Joulusaarnojani

En tiedä, kuinka kriisissä nämä puheet nyt olivat/tulevat olemaan. Tässä kuitenkin Mietoisissa klo 15 ja Mynämäen yömessussa pitämäni saarnat toivottavasti jouluiloksenne.

Mietoinen klo 15 (tässä aattohartaudessa tapahtui suht pitkä sähkökatkos, valot lähtivät alkuvirren kohdalla, ja palasivat vasta uskontunnustuksen jälkeen)
Joulu on hiljentymisen ja pysähtymisen aikaa. Näin vuoden pimeimpänä aikana rauhoitumme hetkeksi kaikkein läheisimpien ihmisten vierelle. Myös joulukirkkoon osallistuminen kuuluu monien, kuten tänään teidän, joulunviettoonne. Ehkäpä olemme näin joulunaikaan valmiita esittämään perimmäsiä kysymyksiäkin. Mikä sinun ja läheistesi elämässä on hyvää, ja minkä toivoisit olevan toisin? Mitä kaipaat?
Kuulemassamme evankeliumissa on esikuvia meille 2010-luvun kyselijöille. Marialle, Joosefille ja paimenille tapahtui kuulemassamme evankeliumissa käsittämättömiä asioita. Eivät he voineet käsittää heti kaikkea tapahtunutta, vaan heidän tuli hieman sulatella tapahtumia mielissään.
Voinemme pitää Mariaa ensimmäisenä epäilevänä tuomaana. Hän kuuli rippikouluikäisenä synnyttävänsä lapsen, jonka isästä ei olisi selvyyttä. Todennäköisesti Maria on hetken aikaa pohtinut, miten lapsi voisi syntyä ilman isää. Kun hän kuitenkin todella huomasi olevansa raskaana, saattoi hän kokea epävarmuutta. Miten hän, kokematon ja köyhä tyttö pystyisi elättämään ja kasvattamaan lapsen? Marian painiskellessa näiden kysymysten kanssa, hänen miehensä , Joosef, aikoi purkaa avioliittosopimuksen. Näin ollen Maria ei tulisi saamaan kunniallisen naisen asemaa. Joosef pysyi kuitenkin vaimonsa vierellä, kun hän sai enkelin viestin Marian odottaman lapsen ihmeellisestä alkuperästä. Nämä pikkuvaikeudet olivat kuitenkin vasta alkusoittoa Marian vaikeuksille. Suurmiehet, Augustinus ja Quirinius nimittäin päättivät pienten ihmisten askelten suunnan. Heidän tulisi tehdä pitkällinen, vaikeakulkuinen matka Nasaretista Betlehemiin.
Sen lisäksi, että Joosef luuli Marian pettäneen häntä, joutui hän sukunsa hylkäämäksi. Suvun majatalojen ovet eivät avautuneet tälle erittäin pitkän ja vaivalloisen matkan tehneelle pariskunnalle. Saattoi siinä mies hieman hävetä, kun piti eläinten viereltä seurata vaimonsa synnyttämistä. Hetken kuluttua köyhä pariskunta katseli eläinten syöttökaukalossa lepäävää poikaansa. Marialle oli ennustettu aasien ja härkien vierellä makaavasta lapsesta näin: ”häntä kutsutaan korkeimman pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle hänen isänsä Daavidin valtaistuimen”. Saattoi siinä muutama kysymys viritä mieleen: tänne talliinko kuningas todella syntyi? Eikö hänen olisi pitänyt syntyä hienoihin oloihin jollekin korkea-arvoiselle pariskunnalle?
Maria ja Joosef eivät kuitenkaan jääneet märehtimään omia epäilyksiään. Maria sen sijaan tallensi sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut. Myös monet lapsesta lausutut sanat hän painoi mieleensä. Ei hän olisi muuten voinut olla mukana ensimmäisten kristittyjen toiminnassa, vaan hän olisi jäänyt suremaan poikansa kuolemaa. Voinemme näin ollen sanoa, että Maria painoi esikuvallisesti muistiinsa Jumalan hänelle ilmoittamat sanat.
Voimme nähdä Joosefissa puolestaan esikuvallisen rukoilijan. Hän ei purkanut kiireesti avioliittosopimusta, vaan kuunteli, mitä Jumalalla oli sanottavanaan. Ei hän herättyäänkään ajatellut, että se nyt oli vain sellaista unta. Enhän minä oikeasti voi kuulla Jumalan puhetta. Ei, vaan hän toimi niin kuin Jumala kehotti.
Tämän pariskunnan, Joosefin ja Marian, lapsen syntymästä ilmoitettiin ensimmäisenä aikansa hyljeksitylle ihmisryhmälle, paimenille. Nähdessään enkelin, he joutuivat ensimmäiseksi pelon valtaan. Kun he olivat selvinneet peloistaan, he saattoivat kysyä, miksi tällaisen suurmiehen syntymästä ilmoitettaisiin ensimmäisenä juuri meille. Kenelle tänä päivänä ilmoitettaisiin ensimmäiseksi maailmankaikkeuden suurimman kuninkaan syntymästä? Kenties spurkuille tai romaanikerjäläisille? Paimenet ymmärsivät varmasti meitä paremmin käsitteiden Herra ja Kristus merkityksen. Juutalaisina he tiesivät, että koko kansan odottama henkilö oli syntynyt. Mutta johtaisiko enkeli heidät oikeaan paikkaan? Löytäisivätkö he todella Kristuksen eläinten syöttökaukalosta?
Menemme aattohartauden lopussa perinteiseen tapaan ulos laulamaan virren Maa on niin kaunis . Tuossa virressä sanotaan: ”maassa nyt rauha”. Kun laulamme virren ulkona, me osoitamme, että rauha kuuluu koko maailmalle. Mutta voisiko rauha ja toivo olla totta tänä päivänä? Onko Jumala todella tullut ihmiseksi, ja näin osoittanut rakkautensa meitä kohtaan? Minuakinko? Sinun ja minun ei tarvitse jäädä yksin kysymystemme kanssa. Voimme sen sijaan etsiä niihin vastauksia Raamatusta. Uskon, että Herra tahtoo edelleen tulla löydetyksi.

Jouluyön messu:
Miten ihminen pelastuu? Tämä kysymys esitetään yleensä rippikoulun loppukertauksessa. Lähes kaikki riparilaiset vastaavat tähän: uskomalla Jeesukseen tai uskomalla Jeesukseen ja Jumalaan. Valitettavasti monet menevät metsään, kun he jatkavat näitä oikeita vastauksia sanomalla: ”ja noudattamalla käskyjä.”
Nämä rippikouluvastauksetkin kertovat ihmisten pyrkimyksestä hyvään. Kuulemamme evankeliumin lopussa sanottiin: ”maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa”. Näin jouluaikaan me toivomme ja pyrimme saamaan ihmisten välille hyvän tahdon. Joulumaa-nimisessä laulussa sanotaan ”Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä Joulumaa jos jokaiselta löytyy sydämestä”. Tämän laulun mukaisesti me haemme rauhaa sydämistämme. Näin jouluaikaan monet osallistuvat erilaisiin Hyväntekeväisyyskonsertteihin ja Kauneimpiin joululauluihin. Näissä tilaisuuksissa kerätään rahaa apua tarvitseville. Kun annamme omastamme, saatamme ajatella, että olenpa minä hyvä ihminen. Kyllä tämän nyt pitäisi muille ja Jumalallekin kelvata.
Mutta entä jos en hyväntekeväisyydestäni huolimatta löydä rauhaa sydämestäni? Entäpä, jos hyväntahtoisuuteni on pelkkää pakotettua ulkokultaisen kaunista käytöstä? Miten löytäisin tyhjästä sydämestäni rauhan? Onhan sanottu, että tyhjästä on paha nyhjäistä. Niinpä en voikaan löytää tyhjästä sydämestäni rauhaa. Luterilaisuudessa on korostettu ihmisen pahuutta, ja sanottu, ettei meissä itsessämme ole mitään hyvää. Ei ole helppo hyväksyä, ettei minussa olisi mitään hyvää. Enkä minäkään sitä suoraan hyväksy. Väitän sen sijaan kunnioittavani lähimmäisiäni ja pyrkiväni kohtelemaan heitä niin kuin toivoisin itseäni kohdeltavan.
Mikäli aavistan vähääkään Jumalan pyhyydestä, on minun kuitenkin tunnustettava, ettei minussa ole mitään hyvää. Tällöin minun on luovuttava yrityksistäni kiivetä hänen puoleensa. Sen sijaan meille käy kuin paimenille. Me lankeamme maahan kasvoillemme. Maassa maatessamme meille tulee kuitenkin yllätysvieras. Paimenille tämä yllätysvieras saapui jouluyönä. Kuulemamme evankeliumin lause ”Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli” voitaisiin oikeastaan kääntää: ”heidän edessään seisoi täydellisenä yllätysvieraana Herran enkeli”. Kun paimenet kohtasivat Herran kirkkauden, he joutuivat ensimmäiseksi pelon valtaan. Jumalan sanansaattaja kuitenkin rauhoitteli heitä, ja kattoi heidän eteensä juhlapöydän. Hän kattoi pöydälle autuuden ja anteeksannon, kaikki taivaan tavarat. Hän kertoi paimenille suuren ilosanoman. Tänään on teille koittanut pelastuksen päivä, taivas on tullut maan päälle. Eräässä joululaulussa sanotaan: ”maa taivaalle kättä nyt lyö”. Voisi paremminkin sanoa: ”taivas maalle kättä nyt lyö”:
Jouluyönä meitä kehotetaan luopumaan kaikista omista yrityksistämme miellyttää Jumalaa. Omien yritystemme sijaan meille tuodaan apu ylhäältä. Jouluna Jumala syntyi keskellemme. Näin hän tuntee ihmiselämän, sen iloine ja suruineen. Sen tähden hän voi auttaa sinua elämäntilanteestasi riippumatta. Meille katetaan tänään juhlapöytä, ja aavistan, että saamme ottaa siinä vastaan yllätysvieraan. Ehtoollisella on juuri sinulle taivas avoinna, sillä sinulle on syntynyt Vapahtaja.


Toivotan kaikille blogia lukeville hyvää ja hauskaa joulujuhlaa, riemullista Vapahtajamme syntymäjuhlaa!

Saarna kriisissä?

Sattumalta juuri näin joulun alla papin mielen täyttää kysymys: onko saarna kriisissä? Joulun alla tätä kysymystä tulisi varmasti muutenkin pohdittua, koska saarnan pyrkii tekemään tavallista paremmin. Kuitenkin itsenäisyyspäivän jälkeen saarnojen laatu on noussut valokeilaan, ja puheen opettajat ovat väittäneet niitä suorastaan ala-arvoisiksi.
Myös viimeisimmässä Kotimaa-lehden numerossa saivat saarnat paljon palstatilaa. Erityisesti siellä kehotettiin valmistautumaan nyt erityisen hyvin saarnoihin ja pyrkimään asettumaan kuulijan asemaan. Eräs kolumnisti kertoi lähteneensä kerran pois kirkosta, kun pappi oli kritisoinut materialistista joulua. Hänen mielestään enää tässä vaiheessa ei olisi kaupallisuutta ja suuria lahjamääriä tullut kritisoida, kun monet olivat niitä juuri menossa avaamaan. En ole ajatellut aattona kritisoida kaupallisuutta. Kuitenkin suoraan puhumisessa ovat omat hyvät puolensa. En nimittäin tiedä, kuinka montaa muuta saarnaa tuo kolumnistikaan muisti yhtä hyvin kuin tuota, minkä kesken hän poisti.
Kotimaa-lehden innoittamana mietin kysymystä: millaiset ovat hyviä kuulemiani saarnoja? Mieleeni ei ensinnäkään noussut yhtään saarnaa yli muiden. Kuitenkin hyvä saarna on sellainen, minkä jaksaa kuunnella. Siinä ei siis ole liian teologista pohdiskelua. Hyvä saarna kuitenkin osoittaa myös monipuolista ajattelua, ja pystyy tuomaan tutustakin kohdasta esille uusia asioita.
Mitä mieltä olette? Millainen on hyvä saarna? Mitä asioita hyvässä joulusaarnassa käsiteltäisiin?

Namusia ripusteltu...

Niin, joulu alkaa olla ovella. Näin väittävät. Loirin tsiunaukset soi päässä ja kalenteri täyttyy joulujutuista. Ja yleensä tässäkohtaa kysytään, mitä joulu sinulle merkitsee, tai mikä on joulun tarkoitus. Mutta minäpä teenkin poikkeuksen, ja kysyn:

Mikä sinulle tekee joulusta joulun?

Itselleni on muodostunut muutama selkeä merkki joulun lähestymisestä. Kinkun tilaaminen, jouluvalojen asennus, kauneimmat joululaulut etc... Paljon kaikkea kivaa, mistä huomaa joulun lähestyvän. Mutta mikä tekee joulun? Mitä ilman ei joulu voisi olla minulle joulu?

Olisiko joulu joulu ilman pukkia? No kyllä, kokeiltu on. Olisiko joulu joulu ilman lahjoja? Uskoisin niin, vaikkei kokemusta olekaan. Entäpä ilman kuusta? No kyllähän joulu siltikin olisi joulu. Eivätkä laulutkaan itselleni niin suuresti merkitse, vaikka niitä on kiva laulella ja etenkin kuunnella.

Kaksi asiaa kuitnekin nousee itselleni selkeästi muiden ylitse. Toinen on yllättäen jouluruoka. Ilman jonkinlaista joulumenua olisi vaikea kuvitella joulua. Ja ensimmäinen on joulukirkot, etenkin metsäkirkko ja aaton perhekirkko. Niistä on muodostunut iso osa joulunajan aikataulutusta, mutta etenkin ne muistuttavat siitä joulun tarkoituksesta, jota en tässä kysynyt, ja joka kuitenkin meistä monelle varmasti on enemmän tahi vähemmän tärkeä.

Hemmo har talat.

Pieni suuri pyyntö

Kummitädilläni todettiin hiljattain keuhkosyöpä. Toivoa paranemisesta ei kuulemma ole. Haluaisin kuitenkin uskoa, että ihmeitä voi tapahtua. Siksi pyydän, että ne, jotka sattuvat lukemaan tämän tekstin, voisivat rukoilla ihmeen puolesta. Edes yhden kerran. Edes ihan vähäsen. En pysty siihen yksin.

Alla on kertosäe Think twicen kappaleesta Enkeli. Se tuo sentään vähän lohtua.

