Jezus Chrystus, dziękuję, halleluja, amen.
Puolassa luterilaisen jumalanpalveluksen jälkeen tuli fundeerattua. Tuli myös pohdittua Puolasta palattua. Mietin sen verran, että tännekin lyhyesti kirjoitan.
Jeesus Kristus, kiitos, kiittäkää Herraa, aamen.
Kaikkeen vaaditaan aina selitystä. Vaaditaan ihmeitä. Vaaditaan parannusta. Miksi? Miksei? Milloin? Kuka? No mut silti viel jäi vähä avoimeks et kuivvarte? Vaaditaan vastauksia. Mitä Luoja teki ennen kuin loi maailman? Miksi Raamatussa tämä asia on niin huonosti tässä uudessa käännöksessä? Miksi Jumalaa kiinnostaa minun elämäni juuri nyt?
Vaikka joka päivä saisi yhteen asiaan vastauksen, jokin jää ilman. Koskaan ei tule kylläiseksi. Minulla ainakin on aina jokin asia mietinnän alla ja johonkin vaaditaan perusteluja. "Nyt sitten, Jumala, sisältö runsaaksi!"
Jezus Chrystus, dziękuję, halleluja, amen.
Mitään muuta en Puolassa jumalanpalveluksesta ymmärtänyt. Tarvitseeko sitä enempää ymmärtääkään? Kiitos, Jeesus! Herralle kiitos! Totisesti.
Rakkauksista suurin on meitä rakastanut. Miksi? Sitä en tiedä, mutta kiitos!
Taidan hetkeksi pysähtyä tähän kertakaikkisen krumeluurittomaan ajatukseen.
Kiitos.
keskiviikko 30. kesäkuuta 2010
maanantai 28. kesäkuuta 2010
Vapauttavaa vai ahdistavaa
Tässä on nyt takana suht tiivis leiriputki ja nämä leirit ovat herättäneet monenmoista myllerrystä aivosoluissa. Melkosen isojen asioiden äärellä ollaan ja tiedän kyllä, että pieni ihminen ei niitä koskaan täysin voi ymmärtää, mutta saahan sitä aina pohtia.
1. Näissä uusissa Raamiksissa on käsitelty kohtaa, jossa on vertaus viinitarhan vuokraajista (Mark. 12:1-11). Tästä vertauksesta omaan silmääni paistaa sellainen seikka, että kun Israelin kansa hylkäsi Jumalan, vasta sitten Jumala antoi ns. pakanille mahdollisuuden pelastukseen. Jos kerran Jumala jokaista ihmistä yhtä paljon rakastaa, miksi Hänellä ylipäätään on oma valittu kansansa?
Miksi Jumala antoi armonsa toisille ihmisille vasta, kun omalle kansalle ei kelvannut? Tähän eräs valaisi viisaasti jotenkin näin, että Jumala kuitenkin tiesi miten tulisi käymään. Mutta miksi silti lähteä toimimaan vaikeimman kautta? Jos Jumala tiesi, että israelin kansa hylkää Hänet, miksei Hän suoraan antanut armoaan tarjolle kaikille ihmisille? Ja tässä kohtaa ympyrä sulkeutuu, eli miksi Jumalalla ylipäätään on valittu kansa, jos Hän kerran rakastaa jokaista ihmistä yhtä paljon? Miksi Jumala loi ns. valitun kansan ulkopuolisia ihmisiä? Vaikea muotoilla näitä kysymyksiä ymmärrettäviksi, mut toivottavasti saatte ideasta kiinni.
2. Mistä Jumala tulee, kysyi eräs riparilainen. Hänelle vastattiin tähän joka kerta, että Jumala on aina ollut. Tästä päästäänkin otsikkooni, elikkäs siinä mielessä tämä tieto on lohdullinen ja vapauttava, kun tietää, että Jumala ei katoa minnekään, Hän ei koskaan muutu ja Häneen saa aina turvata. Toisaalta sitten taas tieto ahdistaa minua usein. Missä Jumala on ollut ennen maailmaa? Mitä Hän on tehnyt? Entäs Jeesus ja Pyhä Henki? Jumala on aina ollut. Jumalalle aikaa ei ole, mutta miten voi olla ns. loputonta aikaa? Kuinka mones maailma nykyinen mahtaa olla?
