Jostain kumman syystä oon alkanu taas törmäileen kaikkiin tekstinpätkiin jotka käsittelevät surua ja lohdutusta. Siihen liittyy myös Herra Erämajan pitämä saarna Irjanteen iltakirkossa tässä taannoin. Sen aiheena oli juuri suru ja lohdutus. Se erityisesti laittoi miettimään, ja oli todella lohdullinen.
Saarnan keskeinen sanoma olikin, että tapahtui mitä tahansa, katso ylös! Vaikka kompastelee, kaatuilee ja muutenkin ryömii pohjakurassa välillä, aina on mahdollisuus katsoo ylöspäin, sieltä saa avun ja lohdutuksen. Saarnassa sanottiin myös, että Jeesus rukoilee meidän puolestamme. Sehän pitää paikkansa, eikä sitä ole tullut ennen ajatelleeksikaan että näinhän se on. Jeesus ja Pyhä Henki rukoilee meidän puolestamme, että me löytäisimme oikean tien, eikä tarttis siellä kurassa mönkiä. Aina voi saada apua kun on pulassa. Jumala ei jätä meitä ongelmiin yksin.
Jumala rakastaa meitä, omia lapsiaan, mut me lapset ollaan ikuisesti uhmaiässä ja aina kapinoidaan ohjeita vastaan. Ja kun ei tehdä niinku sanotaan, jouodutaan vaikeuksiin ja eroon Jumalasta. Mut Hän on meijän iskä, ni Hän ottaa meidät aina takasin, jos me mennään takasin. Siihen voi aina luottaa ja se on erittäin luonnollista, vähän näin kompaten edellistä tekstiä.
Tämmöstä lyhyttä pohdintaa. Mut aina kun tulee semmone kurainen kohta, kannattaa muistaa aina kattoo ylös, pitää pää pystyssä!