Kerro mulle jossakin on taivas,
kerro siell' ei ole kuolemaa.
Kerro mulle jossakin on taivas,
kerro siellä Jeesus asustaa.


Koko biisin voi kuunnella vaikkapa täältä http://www.youtube.com/watch?v=agVPV0HZEMG

Maata näkivissä marraskuun manifestissa

Blogimme on jo täyttänyt vuoden: ONNEWA! Niin myös tämän vuoden festarit on koettu.

Mielestäni tänä vuonna itse festarit eivät olleet yhtä hyvät. Saattaa johtua viime vuoden kolahduksista. Tämän vuoden festarit itselleni rakentuivat hyvän musiikin lisäksi, hyvistä ystävistä. Aivan mahtavaa oli jakaa festarit rakkaiden ystävien kesken. Näin vietetty laatuaika tuli kyllä tarpeeseen.

Yksi pointti ehkä näin asia mielessä jäi mieleen. Ethän ole gospeluskova? Päälavalla oli joku heppu puhumassa itsestään ja nuoruudestaan. Olivat kaverinsa kanssa miettineet, ketkä heidän vanhasta porukastaan ovat edelleen mukana seurakunnassa. Heille selvisi, että ne jotka edelleen ovat mukana, ovat niitä joille on muodostunut ehtoollisyhteys. Eivät välttämättä ne, jotka hanakammin olivat konsertteihin menossa. Vaikka gospelmusiikki levittää Jumalan sanaa, todellinen yhteys Jeesukseen tulee ehtoollisella.

Ensi vuonna festareita juhlitaan aiheena Kuolematon. Kuitenkin olisi kiva kuulla mietteitä tämän vuoden festareista.

Noh, kun minä siitä gospelmusasta kuitenkin tykkään, huomasin seuraavana viikonloppuna olevani tapahtumassa, jossa minut luokiteltiin metallikansaksi. Tapahtumassa oli kuusi bändiä, joista neljää oltiin tultu kuuntelemaan. Kaikki bändit vievät sanomaa Kristuksesta, vaikka sanoista ei aina selvää saisikaan. Noh me kuuntelimme lähinnä niitä joista sai selvää. Ja muutaman jutun voisinkin mainita.

Vaikka tapahtumassa ei ollut puhujaa, painotti juontaja melkeinpä alussa, että Jeesus rakastaa sinua. Siitä artistit kertoivatkin.
Ensimmäisenä lavan valtasi festareiltakin tuttu Saraste, joka on vahvasti Voittajan puolella. Yksi henkilökohtaisia suosikkejani.

”Loskaa moskaa se on mätää mitä elämä tää tarjoo”

Seuraavaksi lavan valtasi VIP, joka teki hetkeksi viimeisen keikkansa. Sotahuuto taas oli vauhdissa uuden laulajan kanssa ja IP örisi jotain tärkeää.

Örinöiden jälkeen oli vuorossa illan ehkä odotetuin bändi, NMB. Heillä oli taas lainakitaristi, joka jätti lavan hetkeksi kun metallimessun kitaristi tuli vetämään biisin… NMB kertoi meille että tänä yönä ei tule joulua vaan lunta ja pakkasta. Ja kylmä ulkona olikin.

”Mulla on suojelusenkeli, se suojelee mun henkeäni.”

Viimeisenä bändinä lavalle pääsi DED, josta suurin huomio heräsi alussa, jolloin bändi rukoili yhdessä. Heidän jälkeensä olisi ollut metallimessu, mutta kello oli jo hyvin paljon…

Tällaista tällä kertaa, ensi viikonloppuna sitten ehkä kolmas uskonpuhdistus joiltain osin.

”Naura mun kanssani, naura matkalla taivaaseen. Naurat niin kauniisti, ja HEI me mennään taivaaseen.”

Ihan pimeetä

Kuulin tuossa juuri tällaisen infopläjäyksen, että marraskuun aikana yhteensä valoisaa aikaa, milloin aurinko paistaa on yhteensä noin 36 tuntia, voin olla väärässäkin mutta näissä lukemissa se hyörii. Ja se on aivan uskomattoman vähän! Se on alle kaksi vuorokautta Ja sitten mietitään että miksi suomalaiset ovat niiiin masentunutta kansaa että. Käsittääkseni auringonvalo vaikuttaa mielialoihin melko paljonkin. Jotkut pitävät kyllä pimeydestä ja näin, mutta niitä on aika harvassa. Pimeys tuo mukanaan kylmyyden, ja joskus tulee toivoton olo. Mistä ihmiset sitten saavat sitä lohtua synkkyyteen, jossa pienetkin negatiiviset asiat tuntuvat paisuvan hirmuisiksi ongelmiksi.

Tästä ongelmasta johtuen ihmisiä masentaa, eikä mikään kiinnosta. Itse ainakin löydän pristystä pienistä asioista. Ystävät ja lähimmät ihmiset ovat avainsanana tähän. Näin syksyn edetessä on tullut huomanneeksi yhteyden ystäviin taas olevan vähäistä muiden turhempien töiden ja asioiden valtaessa alaa. Niin ei pitäisi eikä saisi olla, mutta aika monella se menee niin, kun ihmiset leviävät eri paikkakunnille asumaan ja nähdään enää harvoin. Silti aina välillä on hyvä pitää ystäviinkin yhteyttä ja ladata akkuja, että jaksaa taistella pimeyttä vastaan. Useille ystävien lisäksi on tärkeää myös "maallisemmat" asiat kuten ruoka, musiikki ja vaikka villasukat näin kylmänä aikana. Ne voivat muodostua hyvinkin tärkeiksi, mutta missään tapauksessa niiden ei pitäisi olla tärkeämpiä kuin ystävät ja lähipiiri, sekä henkiset asiat. Suhde Jumalaan on monesti melko ailahteleva ja ihminen kun on niin vietävissä, välillä unohtaa ja erkaantuu tiiviistä Jumalasuhteesta hetkeksi. Mutta aika usein tapahtuu tuhlaajapoikien comebackeja moniamonia kertoja pelkästään yhden kuukaudenkin aikana. Ihan henkilökohtaisesti voin kertoa että itse olen ansainnut tuhlaajapoika x 1000 arvonimen varauksetta. Osaksi se johtuu ihan siitä uskovien yhteyden puutteesta, kovin paljo tuolla ei ole ympäristössä sellaisia jotka ajattelee samalla tavoin. Mutta siihenkin voi tietty vaikuttaa.

Kuitenkin tällaisena kaamosaikana on tärkeää pitää suhteensa Jumalaan kunnossa. Ja kaikkihan me tiedämme kuinka se käytännössä käy. Käsiä ristiin ja ajatusta tuonne yläkerran puoleen. Niin helppoa, mutta kuitenkin niin vaikeaa. Raamattuakin olis hyvä raotella ja tilaisuuksissa käydä saadakseen tukea ja vahvistusta elämälleen. Uskohan se tärkein ylläpitävä voima loppupeleissä voi olla. Ei mitkään villasukat tai kirkasvalolamput välttämättä poista sitä kaamosmasennusta, ei mikään maallinen asia auta pois synkkyyden syvistä syövereistä vaan Jumala sen tekee. Jumalaan ei tule reikiä, Hän ei mene rikki eikä tavitse maksaa kohtuuttomia sähkölaskuja käytön seurauksena, eikä myöskään tarvitse kärsiä käytön haittavaikutuksista kun niitä ei ole. Jumalan käyttö ei aiheuta pahempia hallusinaatioita eikä psykooseja, vaan auttaa näkemään pimeydessäkin valon. Miksipä siis jättäisimme mahdollisuuden käyttämättä ja antautuisimme kaamosmasennuksen kouriin. Rakkaat ystävät, pitäkäämme taas katseemme Jeesuksessa sekä ylä-, että alamäissä. Meillä on lupa olla niitä tuhlaajapoikia x1000 jotka aina uudestaan kaaduttuaan juoksee Isän syliin hakemaan lohtua pieneen itsesäälin täyttämään sydämeemme. Hän ottaa aina vastaan ja pesee meidät puhtaaksi pimeydestä. Enää ei meidän tarvitse olla siellä pimeässä ja rämpiä mudassa vaan meillä on lupa olla valon lähettiläitä tässä pimeässä maassa.

Oli sitten valoisaa aikaa marraskuussa vain 36 tuntia tai vähemmän, ei meidän silti tarvitse alistua siihen. Miettikääpä omalle kohallenne! Ja pidetäänpä niistä rakkaista kiinni! Ystävät ovat myös hyvä hoito yksinäisyyteen, jota aika moni meistä potee. Mietinpä tuossa sitäkin, näin lopuksi voin vielä heittää haasteen: kuinka moni oikeasti voi sanoa, että minä rakastan elämääni. Kaikkine huonoine hetkineen ja kompastuskivineen, moniko oikeasti täydestä sydämestään voi sanoa että minä rakastan elämääni? Miettikääpä tuota ja tehkää elämästänne ja toistenne elämästä elämisen arvoiset ja rakastamisen arvoiset. Lämpöä tarvitsee jokainen ja pienillä teoilla voi tehdä toisen elämästä rakastettavan. Itse voin sanoa, että minä rakastan elämääni, oli se sitten kuinka kurainen ja mutainen hyvänsä. koskaan ei ole helppoa mutta ei kuulukkaan olla ei se ole elämässä se juttu että kaikki voi luovia vaan läpi helposti. Haastetta peliin ihmiset! Ja ajatelkaa positiivisesti.
Huh nyt on aika hengähtää ja nauttia ulkoilmasta! Kiitos nam :]

Ajatuksia viikon ajalta

Otsikon keksiminen sillisalaatille on joskus niin hirmuisen vaikeaa...
Inspiraatio oman tekstin kirjoittamiseen syttyi.
Tässä lyheen aikaan on tullut kolme erinäistä mielenkiintoista asiaa/aatosta vastaan.

Tuossa taannoin leirillä vietettiin jumalanpalvelusta. Aiheena oli anteeksianto ja raamatunkohtana kertomus palvelijasta, jolle kuningas antaa velat anteeksi, mutta joka ei itse anna anteeksi toisen palvelijan todella paljon pienempää velkasummaa. Jumala tosiaan on Jeesuksen ristintyön kautta antanut meille tien armahdukseen. Golgatalla vuodatetulla verellä meidän syntivelkamme on maksettu. Rikkomuksemme Jumalaa vastaan ovat paljon suuremmat kuin rikkomuksemme yksittäistä ihmistä kohtaan. Silti Jumala armahtaa meidät. Mutta miten me kohtelemme toinen toisiamme? Annammeko me anteeksi toinen toisillemme?
Suuri valo leimahti päässäni, kun siinä pienessä saarnaryhmässä älysimme, että kertomuksessa ei puhuta kahdesta random-hepusta, vaan kahdesta Kuninkaan palvelijasta. Kahdesta veljestä Kristuksessa. Ja silti toinen on valmis heittämään velkaantuneen toverinsa vankilaan, kunnes tämä on maksanut velkansa. Mielestäni tämä on aika musertavaa. Ja silti niin arkipäivää maailmassa.

Katselin telkkaria tuossa illalla ja kakkoselta tuli ohjelma, jossa vieraana olivat Juha Pihkala ja Esko Valtoja. Ohjelmassa puhuttiin heidän julkaisemasta kirjasta "Tiedän uskovani, uskon tietäväni" [must-read opus, jahka saan jostakin käsiini]. Sykähdyttävää oli, kuinka kaksi täysin erilaisen elämänfilosofian edustajaa kävivät dialogia, sekä ohjelmassa että kirjassa. Vaikka keskustelu välillä juoksi päin seinää ja näkemykset olivat hyvinkin erilaisia, keskustelivat he asiallisesti. He eivät kokeneet toistensa mielipiteitä henkilökohtaisina loukkauksian, vaan nimenomaan elämänkatsomuksellisina mielipiteinä. Molemmat kertoivat mielipiteensä, puolustivat niitä ja lopputuloksena oli, että heillä on erilainen käsitys asiasta. Thats it. Ja minusta se oli hienoa kuunneltavaa.
Kuinka helposti sitä ihminen loukkaantuu toisten mielipiteistä, jos ne ovat erilaisia kuin omat. Vaikka elämänfilosofiat olisivat hyvinkin lähellä toisiaan, silti toisen eriävä mielipide jossakin asiassa otetaan helposti suorana henkilökohtaisena hyökkäyksenä.

Eilen Tampereella oli Uskonpuhdistusilta. Toinen laatuaan. Ensimmäisessä illassa aikanaan olimme katsomassa The Rainin esiintymistä ja Katajan Jannen talkshowta. Tällä kertaa menimme paikalle ennen Heleniuksen Ollin ja Katajan showta, kuuntelemaan enemmän raamattuopetusta. Ja yksi asia jäi syvälle mielen koukeroihin, itsekin kun olen tällaista nähnyt tapahtuvan.
Jumalalla ei ole lastanlspsia. (Etenkin) herätyskristillisyydessä helposti uskossaan nuoret, vasta kääntyneet alkavat seurata jotakuta opettajaa tms. Kun ihmisiä tulee uskoon, pitäisi pitää huoli siitä, että he lähtevät seuraamaan Jeesusta eivätkä niitä, jotka heitä opettavat. Usko, joka ei ole kiinni Jeesuksessa, kuten viinipuun oksa on kiinni viinipuun rungossa, ei myöskään saa ravintoa Jeesuksesta (kuten ei oksakaan viinipuulta, jos se ei ole siinä kiinni) ja näin ollen kuihtuu hyvinkin pian pois. 1.Kor. 1:10-17 Loppupeleissä on vain yksi Jumala, on vain yksi Tie, Totuus ja Elämä.
Samassa illassa sama saarnaaja lausahti hirmuisen lohdullisen lauseen, jolle löytynee sijaa myös tässä blogissa muistutuksena meille kaikille, jotka välillä sokean kanan tavoin yritämme sitä jyvää löytää:
Ei ole kyse siitä, miten uskoo, onko usko riittävän suurta tai uskooko oikein, vaan kyse on uskon kohteesta, eli siitä, mihin sinä uskot.

Alkomahoolista: Seurakuntalaiset kaappikännääjiä?