Sama homma maailman lopun kanssa. Vapauttavaa tietää, että uskova pääsee taivaan kotiin, mutta myös taivaassa oleskelu tulee olemaan loputonta. Tuleeko siellä tylsää? Mitä siellä tehdään? Haluanko elää loputtomiin? Entäpä kadotetut? Kärsivätkö he ikuisesti helvetissä? Antaako Jumala heille toista mahdollisuutta koskaan? Kuoleman jälkeen Jumala lupaa synnittömän ja kivuttoman elämän. Voinko lainkaan olla varma taivaaseen pääsystäni, vaikka kuinka uskoisin? Ihminen tekee jatkuvasti syntiä, mutta mitä jos kuolen ennen kuin olen pyytänyt anteeksi tai katunut syntejäni? Riittääkö pelkkä usko? En todellakaan valita, mutta silti kaikki tämä tuntuu niin ahdistavan käsittämättömältä.
Mikä minussa on niin ihmeellistä, että Jumala minua rakastaa ja niin hanakasti minut haluaa pelastaa?
1. Näissä uusissa Raamiksissa on käsitelty kohtaa, jossa on vertaus viinitarhan vuokraajista (Mark. 12:1-11). Tästä vertauksesta omaan silmääni paistaa sellainen seikka, että kun Israelin kansa hylkäsi Jumalan, vasta sitten Jumala antoi ns. pakanille mahdollisuuden pelastukseen. Jos kerran Jumala jokaista ihmistä yhtä paljon rakastaa, miksi Hänellä ylipäätään on oma valittu kansansa?
Miksi Jumala antoi armonsa toisille ihmisille vasta, kun omalle kansalle ei kelvannut? Tähän eräs valaisi viisaasti jotenkin näin, että Jumala kuitenkin tiesi miten tulisi käymään. Mutta miksi silti lähteä toimimaan vaikeimman kautta? Jos Jumala tiesi, että israelin kansa hylkää Hänet, miksei Hän suoraan antanut armoaan tarjolle kaikille ihmisille? Ja tässä kohtaa ympyrä sulkeutuu, eli miksi Jumalalla ylipäätään on valittu kansa, jos Hän kerran rakastaa jokaista ihmistä yhtä paljon? Miksi Jumala loi ns. valitun kansan ulkopuolisia ihmisiä? Vaikea muotoilla näitä kysymyksiä ymmärrettäviksi, mut toivottavasti saatte ideasta kiinni.
2. Mistä Jumala tulee, kysyi eräs riparilainen. Hänelle vastattiin tähän joka kerta, että Jumala on aina ollut. Tästä päästäänkin otsikkooni, elikkäs siinä mielessä tämä tieto on lohdullinen ja vapauttava, kun tietää, että Jumala ei katoa minnekään, Hän ei koskaan muutu ja Häneen saa aina turvata. Toisaalta sitten taas tieto ahdistaa minua usein. Missä Jumala on ollut ennen maailmaa? Mitä Hän on tehnyt? Entäs Jeesus ja Pyhä Henki? Jumala on aina ollut. Jumalalle aikaa ei ole, mutta miten voi olla ns. loputonta aikaa? Kuinka mones maailma nykyinen mahtaa olla?