Kuten kaikki ovat saaneet huomata, kirkon näkökannat homouteen ovat viime aikoina puhuttaneet. Jotkut ovat kovasti myös ihmetelleet, minkä takia tällaiseen ”pikkuseikkaan” takerrutaan niin tiukasti ja unohdetaan samalla kristinuskon suuremmat kysymykset. Minä olen kuitenkin nauttinut suunnattomasti siitä, että ihmiset ovat saanet puhua suitaan puhtaaksi asiasta, joka ihan taatusti on monia mietityttänyt ja mietityttää. Lisäksi näin yksityiskohtien ystävänä ei mielestäni ole väärin myös joskus takertua yksityiskohtiin, sillä niistä se kokonaisuus loppupeleissä muodostuu. On hienoa, että ihminen saa kyseenalaistaa. Se on osa ihmisyyttä. Ja pidän siitä, että tässä Eurajoen seurakunnan blogissa on annettu tilaa kertoa mielipiteitä – myös homoudesta.

Minun on toisaalta tehnyt kovasti mieli ottaa osaa homokeskusteluun, mutta olen lähinnä tyytynyt seuraamaan sitä sivusta. Jotenkin ei ole energia ja inspiraatio riittänyt, vaikka sanottavaa löytyisi. Itsehän siis kannatan homoliittojen siunaamista. Joka tapauksessa homokeskustelun myötä on mieleen pulpahdellut niin paljon uskoon liittyviä muitakin asioita, että viimein inspiraatio kirjoitella tänne taas iski minullekin. Suurin kysymys, joka tästä kaikesta väistämättä nousee mieleen, on: Kuinka kirjaimellisesti Raamattua tulisi tulkita ja jos täysin kirjaimellisesti, miksei sitten yhdenmukaisen kirjaimellisesti?

Tämän kysymyksen myötä muistin taas erään asian, josta on meidänkin seurakuntamme keskuudessa tehokkaasti vaiettu (kuten myös homoseksuaalisuudesta aiemmin – ja tarkoitan siis puolin ja toisin kyseenalaistavaa ja avointa keskustelua), vaikka se on läsnä monen seurakuntanuorenkin elämässä. Tämä asia on alkoholi. Raamatussa Jeesus sanoo jotain siihen suuntaan, että ”älkää humaltuko viinistä vaan Pyhästä Hengestä”, noin niin kuin tiivistettynä. Minun on myönnettävä, että itse juon silloin tällöin humalahakuisesti. Ja fakta on myös, että useat muutkin Piiri Pyörii -blogin kirjoittelijoista näin tekevät. En halua tällä tekstillä syyllistää ketään alkoholin juomisesta, vaan tuoda esille asian joka myös niin ikään Raamatussa kielletään, mutta josta useat seurakuntalaiset tuntuvat viis veisaavan, vaikka homous tuntuu helposti puhuttavan tuomittavana tai vähintäänkin mietityttävänä, negatiivisehkona asiana.

Mielenkiintoinen seikka on myös, että toisin kuin suoraan homouden, Jeesus itse on kieltänyt ryyppäämisen. Vai halutaanko tuo ryyppäämiskohta kiännellä ja viännellä taas sellaiseksi, mikä miellyttää? ”Nii viinist ei saa humaltuu, mut keppanast ja sidukast ja kirkkaist saa, ehe-ehe-eh.” Kuten jo aiemmin totesin, myös minä ryyppään, eli itse olen yhtä ”syyllinen” kuin muutkin ryyppäävät, mutta haluan herättää keskustelua ryyppäämisen oikeutuksesta suhteessa juuri vaikkapa homouskysymykseen. Niin kuin osa varmasti teistä tietää, ei meikäläinen useinkaan tiedä, missä uskonsa kanssa menee ja mihin uskoa. Tämän takia en kykenekään noudattamaan Raamatun sanaa kirjaimellisesti. Mutta vaikka tietäisinkin täysin ja uskoisin täysin koko ajan, tuskin silti olisin sitä mieltä, että Raamattu on kokonaan kirjaimellisesti Jumalan sanaa. Tämä aihe nyt on joka tapauksessa suurten linjojen tapetilla ikuisesti, joten siirrynpä takaisin hieman yksityiskohtaisempaan pohdintaan.

Haluaisin tuoda viimeaikaisten kirkossa vellovien puheenaiheiden keskeltä esiin sellaisen seikan kuin tekopyhyys. Tekopyhyyttä tulee valitettavasti silloin tällöin harrastettua. Homokeskustelun jäljiltä minulle on jäänyt entistä vahvemmin sellainen olo, että sitä harrastetaan liikaa koko seurakunnassa. Tämä siksi, että monet jatkuvasti Jumalan tahtoa vastaan rikkovat, eli siis kännäävät, seurakuntalaiset ovat täällä ”kilvan” pohtineet ja kirjoitelleet, kuinka väärin homous on. Edelleenkin on mielestäni hyvä, että homouskeskustelua suuntaan ja toiseen on käyty. Mutta olisi aiheellista katsoa joskus myös peiliin ennen muiden toiminnan tuomitsemista – näin hyvin karkeasti sanottuna. (Jokaisen, myös minun.)

Saa sanoa, että kyllähän koko ajan tehdään syntiä, jos sitä oikein aletaan pohtia ja että ihminen on syntinen joka tapauksessa jne. Väitän kuitenkin, että humalahakuinen juominen säännöllisen epäsäännöllisesti on tietoista Jumalan tahtoa vastaan rikkomista.

Tässä siis vähän uutta keskusteltavaa. Toivottavasti tämä teksti herättää kerrankin julkisempaa pohdintaa myös tästä aika lailla vaietusta asiasta. Kyllähän leireillä on alkoholivalistusta, mutta ei tästä srk:n aktiivinuorten ja nuorten aikuisten kanssa pahemmin ole puhuttu, vaikka kyseistä ikäluokkaa alkoholi koskee varmaan melkein eniten (siitäkin huolimatta, että hengataan seurakunnassa).

Mistä näissä vaaleissa oikein on kyse?

Oletko jo selannut vaalikonetta? Mitä pidit kysymyksistä? Itse pääsin Raision seurakunnan ehdokkaana näihin kysymyksiin vastailemaan. On hienoa, että monissa (valitettavasti ei kaikissa) seurakunnissa eletään 2000-luvulla, ja hyödynnetään Internetin tuomia mahdollisuuksia vaalikoneen muodossa. Muuten meillä työntekijöillä on vielä paljon petrattavaa siinä, miten olemme mukana ihmisten elämässä netin kautta.
Ennen vaalikoneen kysymyksiin vastaamista jännitin sitä, onko minulla riittävästi tietoa uudesta kotiseurakunnastani. Siis osaanko vastata siihen, millaista toimintaa kaipaisin lisää tai mitä mieltä olen seurakunnan leirikeskuksesta. Valitettavasti tällaisia kysymyksiä ei kuitenkaan näkynyt joukossa. Sen sijaan kysytään, että mihin haluaisin vaikuttaa kirkolliskokouksen kautta, missä mielessä Raamattu on Jumalan sanaa ja siunataanko vai pidetäänkö homoseksuaalien kanssa rukoushetkiä. Lisäksi henkilön puolue- ja herätysliiketausta vaikuttavat paljon siihen, kuinka lähellä ehdokas ja valitsija ovat toisiaan. Ikään kuin paikallisseurakunnasta kodin löytänyt ei voisi ajatella hyvinkin samanlaisella tavalla kuin vaikkapa paikalliset rukoilevaiset. Ajattelen, että näissä kysymyksissä heijastuvat aivan liiaksi tulevat kirkolliskokousvaalit. Seurakuntien luottamushenkilöt pääsevät siis valitsemaan myöhemmin uuteen kirkolliskokoukseen oikeiksi katsomiaan henkilöitä.
Mikäli pääsisin kirkkovaltuustoon tai vaikkapa vain johonkin toimintaryhmään, niin kirkko instituutiona en jaksaisi kylläkään kiinnostua kirkosta laitoksena kovinkaan paljoa. On paljon tärkeämpää, miten Jumalan valtakunta (ilona, rauhana ja rakkautena) pääsevät esiin paikallisesti kuin miten syvällä kirkkolaiva porskuttaa. Ihmisten kuvahan kirkosta rakentuu sen mukaan, kuinka läheisiä hänen tuntemansa kirkon edustajat (työntekijät, luottamushenkilöt) ovat. Luulenpa, että sellaisilla ihmisillä, jotka tuntevat jonkun alueensa työntekijöistä on valoisampi kuva kirkosta kuin sellaisilla, jotka eivät tunne ketään. Näin ollen olisi tärkeää äänestää paikallisiin kirkkovaltuustoihin sellaisia ihmisiä, jotka olisivat valmiita uudistamaan paikallisseurakuntaa. Uudistamaan niin, että hyvä sanoma kaikkivaltiaasta ja armollisesta Jumalasta voisi tavoittaa mahdollisimman monet alueen asukkaista. Tästähän näissä vaaleissa on kyse, vai onko?

Miksi en siunaisi homoja?

"En voi ymmärtää kirkkoa, kun se ei hyväksy homoja" Tällainen kysymys minulle esitettiin täysin yllättäen eräällä vauhdikkaammalla riparilla luomisoppiksella, vaikkemme edes puhuneet seksuaalisuudesta;) Vastasin tähän kysymällä mitä tarkoitat hyväksymisellä.
Nyt haluan kysyä teiltä, arvoisat lähimmäiset, mitä te tarkoitatte siunauksella? Olen selannut blogia (vaikken olekaan vähään aikaan kirjoitellut), ja minulle on tullut sellainen olo, että monet käyttävät siunaus-termiä varsin sekavalla tavalla. Muistaakseni täälläkin on keskusteluissa sanottu, että "onhan jokainen ihminen siunauksen arvoinen". Aivan, jokainen on siunauksen arvoinen;) Mutta voimmeko me välittää tiettyyn parisuhteen muotoon siunausta, mikäli Jumalan sanassa ei meille ole annettu tästä riittävän selkeää ohjetta?
Kun nyt viime aikoina on keskusteltu siunauksesta, ovat jotkut kysyneet näsäviisaasti, että miksi sitten voidaan siunata koteja, ostoskeskuksia tai vaikkapa Suomen lippuja. Eihän Raamatussa ole näiden siunaamisesta ohjetta. Aivan, ei olekaan. Kuitenkin jo edellä sanoin nykyaikaisen mantran "jokainen ihminen tarvitsee siunausta". Kun siis siunaamme kotia, me siunaamme ihmis(i/t)ä, jo(t)ka siellä asuvat. Näin ollen olisin valmis siunaamaan homoseksuaalin (en ole varma, siunaisinko homoseksuaalien) kodin.
Mitä siunaamisessa siis tapahtuu? Siunauksessa me ensinnäkin pyydämme siunattava(i)lle kaikkea hyvää taivaalliselta Isältämme. Kun kirkko (ja pappi sen edustajana) toimittaa vaikkapa avioliiton siunauksen, se ei kuitenkaan pelkästään tyydy toivomaan, että Jumala siunaisi tämän asian. Sen sijaan olen ymmärtänyt välittäväni siunattaville Jumalalta kaikkea hyvää (sitä, mikä on Jumalan silmissä hyvää). Toisin kuin vanhemmat kirkot (ortodoksinen ja roomalais-katolinen) evankelis-luterilainen kirkko siunaa oikeastaan hyvinkin harvoja asioita. Siunaamme kastettavia lapsia ristinmerkillä, konfirmoituja, avioliittoon vihittäviä/siunattavia, erilaisiin virkoihin/tehtäviin vihittäviä/siunattavia sekä kuolleen hänen hautaan siunaamisensa yhteydessä. Lisäksi siunaus tietysti kuuluu jumalanpalvelukseen, jossa siunataan erotuksetta kaikkia ihmisiä. Mielestäni ainakin lähes kaikki toimitukset, joissa välitetään siunausta ovat jollain tavalla perusteltavissa Jumalan ilmoituksella. Ajattelen, että homoseksuaalien parisuhteen siunaamiselle ei löydy tällaisia perusteita Raamatusta. Sen tähden kokisin omassatunnossani huijaavani homoseksuaalista paria, mikäli lupaisin siunata heidän parisuhteensa. Koska en halua olla huijari, en toimita homoseksuaalien parisuhteen siunausta (ainakaan niin kauan kuin on mahdollista olla toimittamatta). Toivon kuitenkin, että paikallisseurakunnissa olisi tilaa aivan kaikille ihmisille. Jeesushan on kuollut koko maailman (siis aivan jokaisen) puolesta, ja sen tähden aivan jokainen mihinkään ominaisuuteen katsomatta tulee hyväksyä tähän armon yhteisöön (jollainen paikallisseurakunta toivottavasti on).
Toivottavasti osasin omalta osaltani valaista sitä, mistä tässä ajankohtaisessa keskustelussa on mielestäni kyse. Toivon, että tästä asiasta oltaisiin kohta puhuttu seurakunnissa riittävästi, ja löytäisimme jälleen hengellisen kielenkäytön, ja osaisimme puhua siitä, mistä tässä elämässä on lopulta kyse (eli perimmäisistä asioista;) )

Sana vain

Kuunnellessani musaa tässä törmäsin melko mainioon kappaleeseen, aivan siis "maallisen" bändin tekemänä. Sanat on tosi hyvät silti joita voi soveltaa kyllä mielestäni aika moneenkin. Itselleni kolahti ja lujaa, laittoi oikein miettimään arvojärjestystä ja uskoa uudestaan.

Jukka Poika- Sana Vain

huominen on sana vain
sitä luvattu ei kenellekkään
silti tämän päivän sain
huominen on sana vain
sitä luvattu ei kenellekkään

huominen on sana vain
sitä luvattu ei kenellekkään
silti tämän päivän sain
huominen on sana vain
sitä luvattu ei kenellekkään

sä voit ettiä ihmettä sieltä täältä
kävelemästä vetten päältä
uhmaamasta lakeja luonnon
huomaamatta ihmehän tuo on
jokanen päivä joka valkenee
todistaa mulle että näin se menee

huominen on sana vain
sitä luvattu ei kenellekkään
silti tämän päivän sain
huominen on sana vain
sitä luvattu ei kenellekkään

ei se pysy mielessä ilman muistutusta
elämä opettaa, kuolema lopettaa
mitalit, pokaalit ja pankkitilit
ei ne tuu mukaan kun on aika lähtee
maine, ylpeys ja omaisuus
ei ne tuu mukaan kun kutsuu ikuisuus

mä voin ettiä ihmettä sieltä täältä
kävelemästä vetten päältä
uhmaamasta lakeja luonnon
huomaamatta ihmehän tuo on
jokanen päivä joka valkenee
todistaa mulle että näin se menee

huominen on sana vain
sitä luvattu ei kenellekkään
silti tämän päivän sain
huominen on sana vain
sitä luvattu ei kenellekkään

huominen on sana vain
sitä luvattu ei kenellekkään
silti tämän päivän sain
huominen on sana vain
sitä luvattu ei kenellekkään

Tässä kiteytyy kyllä mukava idea. Elämää ei kukaan pysty etukäteen näkemään kauanko se kestää ja mitä huominen tuo tullessaan. Siksipä sen pitäisi rakentaa vankalle alustalle, ei pelkän maineen ja mammonan varaan, koska ne ei tosiaan tuu mukaan kun on aika lähtee. Myös toinen opetus tässä on. Se, että ihmisillä on taipumus etsiä Jumalan ihmeitä vääristä paikoista. Usein ajatellaan et miksei se Jumala tee mitään ihmeellistä ihmettä tässä ja nyt, anna jotain merkkiä olemassaolosta. Mutta kukaan ei älyä huomata, että luonto ja ihmiset ovat ihmeitä jo itsessään. Ei tässä tarvita muuta todistusta Jumalan olemassaolosta, kuin että katsoo vaan ulos. Siellä sen näkee. Jokaisessa pikkupikkulehdessä ja ruohossa piilee se salaisuus.