Sama homma maailman lopun kanssa. Vapauttavaa tietää, että uskova pääsee taivaan kotiin, mutta myös taivaassa oleskelu tulee olemaan loputonta. Tuleeko siellä tylsää? Mitä siellä tehdään? Haluanko elää loputtomiin? Entäpä kadotetut? Kärsivätkö he ikuisesti helvetissä? Antaako Jumala heille toista mahdollisuutta koskaan? Kuoleman jälkeen Jumala lupaa synnittömän ja kivuttoman elämän. Voinko lainkaan olla varma taivaaseen pääsystäni, vaikka kuinka uskoisin? Ihminen tekee jatkuvasti syntiä, mutta mitä jos kuolen ennen kuin olen pyytänyt anteeksi tai katunut syntejäni? Riittääkö pelkkä usko? En todellakaan valita, mutta silti kaikki tämä tuntuu niin ahdistavan käsittämättömältä.
Mikä minussa on niin ihmeellistä, että Jumala minua rakastaa ja niin hanakasti minut haluaa pelastaa?
keskiviikko 16. kesäkuuta 2010
Opas pohtii...
Tosiaan kun istuksii tuolla kirkolla jokainen päivä aivan yksikseen, sitä tulee mietittyä kaikenlaista. (tosiaan mainostukseksi näin aluksi, että irjanteen kirkko on tiekirkkona auki ti-la klo 11-19, lauantaisin vain kuuteen. teretulemast, opastusta tarjolla! xD)
Tulin tuossa lukeneeksi jälleen näitä kuuluistakin kuuluisimpia huumetyyppien elämäntarinoita, kun olen niistä aina jotenkin pitänyt, niin erikoiselta kuin se kuulostaakin. Jotenkin tuntuu tosi lohdulliselta, että ihan tosissaan sellaset ihmiset, jotka on tehny vaikkas ja mitä elämänsä aikana, käyny vaikka kuinka pohjalla, ni ne saa alottaa ihan alusta ja pääsee kaikista riippuvuuksistaan ja muista suht helposti. Päihdetyön ja mielenterveystyön opiskelijana voin kertoa, että tämä asia pisti silmääni erityisen paljon näitä kirjoja lukiessani. Yhdellä lauseella vaan sivutaan, että pääsin huumeriippuvuudestani eroon saman tien. Että melkoinen voima! Tiedän tietenkin ettei kaikilla ole niin helppo juttu eikä kaikille vaikuta välttämättä samalla lailla, ei voi yleistää, mutta kyllä mä sen uskon että Jumala voi vapauttaa ihmisen tostanoinvaan kaikista riippuvuuksista ja pahan vallasta. Asia vain hämmästytti pientä ihmistä ja vei jännän äärelle hetkeksi.
Tässä kuuntelin myös erinäisiä biisejä, ja rupesin ajattelemaan asiaa. Itse kun oma uskonelämäni on jatkuvaa räpiköintiä suuntaan ja toiseen, ne toivat melkoisesti lohtua, että kyllä mä kelpaan vaikka oonki vaa tämmönen. Taas pikkuhiljaa alkanu älytä, aina uudestaan ja uudestaan että mikä se pointti tässä on. Kuolemanjälkeiseen elämäänhän me tähdätään, mutta sen tien varrella on paljon kaikenlaista. Kuten Kaemo biisissään sanookin: "tää tie on suora, silti sen moni mutkille kävelee. "
Tosiaan kun sitä riippuvuusjuttua mietin, ni tuli myös mieleeni se, että kirjassa eräs ihminen mietti suunnilleen näin, että "ihan kuka muu mut ei toi voi uskoon tulla, se on niin paatunut jo." Jumalallehan mikään ei oo mahdotonta. Se on aina välillä vähän vaikee muistaa ja pienellä päällään sisäistää, et tosiaan, ei oo mikään mahodotonta, mikä tahansa on mahdollista jos annetaan mahdollisuus. Kukaan ei ole mahdoton tapaus saavutettavaksi, vaikka joskus siltä tuntuukin.
Tajunnanvirtaa on vaikea saada välillä otteeseensa ja eriteltyä sieltä juttuja mitä mielessä pyörii. On hirvittävän hieno juttu, että on oikeesti joku yhteisö olemassa, mihin voi kuulua ja mikä ajattelee samalla lailla ja mikä hyväksyy sellasena kun on. Se on uskomaton lahja jonka merkitystä ei aina osaa arvostaa.