Ps. 139: 14 "Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen"

Matt. 6:26 "Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut!"

Matt. 6: 19-20 "Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta."

Ja vielä loppukaneetiksi tästä kalabaliikista homoasiaan: Rakkaat ystävät, antaa Jumalan päättää mikä on oikein ja mikä väärin, ollaan me kuuliaisia Hänelle. Rakastetaan toisiamme ja pidetään silmät Jeesuksessa, oli sitten mikä seksuaalinen suuntautuminen, hiusten pituus, ihon väri tai sukupuoli. Uskotaan Jeesukseen, eiköhän Hän sitten lopulta päätä mihin me kaikki mennään. Ollaan me suolana ja valona maailmassa eikä ruveta vihaamaan toisiamme! Näytetään mitä se Jumalan rakkaus on eikä jatkuvasti tapella!

Jonsikki has spoken..

Suvaitsevuutta!

Kirkossa kiehuu. Tai enemmän tuntuu kiehuvan kirkon ympärillä ja ydinjoukko sen sisäpuolella on valtavassa ristipaineessa. Kuulen ympäriltäni huutoja, kuinka suvaitsematon kirkko on. En voi olla ottamatta osaa siitä itseeni, olenhan kirkon edustaja minäkin. Olenko minä ollut suvaitsematon?

Olen jyrkkä mielipiteissäni, sen myönnän, mutta mielestäni en ole ajanut ketään pois nuortenilloista tai potkaissut edes sitä raivostuttavinta riparilaista ulos leiriltä. (Jos joku haluaa kokeilla suvaitsevuutta, tulkoon riparille harjoittelemaan...) En varmasti hyväksy kaikkia ihmisten tekoja, mutta jos asiaa lähemmin tarkastellaan, ei varmastikaan löydy yhtään ihmistä, joka olisi mielestäni täydellinen. Tässä suhteessa en hyväksy edes itseäni. Väitän silti kykeneväni rakastamaan ihmisiä ja olemaan ystävä. Varmasti kukaan tämän tekstin lukijoistakaan ei hyväksy kaikkia minun sanojani tai tekojani. Olemmeko me siis kaikki suvaitsemattomia? Vai olemmeko kenties vain ihmisiä, syntisiä mutta armahdettuja?

Ketään ei tunnu kiinnostavan, mikä muun kristikunnan, muiden kirkkokuntien, mielipide asioihin on. Ketään ei tunnu kiinnostavan edes, mikä Jumalan mielipide asioihin on. Tärkeintä on, että suomen luterilainen kirkko on väärässä ja hyvin väärässä onkin, sanoi, mitä sanoi. Olemme siis suvaitsemattomia.

Mutta kuka on niin suvaitsevainen, että suvaitsisi ja armahtaisi kirkkoamme?

He etsivät tietä valoon maassa kyyneleiden, he saapuvat majataloon särkyneiden.

Uutta ilmettä?

"Kaikki saavat olla juuri sellaisia kuin ovat, juuri niillä tiedoilla kun on. Jos joku ei tiedä, mitä takoittaa esim. Vanhurskaus. Emme naura, vaan kerromme, jos tiedämme. Jos joku ihmettelee kuka tuo Jeesus on kun koko ajan höpistään. Kukaan ei osoita nettisormella ja naura, vaan käyttää tilaisuuden hyväkseen ja jakaa ilosanomaa."

Tämä tekstin pätkä löytyy blogimme oikeasta laidasta, lainaan sitä nyt itse itselleni. Kaikille, jotka tätä lukevat Jonskia lainaten "teretulemast". Me emme halua kääntää ketään pois, jos haluaisimme ehkä tuolta löytyisi asetus siihen. Kuitenkin kaikkia lukijoita haluan muistuttaa, että yleensä tekstit ovat yhden ihmisen mielipiteitä, jolla luultavasti ei ole koulutusta asiaan. Jotenka teksejä tulee lukea kriittisin mielin, ne eivät ole verrattavissa Suureen Totuuteen.
" Minä olen tie, totuus ja elämä." Joh. 14:6

Tässä nyt kun kerrankin kirjauduin palveluun näppäilin myös kaikenlaisia asetuksia. Uutta ulkoasua saa kommentoida. Mitä muutetaan? Huomasin myös, että meillä on lukijoita. Kuitenkin toinen paikka näytti kaksi ja toinen kolme lukijaa. Eli jos sinut ns. kolmaslukija on joku asetuksemme estänyt kerro siitä rohkeasti niin yritän etsiä syyn ja tehdä seurauksen.

Lisäsin myös syksyn aiheeksi nykymaailma vs. Raamattu, koska siitä nyt on keskustelua ja tullut käytyä. Ja tähän kohtaan vaikka se oma mielipide: nykymaailmassa moni asia sotii raamattua vastaan. Ei yksin homous tai esiaviollinen
seksi vaan juopottelu ja naiseuskin hyvinä esimerkkeinä tästä. Näin tekniikan kannalta mietin viime keväänä paljon tuota hiukkaskiihdytintä, jolla pyritään saamaan tieto maailman synnystä. Mutta Raamattuhan sen meille jo kertoo, miksi vielä tutkia? Heh ehkä ei kuitenkaan noin karkeasti sanota omaa alaa kohtaa.

Lisäsin myös sivupalkkiin vähän tilastotietoutta blogin katsojista, sekä suosituimmat tekstit-palvelun.

Meillä on listalla paljon kirjoittajia, mutta harvan sormen jälki näkyy täällä. Onko joku unohtanut esim: salasanan ja haluaa uuden käyttäjän tai muuten pois listalta?

Onko blogin teknisiin asioihin toiveita?

Näillä päivityksillä siunausta ja mukavia lukuhetkiä pienen piirin matkassa (joka ei enää niin pieni ole).

Matt. 9:22 Jeesus kääntyi, näki naisen ja sanoi: "Ole rohkealla mielellä, tyttäreni, uskosi on parantanut sinut." Siitä hetkestä nainen oli terve.

Homoudesta

Valitettavasti en ole Sanni, Jonski enkä Hemmo, mutta avaan nyt kumminkin sanaisen arkkuni, kuten tapoihini kuuluu :)Meinasin ensin laittaa tämän tekstin muiden kommenttien jatkoksi, mutta ajattelin, että on helpompi aloittaa uusi keskustelu :)

Tuo homokysymys on hirveän vaikea ja monimutkainen asia. Tästä tulee todennäköisesti aika pitkä teksti, vaikka yritän sanoa asiani lyhyesti ja silti on se vaara, että joku ymmärtää väärin, mitä yritän sanoa :)

Ensinnäkin jokainen ihminen, oli hän sitten homo tai hetero tai jotain muuta, on varmasti Jumalalle yhtä tärkeä. Haluan tehdä heti kättelyssä selväksi, että en syrji ketään ihmisenä. Sen sijaan kyse on siitä, mitä me ihmiset teemme.

Rakkaus on hyvä asia ja Jumalan luoma lahja kyllä. Valitettavasti me unohdamme, että se on kuitenkin asia, joka myös turmeltui syntiinlankeemuksessa. Lankeemuksen jälkeen synti vaikuttaa meidän ihmisten elämään kaikilla alueilla - myös rakkaudessa. Ainoastaan Jumalan rakkaus on puhdasta ja täydellistä. Meidän ihmisten rakkautta synti rikkoo väistämättä. Se näkyy vaikkapa itsekkyytenä ja riitoina.

Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Jokainen biologiaa opiskellut ymmärtää, että lisääntymiseen tarvitaan kaksi eri sukupuolen edustajaa. Homous on siis epäloogista, sillä se ei tuota toivottua tulosta lisääntymisen suhteen. Miehen ja naisen välinen liitto ja siitä syntyvä perhe on se ideaali, johon Jumala suunnitteli ihmisen elämään. Homous ei ollut Jumalan alkuperäinen suunnitelma, ei myöskään moniavioisuus, pettäminen, esiaviollinen seksi, sisarusten väliset suhteet tai avioerot. Nämä kaikki ovat varsin yleisiä rakkauden väärinkäyttömuotoja, joita kuitenkin voi perustella nimenomaan rakkaudella. Jumala asetti nämä säännöt suojellakseen meitä ihmisiä, koska emme itse osaa elää oikein. Jos osaisimme, ei tarvitsisi puhua riidoista, perheväkivallasta, uskottomuudesta jne. Itse ajattelen niin, että Hän, joka on meidät ihmiset luonut, tietää kyllä parhaiten.

Homous on vaikea kysymys, koska yleensä homoseksuaalit eivät ole voineet valita suuntautumistaan. Kuitenkin usein heillä on taustalla lapsuuden (tai muita) traumoja, jotka ovat johtaneet homouteen. Lähtökohtana on siis tavalla tai toisella vääristynyt rakkaus tai sen puute, joka johtaa edelleen vääristyneeseen rakkauteen.

Noista raamatunkohdista, joihin Wilma viittasi, ensinnäkin 2.Moos.35:2 lepopäivän pyhittäminen on käsittääkseni vieläkin voimassa, eli sapattina ei pitäisi tehdä töitä. Yhteiskunta vain on niin maallistunut, että kirkko ei oikein puutu tähän asiaan. Mitä surmaamiseen tulee, emme kuitenkaan elä enää lain alla vaan evankeliumin, joten jätetään rangaistukset Jumalan hoidettaviksi. Tää lepopäiväasia olis oma luku sinänsä, joten ei siitä sen enempää. Toiseksi se 2.Moos.21:7 käsittääkseni liittyy siihen, että tuohon aikaan orjakulttuuri oli aika julma, ja nämä säännöt on enemmänkin orjien parhaaksi kuin orjuuden puolesta. En usko, että Jumala on koskaan halunnut varsinaisesti orjuuttaa ketään, mutta se on myös asia, joka tuli syntiinlankeemuksen jälkeen. Joka tapauksessa vanha testamentti on hyvä ja pätevä, mutta lain alainen. Jeesus tuli täyttämään lain ja siksi saamme elää armosta ja evankeliumista. Siispä katse uuteen testamenttiin. Ja mitä homokysymykseen tulee, myös uudessa testamentissa se tuomitaan ainakin Roomalaiskirjeen alussa.

Me ihmiset rikomme monella tapaa Jumalan tahtoa. Voimme aina puolustella itsellemme käyttäytymistämme ja yhteiskuntamme hyväksyy monia sellaisia asioita, joita Jumala ei kuitenkaan hyväksy. Homous on paljon puhuttu, mutta uskon, että jokaisen ihmisen elämästä löytyy "hyviä asioita" jotka ovat kuitenkin Jumalan mielen vastaisia. Me kun olemme perisynnin alaisia kaikki. Onneksi Jeesus tuli ja kuoli puolestamme vapauttaen kaikki Häneen uskovat synnin tuomiosta. Me emme voi tehdä itsestämme parempia, pelastus on yksin Jeesuksen työ. Kyse on kuitenkin siitä, että siunaammeko sellaista, jonka tiedämme Jumalan tahdon vastaiseksi. Tehtävämme on siunata ja rakastaa syntistä, mutta vihata syntiä.

Ja lopuksi sitaatti minua viisaammilta:

“Jos kaksi aikuista ihmistä rakastaa toisiaan miksi se olisi väärin Jumalan silmissä?”

Kahden aikuisen uskollinen suhde ei ole ainoa kriteeri Jumalan tarkoittamalle parisuhteelle. Vanha ja Uusi testamentti (mm. 3 Moos.18:6-8) kieltävät suhteen seksisuhteen lähisukulaiseen, vaikka kyseessä olisivat tasavertaiset aikuiset, jotka rakastavat toisiaan. Paavali (1 Kor.5:1-5) nuhtelee Korintin seurakuntaa siitä, että he suvaitsivat erään miehen ja hänen äitipuolensa suhteen. Paavali ei kysynyt korinttilaisilta oliko heidän suhteensa tasavertainen, uskollinen ja rakkaudellinen. Sillä ei ollut merkitystä, koska seksi äidin tai äitipuolen kanssa oli niin väärin, että uskollisuus ei pyhittänyt sitä. Sama pätee homoseksuaalisuuteen.

Lisätietoa homokysymykseen saa vaikkapa täältä: http://www.aslan.fi/archives/98 (sieltä on peräisin myös äskeinen kommentti) Yks noista perustajista oli pitämässä meille opiskeluaikana hyviä luentoja.

Hiekkalaatikkofilosofien rauhankonferenssi

Päät räjähtelevät. Asioita kärjistetään ja liioitellaan, jotta saataisiin korostettua ja kiillotettua omaa näkökulmaa. Ihmiset pilkkaavat toisiaan. Väkivalta on sallittu kommunikointimuoto. Jokainen ihminen on viimeisen päälle suvaitsevainen, kun suvaitaan vain omasta mielestään oikeita asioita. Asiat ovat yksiselitteisiä ja elämä mustavalkoista.

Rippikoulutyössä on jännittävää seurata kaikki asiat maailmassa tietäviä aikuisia 15-vuotiaita. Siinä vaiheessa elämää ihminen tietää kaiken tarpeellisen. Hän osaa jo erottaa hyvän ja dorkan. Hän on kykenevä ilmaisemaan täydelliseksi hiotun mielipiteensä loistavien argumenttien saattelemana. Keskiverto 15-vuotias pystyy, kykenee, osaa ja tietää.

Todellisuudessa 15-vuotiaalla on valtavat sosiaaliset paineet. Ei saa olla nolo. Ei saa pukeutua nolosti. Ei saa osallistua noloihin leikkeihin, koska ne ovat lasten juttuja. Ei saa sanoa nolosti. Parempi on, kun ei edes ajattele nolosti. Tämä osoittautuu ongelmalliseksi, kun rippileirillä pyritään antamaan mahdollisuus ajatella totutusta toisenlaista maailmankatsomusta. ”No voi lol joku Jeesus.”

Joitakuita kiinnostaa oikeasti ja sen haistaa kauas, mutta nämä jotkut eivät välttämättä uskalla lähteä niin ”noloon” juttuun mukaan. Parempi siis ottaa asenteeksi jo valmiiksi, että kaikki on kukkupuhetta. Korkeasti koulutetut papit ovat kaikki tyhmiä uskiksia. Jeesustelu on niin eilispäivää. Hyvä, ettei tarvitse olla nolo!

Tämä kaikki on normaalia 15-vuotiaalle, mutta onko se sitä myös aikuisille?

Aikuisilla tuntuu menevän koko uskonasiatouhu vielä naurettavampaan suuntaan puolin ja toisin. Ollaan kuin hiekkalaatikolla. Kaikki osapuolet vuoronperään koettavat hajottaa toistensa hiekkakakkuja, paiskia kissankakkaa vastapuolen silmille ja huutaa lopuksi, ettei enää aio leikkiä noin tyhmien ihmisten kanssa. Tätä tapahtuu kaikkialla. Niin suuret kuin pienet ihmiset liittyvät kakuntallojiin. On järjestäytynyttä kakanheittotoimintaa. ”Maailmassa olisi rauha, jos vaan kaikkien näkemys tästä pallosta olisi täysin samanlainen kuin minulla.”

Jokaisella ihmisellä on omasta mielestään paras elämänkatsomus. Minulla on omani, pääministerillä omansa ja poplaulajalla on myös ihan omanlaisensa. Keskustelen mielelläni asioista, mutta riitelemään en halua ruveta, sillä hyötyä siitä tuskin on. En voi silti sanoa, että olisin itsekään tässä asiassa millään tavalla täydellinen. Yritän silti parhaani mukaan arvostaa toisia ihmisiä ja heidän näkemyksiään.

Ehkä nämä asiat ovat vaan ihmiselle niin tärkeitä ja pyhiä, ettei niistä voi keskustella asiallisesti. Tulenarka väittelynaihe. Minä odottelen jo innolla uusia hiekkalaatikoita, joille voin mennä hieromaan rauhaa yhtä hienostunein keinoin kuin kaikki muutkin. Ihminen ei vaan koskaan opi, vaikka parempaan pyrkisikin.

Pää pystyyn!

Jostain kumman syystä oon alkanu taas törmäileen kaikkiin tekstinpätkiin jotka käsittelevät surua ja lohdutusta. Siihen liittyy myös Herra Erämajan pitämä saarna Irjanteen iltakirkossa tässä taannoin. Sen aiheena oli juuri suru ja lohdutus. Se erityisesti laittoi miettimään, ja oli todella lohdullinen.
Saarnan keskeinen sanoma olikin, että tapahtui mitä tahansa, katso ylös! Vaikka kompastelee, kaatuilee ja muutenkin ryömii pohjakurassa välillä, aina on mahdollisuus katsoo ylöspäin, sieltä saa avun ja lohdutuksen. Saarnassa sanottiin myös, että Jeesus rukoilee meidän puolestamme. Sehän pitää paikkansa, eikä sitä ole tullut ennen ajatelleeksikaan että näinhän se on. Jeesus ja Pyhä Henki rukoilee meidän puolestamme, että me löytäisimme oikean tien, eikä tarttis siellä kurassa mönkiä. Aina voi saada apua kun on pulassa. Jumala ei jätä meitä ongelmiin yksin.
Jumala rakastaa meitä, omia lapsiaan, mut me lapset ollaan ikuisesti uhmaiässä ja aina kapinoidaan ohjeita vastaan. Ja kun ei tehdä niinku sanotaan, jouodutaan vaikeuksiin ja eroon Jumalasta. Mut Hän on meijän iskä, ni Hän ottaa meidät aina takasin, jos me mennään takasin. Siihen voi aina luottaa ja se on erittäin luonnollista, vähän näin kompaten edellistä tekstiä.

Tämmöstä lyhyttä pohdintaa. Mut aina kun tulee semmone kurainen kohta, kannattaa muistaa aina kattoo ylös, pitää pää pystyssä!

Jumalalle kukaan ei ole kuollut

Näin sanotaan Raamatussa. ( missä siellä on eri asia xD)

Täällä maan päällä vaan sanotaan, hän kuoli. Viimeaikaiset synkät tapahtumat on saanut tuntemaan itsensä niin pieneksi ja katoavaiseksi suuren Jumalan rinnalla. Ihminen on loppujenlopuksi täysin Jumalan armoilla. Vaikka kuinka yrittäisi ottaa itseltään hengen pois, se ei onnistu ilman Jumalan tahtoa ja Jumala voi pelastaa. Vaikka ihminen kuvittelisi olevansa kuinka suuri ja voimakas, on hän pieni Jumalan rinnalla. Jumala pystyy ihmeisiin, mutta aina ei tapahdu sellaista ihmettä kuin ihminen toivoisi.

Toivoin suurta, käsittämättömän suurta ihmettä, toivoin että nuori poika pelastuisi, että Jumala voisi antaa hengen ja elämän ilon takaisin pojalle, joka itse oli erimieltä. Kuitenkin, vaikka kuinka rukoilin ja toivon, Jumalalla oli erilainen suunnitelma. Kukaan maanpäällä ei voi tätä ymmärtää, mutta Jumalalla on varmasti hyvä suunnitelma.

”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, sanoo Herra. Minun ajatukseni ovat rauhan eivätkä tuhon ajatuksia: minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” Jer.29:11

Ajattelin että miksi Jumala antoi pienelle ihmiselle noin suuren vallan päättää omasta elämästään? Miksei Jumala voinut ottaa poikaa käteensä ja antaa elää uudelleen? Tajusin kuitenkin että Jumalahan se tässä kuitenkin päättää.

”Ennen kuin olin elänyt päivääkään, olivat kaikki päiväni jo luodut.” Ps. 139:16

Jumala on luonut kaikki ihmisen päivät. Jumala tietää, koska maan päällä muut voivat sanoa: Hän on kuollut.

Vaikka silloin tulee itku ja parku, voimme olla varma siitä että Jumala on pyyhkivä meidän kaikki kyyneleemme, koska niin Hän on raamatussa sanonut. Ja tiedämme, ettei elämä lopu tähän vaan kerran saamme herätä jälleen. Virkeinä uuteen elämään, missä ei itku ja murhe paina mieltä. Saamme herätä kaikkivaltiaan herättäminä.

Herra kädelläsi

Herra kädelläsi
asua mä saan
turvallisin käsi päällä maan
siellä kaikki saavat
uuden sydämen
rauhan annat haavat sitoen

Onneni on olla Herraa lähellä
turvata voin yksin Jumalaan
Onneni on olla Herraa lähellä
tahdon laulaa hänen teoistaan

Herra kädelläsi
iloita mä saan
se on rikas käsi antamaan
siellä armahdusta
meille tarjotaan
eikä kadotusta milloinkaan

Herra kädelläsi
itkeä mä saan
kohonnut ei käsi kostamaan
sitä naulat pisti
pahuus ihmisten
anteeksi soi risti kaiken sen

Herra kädelläsi
uneen painan pään
kutsut ystäväsi lepäämään
käsi minut kantaa
uuteen elämään
ikirauhan antaa, valoon jään

Krumeluurittomuus

Jezus Chrystus, dziękuję, halleluja, amen.

Puolassa luterilaisen jumalanpalveluksen jälkeen tuli fundeerattua. Tuli myös pohdittua Puolasta palattua. Mietin sen verran, että tännekin lyhyesti kirjoitan.

Jeesus Kristus, kiitos, kiittäkää Herraa, aamen.

Kaikkeen vaaditaan aina selitystä. Vaaditaan ihmeitä. Vaaditaan parannusta. Miksi? Miksei? Milloin? Kuka? No mut silti viel jäi vähä avoimeks et kuivvarte? Vaaditaan vastauksia. Mitä Luoja teki ennen kuin loi maailman? Miksi Raamatussa tämä asia on niin huonosti tässä uudessa käännöksessä? Miksi Jumalaa kiinnostaa minun elämäni juuri nyt?

Vaikka joka päivä saisi yhteen asiaan vastauksen, jokin jää ilman. Koskaan ei tule kylläiseksi. Minulla ainakin on aina jokin asia mietinnän alla ja johonkin vaaditaan perusteluja. "Nyt sitten, Jumala, sisältö runsaaksi!"

Jezus Chrystus, dziękuję, halleluja, amen.

Mitään muuta en Puolassa jumalanpalveluksesta ymmärtänyt. Tarvitseeko sitä enempää ymmärtääkään? Kiitos, Jeesus! Herralle kiitos! Totisesti.

Rakkauksista suurin on meitä rakastanut. Miksi? Sitä en tiedä, mutta kiitos!

Taidan hetkeksi pysähtyä tähän kertakaikkisen krumeluurittomaan ajatukseen.
Kiitos.

Vapauttavaa vai ahdistavaa

Tässä on nyt takana suht tiivis leiriputki ja nämä leirit ovat herättäneet monenmoista myllerrystä aivosoluissa. Melkosen isojen asioiden äärellä ollaan ja tiedän kyllä, että pieni ihminen ei niitä koskaan täysin voi ymmärtää, mutta saahan sitä aina pohtia.

1. Näissä uusissa Raamiksissa on käsitelty kohtaa, jossa on vertaus viinitarhan vuokraajista (Mark. 12:1-11). Tästä vertauksesta omaan silmääni paistaa sellainen seikka, että kun Israelin kansa hylkäsi Jumalan, vasta sitten Jumala antoi ns. pakanille mahdollisuuden pelastukseen. Jos kerran Jumala jokaista ihmistä yhtä paljon rakastaa, miksi Hänellä ylipäätään on oma valittu kansansa?

Miksi Jumala antoi armonsa toisille ihmisille vasta, kun omalle kansalle ei kelvannut? Tähän eräs valaisi viisaasti jotenkin näin, että Jumala kuitenkin tiesi miten tulisi käymään. Mutta miksi silti lähteä toimimaan vaikeimman kautta? Jos Jumala tiesi, että israelin kansa hylkää Hänet, miksei Hän suoraan antanut armoaan tarjolle kaikille ihmisille? Ja tässä kohtaa ympyrä sulkeutuu, eli miksi Jumalalla ylipäätään on valittu kansa, jos Hän kerran rakastaa jokaista ihmistä yhtä paljon? Miksi Jumala loi ns. valitun kansan ulkopuolisia ihmisiä? Vaikea muotoilla näitä kysymyksiä ymmärrettäviksi, mut toivottavasti saatte ideasta kiinni.

2. Mistä Jumala tulee, kysyi eräs riparilainen. Hänelle vastattiin tähän joka kerta, että Jumala on aina ollut. Tästä päästäänkin otsikkooni, elikkäs siinä mielessä tämä tieto on lohdullinen ja vapauttava, kun tietää, että Jumala ei katoa minnekään, Hän ei koskaan muutu ja Häneen saa aina turvata. Toisaalta sitten taas tieto ahdistaa minua usein. Missä Jumala on ollut ennen maailmaa? Mitä Hän on tehnyt? Entäs Jeesus ja Pyhä Henki? Jumala on aina ollut. Jumalalle aikaa ei ole, mutta miten voi olla ns. loputonta aikaa? Kuinka mones maailma nykyinen mahtaa olla?

Sama homma maailman lopun kanssa. Vapauttavaa tietää, että uskova pääsee taivaan kotiin, mutta myös taivaassa oleskelu tulee olemaan loputonta. Tuleeko siellä tylsää? Mitä siellä tehdään? Haluanko elää loputtomiin? Entäpä kadotetut? Kärsivätkö he ikuisesti helvetissä? Antaako Jumala heille toista mahdollisuutta koskaan? Kuoleman jälkeen Jumala lupaa synnittömän ja kivuttoman elämän. Voinko lainkaan olla varma taivaaseen pääsystäni, vaikka kuinka uskoisin? Ihminen tekee jatkuvasti syntiä, mutta mitä jos kuolen ennen kuin olen pyytänyt anteeksi tai katunut syntejäni? Riittääkö pelkkä usko? En todellakaan valita, mutta silti kaikki tämä tuntuu niin ahdistavan käsittämättömältä.

Mikä minussa on niin ihmeellistä, että Jumala minua rakastaa ja niin hanakasti minut haluaa pelastaa?

Opas pohtii...

Tosiaan kun istuksii tuolla kirkolla jokainen päivä aivan yksikseen, sitä tulee mietittyä kaikenlaista. (tosiaan mainostukseksi näin aluksi, että irjanteen kirkko on tiekirkkona auki ti-la klo 11-19, lauantaisin vain kuuteen. teretulemast, opastusta tarjolla! xD)

Tulin tuossa lukeneeksi jälleen näitä kuuluistakin kuuluisimpia huumetyyppien elämäntarinoita, kun olen niistä aina jotenkin pitänyt, niin erikoiselta kuin se kuulostaakin. Jotenkin tuntuu tosi lohdulliselta, että ihan tosissaan sellaset ihmiset, jotka on tehny vaikkas ja mitä elämänsä aikana, käyny vaikka kuinka pohjalla, ni ne saa alottaa ihan alusta ja pääsee kaikista riippuvuuksistaan ja muista suht helposti. Päihdetyön ja mielenterveystyön opiskelijana voin kertoa, että tämä asia pisti silmääni erityisen paljon näitä kirjoja lukiessani. Yhdellä lauseella vaan sivutaan, että pääsin huumeriippuvuudestani eroon saman tien. Että melkoinen voima! Tiedän tietenkin ettei kaikilla ole niin helppo juttu eikä kaikille vaikuta välttämättä samalla lailla, ei voi yleistää, mutta kyllä mä sen uskon että Jumala voi vapauttaa ihmisen tostanoinvaan kaikista riippuvuuksista ja pahan vallasta. Asia vain hämmästytti pientä ihmistä ja vei jännän äärelle hetkeksi.