Että tämmöstä tänää. Mun päässä pyörii ja hyörii niin paljon juttua että varmasti tulee lisää settiä tännekki, tää oli tämmöne hätäpäissäni jotain tekstiä ylös ettten unohda-juttua enemmänkin. mmut tulkka kattoma mua kirkkoon siellä on tylsää.. eiku.. no on siellä turha sitä kiistää xD jesh ei mulla muuta tänään! :D
Tulin tuossa lukeneeksi jälleen näitä kuuluistakin kuuluisimpia huumetyyppien elämäntarinoita, kun olen niistä aina jotenkin pitänyt, niin erikoiselta kuin se kuulostaakin. Jotenkin tuntuu tosi lohdulliselta, että ihan tosissaan sellaset ihmiset, jotka on tehny vaikkas ja mitä elämänsä aikana, käyny vaikka kuinka pohjalla, ni ne saa alottaa ihan alusta ja pääsee kaikista riippuvuuksistaan ja muista suht helposti. Päihdetyön ja mielenterveystyön opiskelijana voin kertoa, että tämä asia pisti silmääni erityisen paljon näitä kirjoja lukiessani. Yhdellä lauseella vaan sivutaan, että pääsin huumeriippuvuudestani eroon saman tien. Että melkoinen voima! Tiedän tietenkin ettei kaikilla ole niin helppo juttu eikä kaikille vaikuta välttämättä samalla lailla, ei voi yleistää, mutta kyllä mä sen uskon että Jumala voi vapauttaa ihmisen tostanoinvaan kaikista riippuvuuksista ja pahan vallasta. Asia vain hämmästytti pientä ihmistä ja vei jännän äärelle hetkeksi.
Tässä kuuntelin myös erinäisiä biisejä, ja rupesin ajattelemaan asiaa. Itse kun oma uskonelämäni on jatkuvaa räpiköintiä suuntaan ja toiseen, ne toivat melkoisesti lohtua, että kyllä mä kelpaan vaikka oonki vaa tämmönen. Taas pikkuhiljaa alkanu älytä, aina uudestaan ja uudestaan että mikä se pointti tässä on. Kuolemanjälkeiseen elämäänhän me tähdätään, mutta sen tien varrella on paljon kaikenlaista. Kuten Kaemo biisissään sanookin: "tää tie on suora, silti sen moni mutkille kävelee. "
Tosiaan kun sitä riippuvuusjuttua mietin, ni tuli myös mieleeni se, että kirjassa eräs ihminen mietti suunnilleen näin, että "ihan kuka muu mut ei toi voi uskoon tulla, se on niin paatunut jo." Jumalallehan mikään ei oo mahdotonta. Se on aina välillä vähän vaikee muistaa ja pienellä päällään sisäistää, et tosiaan, ei oo mikään mahodotonta, mikä tahansa on mahdollista jos annetaan mahdollisuus. Kukaan ei ole mahdoton tapaus saavutettavaksi, vaikka joskus siltä tuntuukin.
Tajunnanvirtaa on vaikea saada välillä otteeseensa ja eriteltyä sieltä juttuja mitä mielessä pyörii. On hirvittävän hieno juttu, että on oikeesti joku yhteisö olemassa, mihin voi kuulua ja mikä ajattelee samalla lailla ja mikä hyväksyy sellasena kun on. Se on uskomaton lahja jonka merkitystä ei aina osaa arvostaa.
Että tämmöstä tänää. Mun päässä pyörii ja hyörii niin paljon juttua että varmasti tulee lisää settiä tännekki, tää oli tämmöne hätäpäissäni jotain tekstiä ylös ettten unohda-juttua enemmänkin. mmut tulkka kattoma mua kirkkoon siellä on tylsää.. eiku.. no on siellä turha sitä kiistää xD jesh ei mulla muuta tänään! :D
Tilaa:
Kommentit (Atom)