Tässä kuuntelin myös erinäisiä biisejä, ja rupesin ajattelemaan asiaa. Itse kun oma uskonelämäni on jatkuvaa räpiköintiä suuntaan ja toiseen, ne toivat melkoisesti lohtua, että kyllä mä kelpaan vaikka oonki vaa tämmönen. Taas pikkuhiljaa alkanu älytä, aina uudestaan ja uudestaan että mikä se pointti tässä on. Kuolemanjälkeiseen elämäänhän me tähdätään, mutta sen tien varrella on paljon kaikenlaista. Kuten Kaemo biisissään sanookin: "tää tie on suora, silti sen moni mutkille kävelee. "
Tosiaan kun sitä riippuvuusjuttua mietin, ni tuli myös mieleeni se, että kirjassa eräs ihminen mietti suunnilleen näin, että "ihan kuka muu mut ei toi voi uskoon tulla, se on niin paatunut jo." Jumalallehan mikään ei oo mahdotonta. Se on aina välillä vähän vaikee muistaa ja pienellä päällään sisäistää, et tosiaan, ei oo mikään mahodotonta, mikä tahansa on mahdollista jos annetaan mahdollisuus. Kukaan ei ole mahdoton tapaus saavutettavaksi, vaikka joskus siltä tuntuukin.
Tajunnanvirtaa on vaikea saada välillä otteeseensa ja eriteltyä sieltä juttuja mitä mielessä pyörii. On hirvittävän hieno juttu, että on oikeesti joku yhteisö olemassa, mihin voi kuulua ja mikä ajattelee samalla lailla ja mikä hyväksyy sellasena kun on. Se on uskomaton lahja jonka merkitystä ei aina osaa arvostaa.

Että tämmöstä tänää. Mun päässä pyörii ja hyörii niin paljon juttua että varmasti tulee lisää settiä tännekki, tää oli tämmöne hätäpäissäni jotain tekstiä ylös ettten unohda-juttua enemmänkin. mmut tulkka kattoma mua kirkkoon siellä on tylsää.. eiku.. no on siellä turha sitä kiistää xD jesh ei mulla muuta tänään! :D

Rippisalaisuuden murtamisesta & kirkko ja valtio

Moi!
En nyt pystynyt olemaan kommentoimatta tätä aihetta hieman kirjoittamalla tästä blogiin lyhyesti. Tänään siis kuulin uutisista, että kirkot pohtivat rippisalaisuuden murtamista. Olen aivan varma, että ortodoksinen kirkko ei tule luopumaan rippisalaisuudestaan. Siellä asiaa siis pohditaan vain näennäisesti. Sen sijaan meidän armaassa kirkossa (jolta saan ilokseni palkkanikin) en olisi asioiden kulusta aivan niin varma. Meillä on jostain syystä selvästi liehitelty valtiota varsinkin tässä viimeisinä vuosina. Tästä esimerkkinä varsin nopea päätös samaa sukupuolta olevien parien puolesta ja kanssa rukoilemisesta (eli samaa sukupuolta olevien parisuhteen siunaamisesta??) Toisena esimerkkinä aiheesta käynee se, miten herkästi kirkkomme on valmis hautaamaan kirkkoon kuulumattomia. Tämä varmasti harmittanee monia kirkollisveronmaksajia riippumatta heidän vakaumuksestaan. Mielestäni Suomen ev. lut. kirkon ja valtion välit ovat siis huonontuneet. Tämän seurauksena valtio vaatii nyt kirkkoa murtamaan rippisalaisuuden. Nyt en valitettavasti mielestäni liioittele, kun puhun vaatimuksesta. Olen nimittäin lukenut lehdistä, että jos kirkko ei murra rippisalaisuutta, valtio tekee sen muuten lainsäädännön kautta.
Mielestäni rippisalaisuutta ei tulisi purkaa, koska papeille ja muille kirkon työntekijöille on jo nyt aivan tarpeeksi vaikea puhua. Kuka teistä tulisi tunnustamaan minulle syntejään, jos rippisalaisuus ei sitoisi minua? Nyt on puhuttu siitä, että rippisalaisuus murrettaisiin vain lastensuojeluun liittyvissä tapauksissa. Luulen silti, että ihmiset epäilisivät sitä, pitääkö rippisalaisuus jossain toisessa asiassa, jos se ei pitäisi toisessa. On myös puhuttu siitä, että rippisalaisuus on vielä ehdottomampi kuin pelkkä vaitiolovelvollisuus tavallisessa sielunhoidossa. Rippihän eroaa sielunhoidosta siinä, että ripissä seurakuntalainen tunnustaa aina jonkin häntä painavan asian. Sielunhoidossa keskustellaan yleisesti elämän vaikeuksista. Luterilaisuudessa ripillä on lähes samanlainen asema kuin kasteella ja ehtoollisella, eli melko huomattava. Luterilaisuudessa on myös painotettu sitä, että synnit tunnustetaan nimenomaan Jumalalle. Kuinka pappi voi kertoa kenellekään kolmannelle osapuolelle siitä, mitä hän on kuullut henkilön tunnustavan Jumalalle? Parastahan olisi, jos pappi nukkuisi sen aikaa, kun ripittäytyjä kertoo synneistään ja mahdollisista aikeistaan korjata elämäänsä;)
Millä kirkko sitten voisi välttää rippisalaisuuden murtamisen? Ajattelen, että ainoa keino tähän pääsemiseksi on saada aikaan entistä selkeämpi ero valtion ja kirkon välille. Olisimmeko me valmiita luopumaan esimerkiksi kirkollisesta avioliittoon vihkimisestä? Tällöin vihkiminen tapahtuisi maistraatissa. Jos pari haluaisi, liitto voitaisiin siunata kirkossa. Avioliittoon vihkimiseenhän ei oikeastaan liity mitään erityisen kirkollista, joten miksei vihkioikeudesta voitaisi luopua? Miltä kuulostaa? Lisäksi valtion olisi varmaan syytä lakata antamasta kirkolle yhteisöveroa (kirkkohan saa osan yhteisöverosta, ja yhteisöveroa maksavat myös kirkkoon kuulumattomien yritykset). Toisaalta sellaiset valtiolle/kunnille kuuluvat toimet, joita kirkko hoitaa tällä hetkellä, siirtyisivät luonnollisesti valtiolle (hautausmaiden hoito, virkatodistuksista huolehtiminen, entä diakonian avustusten jako?)
Haluaisin mielelläni kuulla, mitä ajatuksia rippisalaisuuden murtaminen/tämä kirjoitus on teissä herättänyt. Hyvää kesää toivottaen Ilkka;)

Pohdintoja täälläpäässä

Tänään koin hyvin mietityttävän asian. Ei mikään mullistava eikä hurja juttu, mutta sellasen, et kouluun kävellessäni, edessäni käveli eräs mummo. Hiljaa hän hipsutteli eteenpäin rollaattorinsa avulla. Erittäin herttaisesti minut huomattuaan hän hymyili, otti esiin kirkuvan neonvihreän post-it-muistilapun ja liimasi sen liikennemerkkitolppaan ennen kuin kääntyi risteyksestä kerrostaloalueen pihalle.
Kun sitten kävin lukemassa tämän lapun mitä siinä luki, siinä oli siistillä kaunokirjoituksella sinisellä tussilla kirjoitettu: Jeesus on Herra.
Tämä lappu aluksi hämmensi, sitten piti jäädä oikein lukemaan tätä lappua uudestaan ja uudestaan. Jotenkin se sykähdytti. Tuollainen koruton, yksinkertainen lappunen vain yhdessä tolpassa. Olihan sitä sitte pakko katsella ympärilleen että onko mummeli liimaillut tällaisia lappuja muuallekin mutta ei. Niitä lappuja oli vain yksi.

Tämä lappunen pisti oikein miettimään. Siitä tuli ensinnäkin tosi hyvä mieli, mutta samalla vähän surullisenhaikea olo. Nimittäin ilahduin siitä, että mummeli jaksaa vielä yrittää ja jakaa tätä sanomaa muillekin, ei varsinaisen paasauksen ja hyökkäyksen muodossa, vaan aivan vaatimattoman lappusen muodossa vain yhdessä liikennetolpassa. Oma mieli tuli haikeaksi, koska suhteeni Jumalaan on vähän.. No sanoisinko että mutkikas.

Yleensä olen tottunut katselemaan niitä huolella tehtyjä, painokkaita flyereitä tai monimutkaisia ja melkein hyökkääviä mainoksia tuolla katujen varsilla ja valotolpissa. Hyvää tarkoitusta ne antavat, mutta eiväthän ne tehoa. En usko, että katujen mainokset voisivat ketään järisyttävästi herättää, korkeintaan ne voivat aiheuttaa ajatuksen uhraamisen ajatukselle ja sehän on hyvä kuitenkin. Asenteeni on ehkä turhan pessimistinen tämän suhteen. Mutta tämä mummelin lappunen oli aito. Mielestäni se ei ollut hyökkäävä, ei painostava, ei sellainen että nytonpakkotehdäsitäjasitä vaan ihan yksinkertaisesti se ydin: Jeesus on Herra. Mun kirjotus tänään on hyvin sekava, yhtä sekava kuin on päänikin mutta toivottavasti joku nappaa ajatuksen päästä kiinni. Jos nappaa, niin kertokaa mullekki, et mäki voin napata.. Takasin siihen mummeliin. Se oli tosi ihana. Tai siis oikeesti harvat mummelit on kivoja. No en mä jaksa nyt mummeleistakaa puhua sen enempää. Vaaaan siitä lapusta! Se oli tosi semmone koruton mut yksinkertane. Se ei vaatinu mitää. Se vaa latasi tosiasiat pöytään ja jätti loput oman harkinnan varaan. Kun useissa jutuissa (en tietenkään yleistä...) hoidetaan ajattelu ihmisten puolesta ja taotaan suoraan että mitä seuraavaksi pitää tehdä. Tuo lappunen, tavallinen pieni mummelin yritys, saattaa herättää jonkinasteista mielenkiintoa... Tai sitten ei.. No asiaa se ainakin oli!!!

"Jumala pitää huolen hulluistaan..."

Saraste-Tuskasta

meidät kaksi sade kastelee
jospa se huuhdella
virheeni vois Jumala voi antaa syntejä anteeksi,ei mikään muu.
mitä oikein teen
särjen sun sydämes Jumalan sydän särkyy, kun hänen luotaan kävelee pois.
meen luotas pois

sun poskellas
vesipisara
ja kyyneleet

KASVOS ON TUSKASTA VÄÄRISTYNEET
HETKESTÄ MUSTASTA IHMISYYDEN
KAUNEINTA ON ARMO NAULOJEN TYÖN
KAUHEINTA ON: ITSE NE KÄSIISI LYÖN

älä liiku pysy paikallas
ranteeseen syyttömään Jeesus kuoli syyttömänä ihmisten puolesta.
naulan kun lyön
muutat maailman Jeesus muutti maailmaa, armo tuli kaikkien osaksi. Suuri sovitusuhri oli uhrattu.
kun taivas tummenee
synkimmän yön Koko maailmaan tuli pimeys ristiinnaulitsemisen ajaksi.

sun poskellas
veripisara Jeesus oli ihminen ja kärsi.
ja kyyneleet Jeesus suri.

KASVOS ON TUSKASTA VÄÄRISTYNEET Jeesus kärsi tuskaa, Jeesus kantoi kaikki maailman synnit harteillaan.
HETKESTÄ MUSTASTA IHMISYYDEN Tässä kohta, miksi tämän oikeastaan otin. Hienosti sanottu. Mutta mitäköhän se tarkoittaa? Mihinköhän se viittaa? Viittaako ihmisyyden synkin hetki ristiinnaulitsemiseen, jolloin syytön kuoli? Vaikka tuo hetki onkin ihmiskunnan pelastus. Vai kenties syntiinlankeemukseen, jolloin maailman astui synti ja pahuus? Vai kenties onko kyseessä Jeesuksen ihmisenä olemisen synkin hetki kun Jumala hylkäsi oman poikansa?
KAUNEINTA ON ARMO NAULOJEN TYÖN Kuitenkin kaikkein kauneinta on Armo.
KAUHEINTA ON: ITSE NE KÄSIISI LYÖN Kuitenkin jokainen ihminen on lyönyt naulat Jeesuksen käsiin. Jokainen ihminen on niin syntinen, ettei ansaitse tätä armon osoitusta.

taivaalle
huudan
en tiennyt
mitä minä tein
onko toivoa
kun on
tehnyt kaiken sen
mitä minä tein
On, Jeesus pelasti jokaisen syntisen. Kaikki synnit on annettu anteeksi. Mikään ei ole niin pahaa etteikö Jumala sitä voisi anteeksi antaa. Ja varsinkin, kun huudat taivaalle, turvaat Jumalaan, Jeesus astuu sydämeesi ja olet armon perillinen.

Kasvos on tuskasta vääristyneet, hetkestä mustasta ihmisyyden. Kauneinta on armo naulojen työn, kauheinta on: itse ne käsiisi lyön.

tulosaarnani

Moi!
Tässä tänään Mietoisten kirkossa pitämäni tulosaarna. Saarna ei ole koskaan sama luettuna ja puhuttuna. Kommentoikaa silti rohkeasti, miltä näyttää. Myös kritiikkiä saa ja pitääkin esittää!

"Uskotko ennemmin silmiäsi vai korviasi? Kuulemassamme evankeliumissa mainitut naiset olivat nähneet, kuinka arimatialainen Joosef oli haudannut Jeesuksen. Naiset olisivat voidelleet Jeesuksen tuoksuöljyillä heti hautaamisen jälkeen, ellei heidän olisi pitänyt mennä viettämään pääsiäisjuhlaa.
Lopulta pakolliset juhlat oli juhlittu, ja naiset palasivat haudalle jatkamaan Jeesuksen voitelua. Matkalla he olivat muistelleet Opettajaansa, ja keskustelleet siitä, kuinka Jeesuksen voitelu käytännössä tapahtuisi. Heillä oli kuitenkin suuri ongelma, haudan suulle laitettu valtava kivi. Kun he tulivat haudalle, he eivät yllättäen nähneetkään kiveä. Tämäpä onni, nyt öljyllä voitelu voisi alkaa. Tässä on voiteet, mutta missäs se ruumis onkaan?
Jeesuksen ruumiin katoaminen ei ollut naisille mikään iloinen uutinen. Sen sijaan heidät valtasi hämmennys siitä, missä Jeesuksen ruumis voisi olla. Onko se siirretty johonkin muualle vai onko se peräti varastettu? Yhtäkkiä naiset näkevät jonkin näyn: miehiä sädehtivän kirkkaissa vaatteissa. Naiset eivät todellakaan olleet odottaneet näkevänsä tällaista näkyä. He joutuivat näkemästään täysin ymmälleen, täysin hämmennyksiin. Naiset olivat nähneet jotain huonoa: heidän rakkaansa ruumis oli kadoksissa.
Miten meidän käy, kun näemme ympärillämme pahoja asioita? Kun näemme kilpailuyhteiskunnan jälkeensä jättämiä jälkiä: henkistä pahoinvointia tai työpaikka- ja koulukiusaamista? Miten käy uskollemme Hyvyyden voimaan, kun meidän tai läheistemme elämä särkyy? Kirkon jäsenmäärä on laskenut koko elämäni ajan, ja kristinuskolla tuntuu olevan yhä pienempi merkitys elämässämme. Miten käy uskollemme Jumalan valtakunnan tuloon, kun näemme täällä Mietoistenkin kirkossa kymmenen osallistujaa jumalanpalveluksissa?
Kaiken näkemämme keskellä saamme kuulla sanat: ”Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta?” Kun naiset kuulivat nämä sanat haudalla, he hämmästyivät entisestään. Emmehän me mitään elävää etsi, me etsimme täysin väärin perustein teloitettua Mestariamme. Tämän jälkeen he saivat kuulla Jeesuksen omat sanat siitä, mitä hänelle tulisi tapahtumaan. Jeesus oli moneen kertaan puhunut lähimmille ystävilleen kuolemastaan ja riemullisesta ylösnousemisestaan. Naisten mennessä haudalle, he eivät kuitenkaan muistaneet Jeesuksen omia sanoja. Niin vähissä heidän uskonsa Hyvyyden Voimaan oli ollut tuona pääsiäisaikana.
Meille on välitetty sama viesti Jeesuksen ylösnousemuksesta, jonka naiset kertoivat yhdelletoista opetuslapselle. Kirkkoa ei turhaan kutsuta sanan kirkoksi, sillä meillä on vain sana. Emme pääse aikakoneella Israeliin katsomaan, nousiko Jeesus todella kuolleista. Oleellista onkin, uskommeko me kaiken näkemämme keskellä siihen, että Jeesus elää. Yksitoista opetuslasta eivät uskoneet välittömästi naisten sanoja, vaan väittivät heidän puhuvan satuja.
Jeesuksen lähimmät, miespuoliset, opetuslapset vaikuttavat kuulemassamme evankeliumissa varsinaisilta vetelyksiltä. He eivät lähde katsomaan, onko hauta tyhjä. Pietaria kuitenkin kiinnosti, voisiko hän vielä nähdä Jeesuksen, ja pyytää tältä anteeksi. Pietari ei useinkaan juossut. Nyt hänellä oli kuitenkin kiire ottaa selvää, olisiko hauta hämmästyttävällä tavalla tyhjä. Pietari oli ainoana opetuslapsista hylännyt Opettajansa kieltämällä hänet kolme kertaa. Tästä syystä hänellä oli tarve ottaa selvää, voisiko Jeesus olla noussut kuolleista.
Pahinta uskon asioissa on välinpitämättömyys. Voimmehan me toki jäädä odottamaan maailmanloppua masentuneina, ja todeta, että ainahan ne kirkon jäsentilastot vain laskevat. Jos me sen sijaan katselemme ja kuuntelemme maailmaa avoimin silmin ja korvin, me voimme positiivisesti hämmästyä. Näemme ihmisten onnellisia kasvoja, ja kuulemme sanomia laskeneista työttömyysluvuista ja nuorten tupakoinnin vähenemisestä. Kun olemme valmiita yhdessä katselemaan ja kuuntelemaan tätä maailmaa avoimin silmin ja korvin, voimme huomata paljon enemmänkin hyviä asioita. Huomaamme niitä arkielämän pieniä, tärkeitä asioita, joista lähimmäisemme iloitsevat.
On myös niitä seurakunnan tilaisuuksia, joiden jälkeen voimme hämmentyneinä kysyä, mitenkäs tätä väkeä nyt näin paljon piisasi. Porissa kaksi vuotta sitten järjestetty Ristin tie on yksi hämmästyttävimmistä asioista, joita olen itse saanut kokea. Ensimmäistä kertaa järjestetyn Ristin tien osallistujamäärää oli etukäteen vaikea arvioida. Lopulta Porin raatihuoneenpuisto oli kuitenkin hämmästyttävän täynnä väkeä, ja osallistuja-arviot vaihtelivat 15 000:sta 25 000:een.
Pienet arkipäivän ihmeet ovat kuitenkin uskon asioissakin tärkeimpiä. Parhaimmassakaan uskoontulokertomuksessa ei osata kertoa kaikkea. Toisaalta lapsesta asti uskossa olleetkaan eivät osaa selittää, mikä heidät on lopulta uskon tiellä pitänyt. Jumala toimiikin juuri hämmentävällä, salatulla tavalla.
Kehotan sinua, hyvä ystävä tänään hämmästymään siitä, miten Raamatun luku, rukous ja seurakuntayhteys kantavat. Juuri kristittyjen keskinäinen kokoontuminen saa aikaan juhlan sydämissä. Johannes Khrysostomos kirjoittaa tästä juhlastä jotain äärettömän hienoa:
Siis tulkaa kaikki sisälle Herranne iloon.
Niin ensimmäiset kuin toiset, iloitkaa juhlasta.
Rikkaat ja köyhät, riemuitkaa toinen toistenne kanssa.
Kilvoittelijat ja välinpitämättömät, kunnioittakaa tätä päivää.
Te, jotka paastositte, ja te, jotka ette paastonneet, riemuitkaa tänä päivänä.
Pöytä on runsas, syökää ylenpalttisuudessa.
Älköön kukaan poistuko nälkäisenä, sillä juhlaruokaa on paljon.
Sinua, hyvä ystävä voi hämmentää, miten ehtoollisleipä- ja viini voivat olla Kristuksen ruumis ja veri. Saatat kysyä, kannattaako ehtoolliselle ylipäätään vaivautua. Kehotan sinua tulemaan hämmästymään siitä, miten Kristus itse palvelee kieltäjiään ja epäilijöitään ehtoollispöydässä."

Minkä lain mukaan "jumalan pojan" piti kuolla?

Alunperin minun piti kirjoittaa siitä, ilmestyikö Jeesus ylösnousseena veljilleen. Tämä kysymys alkoi erityisesti askarruttaa minua, kun olen valmistanut hiljaisen viikon opetusta huomiseksi. (Mitähän siitäkin tulee??) En kuitenkaan löytänyt Raamatusta niitä kohtia, joihin minun piti perustaa tekstini, joten kirjoitan sitten tästä toiseksi kiinnostavammasta aiheesta;)
Joh. 19: 5-7: "Niin Jeesus tuli purppuranpunainen viitta yllään, ja Pilatus sanoi: "Katso: ihminen!" 6 Kun ylipapit ja heidän miehensä näkivät Jeesuksen, he rupesivat huutamaan: "Ristiinnaulitse! Ristiinnaulitse!" Pilatus sanoi heille: "Ottakaa te hänet ja ristiinnaulitkaa. Minä en ole havainnut hänen syyllistyneen mihinkään." 7Juutalaiset vastasivat: "Meillä on lakimme, ja lain mukaan hän on ansainnut kuoleman, koska hän väittää olevansa Jumalan Poika."
Pyydän kiinnittämään huomionne erityisesti seitsemänteen jakeeseen: Minkä lain kohdan perusteella Jeesus on ansainnut kuolemantuomion?
Ymmärrän, että itsensä väittäminen "jumalan pojaksi" on asia, joka koskee ensimmäistä käskyä. Voiko tämä todella olla Jumala, vai "pitääkö meidän toista odottaman". Israelissa oli esiintynyt valemessiaita, eikä itsensä väittäminen "jumalan pojaksi" näin ollen ollut aivan tavatonta. Juutalaiset olivat varmasti joutuneet miettimään sitä, mitä itseään "jumalan pojiksi" väittäville tulisi tehdä.
Minun pitää tunnustaa, että Vanhan testamentin tuntemukseni on luvattoman kehnoa, mutten muista, missä siellä olisi ollut käsky tappaa "jumalan pojat". Ainakin nykyään ensimmäistä käskyä tulkitaan niin, ettemme saa pitää itsellämme muita jumalia. Meitä ei kuitenkaan käsketä hävittää "jumalia". Jos joku hullu kuvittelee olevansa jumala, niin ohjaamme hänet ennemmin mielisairaalaan kuin "kivitämme kuoliaaksi".
Sitä paitsi eiväthän juutalaiset voineet toimeenpanna kuolemantuomiota. Näin ollen nämä lait olisivat olleet toisiaan vastaan. Ovatko käskymme ehkäpä sittenkin vastakkaisia vai mistä oikein on kysymys?
En oleta mitään äärettömän suurta Israelin historian ja talmudin (juutalainen lakikokoelma) hallintaa, vaan toivon villejäkin veikkauksia;)

Jumala=Rakkaus

Istuin bussissa matkalla Tampereelle. Ja luin tätä tuttua rakkaudesta kertovaa raamatun kohtaa.

1. Kor. 13: 4-7

4 Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile,
5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
6 ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa.
7 Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.

Ensin ajattelin kohtaa itseni kannalta, kuinka saan kärsiä rakkauden nimissä. Kuinka raastavaa se kaukosuhde onkaan. Kuitenkin ihmisten välisen rakkauden tulisi olla kaikkea tätä mitä kohdassa lukee. Minun tulisi olla kärsivällinen ja tietää, että rakkaus kestää kaiken.

Rakkaushan on Jumalasta.

Silloin kuin salama (Jos olisin Hemmo, lisäisin tähän ”tai salami”, mutta en ole joten.) kirkkaalta taivaalta päähäni iski ajatus.

Jumala on rakkaus.(1. Joh. 4:8)

Minä hieman matemaatikon lahjakkuutta omaavana, olen ajatellut asian näin:
Jumala=rakkaus

Yhtäsuuruus-merkin (=) molemmilla puolilla tulee olla täsmälleen sama asia. Tämä yhtälön kun liittää edelliseen raamatunkohtaan, saamme:

4 JUMALA on kärsivällinen, JUMALA on lempeä. JUMALA ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile,
5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
6 ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa.
7 Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.

Raamatun kohta siis luettelee millainen Jumala on.

Ottaisin vielä huomion kohdan viimeisiin kohtiin.
6 ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa.
7 Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.


Jumala iloitsee, kun totuus voittaa. (Jeesus vastasi: Minä olen tie, TOTUUS ja elämä. Joh. 14:6) Jumala iloitsee kun Jeesus lopulta voittaa.

Jumala kestää kaiken, mikään ei häntä horjuta. Kaiken Jumala uskoo ja kaikessa aina toivoo. Ja kaiken Jumala kärsi. Jeesus kärsi aivan kaiken.

Tämä kohta kuvastaa pinnan alla paljon muuta kuin ulospäin näyttää.
Tällainen ajatus tuli sokkina pieneen päähän.Ja nyt raamatun kohdasta saa paljon enemmän irti.

Esittäytymistä

Moi!
Olen uusi blogikirjoittaja (täällä ja ylipäätään missään). Haluan kiittää kutsusta tänne, ja kertoa lyhyesti (jos se multa käy) jotain itsestäni.
Profiilistani jo näitte tärkeimmät. Tärkein siitä puuttuva asia on, että olen pari viikkoa sitten saanut pappisvihkimyksen Suomen ev.lut. kirkkoon. Olen siinä mielessä erikoisessa tilanteessa, että työni eivät kuitenkaan alkaneet aivan saman tien. Kiirastorstaista lähtien olen sitten virallisesti Mynämäen srk:ssa töissä. Vastaan erityisesti Mietoisten kappelisrk:sta, ja lähetystyö on vastuualueenani.
Mistä tähän on tultu? Olen syntynyt Vantaalla ja asunut siellä vain muutaman vuoden. Niinpä en muista sieltä yhtään mitään, ja näin ollen olen aivan aidosti satakuntalainen. Porissa asuimme seuraavaksi, ja siitä suuntasimme Kauttualle, Euraan. Siellä asuimme kokonaiset kahdeksan vuotta, ja kävin siellä lähestulkoon koko ala-asteeni. Sieltä muutimme Nakkilaan, jonka lukiosta kirjoitin ylioppilaaksi. Asuimme tuolloin tuossa srk:n alle sadan neliön rivarissa, joten vietin ylioppilasjuhliani tuona keväänä meille blogikirjoittajille tutussa Luodon leirikeskuksessa. Ensimmäiset muistoni Luodosta ovat siis tuosta juhlapäivästäni;) Isosena olen muuten ollut Nakkilan leirikeskuksessa, Merimaassa sekä Laviassa srk-kodilla. Oman riparini kävin Ahvenanmaalla.
Olin tuossa välissä Eurajoen srk:n jäsen hieman yli vuoden, ylppärien jälkeisenä talvena menin armeijaan Säkylän 3. jk:hon. Siellä palvelin puoli vuotta jääkärinä. Armeijaan mennessäni en ollut päässyt lukemaan historiaa enkä teologiaa. Historia oli tuolloin ehdottomasti suuri intohimoni. Armeijassa kuitenkin päätin, että lukeminen pitää priorisoida teologiaan, koska sinne olisi helpompi päästä. Niinpä luin kaikki väliajat teologiaa, ja lopulta pääsin Helsingin teologiseen. Helsingissä muutin ensimmäiseksi Rastilaan, josta on tehty se Mosa Avenue-leffa. Se ei kyllä ihan osu kohdilleen. Siellä asuin joka tapauksessa solussa. Kun kävin katsomassa kämppää, näin siellä tummaihoisen, joka puhui sujuvaa suomea. Kun olin kunnolla muuttanut paikalle, koitin puhua suomea, muttei hän tajunnutkaan. Silloin tajusin heidän olleen eri henkilöitä;)
No, Helsingissä ajattelin hain vielä kertaalleen lukemaan historiaa, mutten päässyt. En myöskään päässyt opettajankoulutusohjelmaan kahdella hakukerralla. Samalla koin viihtyväni srk:n töissä, joissa olin kesäteologina (kesä Parkanossa ja kaksi Länsi-Porissa;) ) . Niinpä koin itselläni olevan jonkinlaisen sisäisen kutsun papin työhön. Kutsua voi vieläkin epäillä, ja tunteet häilyvät. Mutta Kutsujammehan on luotettava;) Tähän luottaen on hyvä näitäkin töitä aloitella.
Tässä "Piiri Pyörii"-blogissa tulen kirjoittamaan vasrmasti joistain ns. teologisista hajatelmista. Teologia kuitenkin sai pitkälti jäädä sinne Helsinkiin, yliopistoon. Nyt pyrin ennemmin kirjoittamaan ajatuksia srk:sta ja sen työstä yms. Ehkä jotain raamattuteologistakin on luvvassa:) Ellen saa mitään muuta tässä nyt ennen pääsiäistä, niin ainakin lupaan laittaa Mynämäen tulosaarnani tänne. Sitä odotellessa!

Henkilökohtainen usknratkaisu

Silläkin varauksella, että myöhästyn sählytreeneistä, kirjoitan tämän tänne nyt kun muistan.

Tuli tuossa männäviikonloppuna vierailtua Eura-bigcityssä kuuntelemassa musaiikkia.
Kun tässä blogissa on aika paljon puhuttu todistamisesta ja liiallisesta kilvoittelusta, oikeastaan jopa kilpailemisesta yms. ni muitui tuosta Euran konsertista mieleen eräänkin artistin (joka muuten harvemmin puhuu keikoillaan Jeesus-juttuja) sanat:
"Usein ihmiset odottavat suurta herätysaaltoa, jossa kaikki tulla pamahtaisivat uskoon kerralla. Sellaista asiaa ei ole olemassakaan. Kyse on aina yhdestä ihmisestä ja yhden ihmisen sydämestä."
Miika puhuu siis harvoin mutta asiaa; joukkohysterialla yms. ei ole mitään tekemistä henkilökohtaisen uskon kanssa, kyse on aina vain yhdestä ihmisestä ja hänen suhteestaan Jumalaan. Vaikka samassa tilanteessa useampi kääntyisi Jeesuksen puoleen, kyse on silti aina yhdestä ihmisestä. Henkilökohtainen uskonratkaisu ja sitä rataa.
Se on hyvä muistaa, kun juttelee Jumalasta suurille (tai pienille) massoille.

Tulipas suorastaan opetukselliseen muotoon tuo teksti :D

Hartauksista hiukan

Tässä kun olen lueskellut näitä teidän kommauksianne ja kun Hemoliitti puhui tuosta "todistus - kulttuurin" - ajoista rupesin mietiskelemään tätä hartausten yms. pidon historiaa tässä meidän srk:ssa. Ohhoh o.O... varrelliselle tässä välissä -->
*Huoh* Niin tosiaan siis, itselläni oli muinoin ihan samoja fiiliksiä, kun Maiskilla. Sillon ekoina vuosina ei uskaltanu srk:ssa oikeen olla, tehdä ja sanoa mitä halus ja oli. Sillon myös todella ylimenevästi korostettiin tuota ihmeiden merkitystä uskovan elämässä. Hartauksissa, todistuksissa ja nuortenilloissa ei oikein mistään muusta puhuttukaan, kuin siitä, että kenelle Jumala viime viikolla soitti kännykkään ja kenelle tipahteli Raamatunlauseita taivaalta ja niin ees päin. Niinpä sitten pieni Jemppu ja varmasti monet muutkin seurakunnassa möyrijät alkoivat rakentaa uskoaan, mutta ihan väärille pohjille. Niin siinä sitten kävi, että pienen Jempun uskonelämä kulki hyvin epävakaata ja suurten kaarten vuoristorataa vuosien ajan.

Ihmeitä odotettiin ja pyydettiin. Odotettiin, että jotain mahtavaa tapahtuisi, että sais jotain huikeeta sanottavaa hartauksiin. Sitten mitään ei kuulunu ja pieni Jemppu muiden muassa tunsi itsensä loppujen lopuksi epäonnistuneeksi uskovana. Tietä sisäpiiriin ei auennut. Noh, paineet oli kovat kun ensimmäinen ripari isosena lähestyi. Sitä oli moneen kertaan kuullut, miten monet "taitavat" uskovat todistivat elämästään ja Jumalan ihmeteoista nuortenleireillä ja omalla riparillani. Mentaliteetti tuohon aikaan oli se, että piti kertoa itsestään kaikki alushousujen väriin asti. Päätavoite oli saada riparilaiset itkemään ja jos näytti siltä, että niagaraa ei synny, piti itse puhjeta kyyneliin. Ja jos sen "virheen" meni tekemään, että piti ihan tavallisen "ihan kiva" - hartauksen, ei ollut enää mitään pääsyä siihen mahtavaan superuskovien inside - piiriin. "Ihmetytä, itketä ja itke". Siinä olis ollu mahtava slogan tuon ajan hartauskäytännölle.

On totta kai mahtavaa jos omalla hartaudellaan pystyy liikuttamaan ihmisten sydämiä ja siihen on hyvä pyrkiäkin, mutta aidosti, eikä sillä väkinäisellä jos-katse-voisi-tappaa - katseen pelossa väännetyllä. Niin tosiaan, siinä sitten ekalla isos - riparillani oma hartausvuoroni oli viimeisen päivän aamuna ja hartauden alkuun mennessä ei ollut hajuakaan siitä mitä aikoisin hartaudessa lätistä. Kaikkien niiden mahtavien todistusten jälkeen mietin, mitä kummaa annettavaa minulla muka näille ihmisille voi olla. Ketä minun tylsä tyhmä elämäni kiinnostaa, vaikka uskossa elänkin. Ei mulle ole Herra unessa kertonut, mitä mun pitäis puhua. Ei olleeet puut irronneet maasta mun nenän edessä ja muodostaneet nuolta mulle, minne mun pitäis mennä. Taivaallisten merkkien puutostilassa päätin, että hittooks tässä ja annoin mennä. Kerroin syntymästä asti, mitenkä olin edenny ja mihinkä olin päätyny. Kerroin, että virheitä olen tehny ja nyt uskon ja kaikki on suhteellisen hianosti.

Itse en oikeen koskaan oo oppinu noita "ihan kiva" - hartauksia pitämään. Pyrkimykseni on aina ollu antaa suuni söseltää sitä mitä Jumala itse haluaa sieltä tulevan. Myönnän, että joskus on tullu liian pistävää tai muuten sopimatonta tekstiä, kun ei ole aina olleet nuo välit Herran kanssa kunnossa (erinäisistä sattuneista syistä). Tuo hartausten pitäminen on aina ollu mulle semmonen erityisen iso juttu, kun en koskaan ole ollut omista asioistani avautuvaa tyyppiä ja se on sellanen tilaisuus, missä mä en oo pääosissa suoranaisesti vaan Jumala mun oman elämäni kautta. Mä haluan vaan tehdä selväksi riparilaisille ja muille sen, että älkää tehkö samoja virheitä kun minä ja elämä uskovana on se ainoo oikee tie taivaitten ovista sisään.

Mutta tosiaan, jokainen tekee omalla tavallaan ja omassa uskossaan asioita, kuten myös hartauksia. Missään nimessä en dissaa muita keinoja. Tämä "ihan kiva" - hartaus - termi tuli vaan noilta ihmetytä-itketä-itke - ajoilta miäleen ja kun en parempaa kuvausta keksiny, mut u know. Jokainen tapa, mikä itselle parhaalta ja mukavalta tuntuu on mahtava ja jokainen varmasti aina liikuttaa jotakuta, kunhan itse uskoo siihen, mitä sanoo ja tekee. On ollu hianoa seurata, miten tää meininki omassa srk:ssa on menny parempaan suuntaan ja kaikki saa ainakin mun mielestä olla ja tehdä mitä haluavat nykyisin. Kummallista, miten se touhu edes alunperin päästettiin menemään semmoseks paras-uskova-kisaks. Jos niitä ihmeitä on omassa elämässään kokenu, oon ainakin ite sitä mieltä, että niistä kannattaa alkaa sillon vasta puhumaan, jos ja kun se ainoastaan kirkastaa Jumalaa, eikä aikomuksena ole retostella itsestään. Enkä nyt tietenkään taas tarkota, että kukaan teistä semmosta tekis, vaan tässä nyt itse pohdintojani availen ja avaudun.

Mutta joo, tämmöstä antijäsenneltyä ja -yhtenäistä tekstiä tässä näpyttelin, kun en muutakaan kärsimyksissäni keksiny ja tässä kommentteja lueskellessa alkoi vilistää pienessä Jempun miälessä. Huomenna... tai siis tänään alkaa tuo hiihtis ja henkinen kärsimysvaellus on alkamassa kun en hiihtikselle kolmen vuoden putken jälkeen päässy. :C Noh, toevottovast joku ny näittenki jälkee ottaa mut jolleki leiril. :D

Ensi sunnuntaina alkaa kirkkovuodessa Pääsiäisjakso, ainakin mun kalenterin mukaan. Ja menin vahingossa lukemaan sunnuntain evankeliuminpätkän (matt. 20:1-16).
Ja se tavallaan vähän olisi löyhästi liittyvinään Jempun kirkkosessioon tuossa taannoin.

Meillä ihmisillä kun on tapana asettaa toinen toisiamme arvojärjestykseen, kuka on toista parempi ja kivempi ja mukavampi ja, kyllä, jopa hurskaampi. Ja varmaankin tämän seurauksena ihmiset myös yrittävät olla mahdollisimman hyviä, kertovat mitä ovat tehneet enemmän, paremmin tai nopeammin, kuin toiset kanssaeläjät. Kilpailuyhteiskunta siis.
Tavallaan tällainen kilvoittelu on hyväksi; jokainen yrittää parhaansa. Varjopuolena on tekemisillään ylpeily, josta Raamattu varoittaa useampaankin otteeseen (esim. Jer. 9:22-23, joka myös on ensi sunnuntain tekstejä), sekä tekemisiensä liioittelu, a.k.a. valehtelu.
Ja näistä asioistahan Jumala _ei_ pidä.

Mitenkä tämä sitten liittyy case Jemppuun?

Noh, kuten muuallakin, niin varmastikin myös Virroilla seurakuntapiireissä ihmisten keskuudessa arvostellaan ihmisiä. "Tuo käy kirkossa vain jouluisin, tuo ei koskaan osallistu mihinkään, tuo ei tykkää kirkkoherrasta..." etc. Ja tällaisten arvioiden jälkeen ihmiset sitten asettavat kanssaeläjänsä "hurskausjärjestykseen". En nyt tarkoita, että kaikki näin tekisivät, mutta jokaisesta seurakunnasta varmasti näitä ihmisiä löytyy. Arvioidaan ihmisen "hyvyyttä ja hurskautta" sen perusteella, kuinka usein tämä käy jumalanpalveluksessa tms.

Pieni Jemppu astuu suureen kirkkoon ja saa osakseen kummallisia katseita. Osa katsoo häntä (kuka positiivisen, kuka hämmästyneen) ihmetyksen vallassa miettien, ei niin negatiivisesti, "Mitä tuo täällä tekee". Ja sitten se arvioiva ja arvosteleva marginaaliporukka miettii "Mitä _tuo täällä_ tekee, eihän tuollaista koskaan ole missään näkynyt, mikä lie huligaani (ei muuten ole suomea, sitten, ei saa käyttää aineissa)"

Ja kuitenkin tämä Jemppu, joka juuri tuli ensimmäistä kertaa kirkkoon, ansaitsee saman denaarin, minkä kaikki muutkin Kristuksen ristintyöhön uskovat ihmiset. Kui kivaa se sit on?
No tosi kivaa! Me täällä tiedämme, millaisesta taustasta ja vähän myös millaisesta hengellisestä tilasta Jemppu on Virroille lähtenyt, virtalainen kirkkokansa ei siitä tiedä.

Uskoville ihmisille, olipa tuo uskon taival kestänyt 5 minuuttia tai 50 vuotta, annetaan kaikille sama palkinto, kävipä hän seurakunnassa joka päivä, tai vain kerran vuodessa. Senpä takia, kun seurakunnan tapahtumaan tulee uusi ihminen, hänestä pitäisi kaikkien iloita ja ilolla hänet pitäisi myös vastaanottamaan ja jättää se arvostelu sikseen. Jumala kyllä aikanaan hoitaa sen puolen. Ja kuten Jempun tapauksessa, me emme läheskään aina voi tietää sitä hengellistä taustaa, mistä ko. ihminen tulee.

Olipas lennokasta ajattelua... ajatus lensi nopeammin, kuin sormet näppiksellä, senpä tähden pahoittelen, jos jotain voi ymmärtää väärin tahi on muuten vain sekavaa tekstiä. Viimeinen kappale (ennen tätä kappaletta) kokoaa ajatusten pointin yhteen.

Niijuu... ja jokainen tämän lukeva, kommentoikaa jotakin. Saisi vähän kartoitettua ketkä kaikki tätä sivustoa seuraavat. *Utelias luonne*

Ihmettelen

Elämä on toisinaan aika ihmeellistä... tai oikeastaan joka päivä. Jumalan matkassa saa nähdä pieniä ihmeitä päivittäin. Ei välttämättä mitään maata mullistavaa, mutta joku hymyilee kun itseä väsyttää tai joku pysähtyy kuuntelemaan tai sitten Jumala kuiskaa hiljaa Raamatun lehdiltä: Minä rakastan sinua.

Eilisen konsertin jäljiltä jäi erään biisin sanat soimaan päähän ja haluan jakaa ne kanssanne. Tämä on erityisesti omistettu sinulle, joka et eilen tätä ollut kuulemassa :)

IHMETTELEN
FI P9L 04 00001
säv. Matti Laitinen / san. Pekka Laukkarinen / sov. Matti Laitinen

Tänään eteesi Jumala tieni vei.
Särkyneenä, haurain askelin.
Jälleen häpeän sitä, mitä sisältä oon.
Mutta pyydän: päästä valoon.

Sinä käänsit katseesi minuun päin.
Näit kaiken, ja silti viereen jäit.
Otit sydämeni heikon ja särjetyn
annoit takaisin puhtaan ja pyyhityn.

Kuinka rakkautesi arvoinen
voi olla keskeneräinen?
Miksi kalliilla ostit särkyneen,
sitä ihmettelen. Minä ihmettelen.

Palvelijan paikkaa edessäs hain.
Että jollain kaiken korvaisin.
Minut juhlapöytään kutsuttiin,
sinä palvelijan viitta harteillasi.

En ymmärrä miksi teit sen.
Miksi kärsit puolesta ihmisen.
Mutta tiedän: lahjaksi puhtauden
saa syntinen edessä Jeesuksen.

Kuinka rakkautesi arvoinen
voi olla keskeneräinen?
Miksi kalliilla ostit särkyneen,
sitä ihmettelen. Minä ihmettelen.