Moi!
En nyt pystynyt olemaan kommentoimatta tätä aihetta hieman kirjoittamalla tästä blogiin lyhyesti. Tänään siis kuulin uutisista, että kirkot pohtivat rippisalaisuuden murtamista. Olen aivan varma, että ortodoksinen kirkko ei tule luopumaan rippisalaisuudestaan. Siellä asiaa siis pohditaan vain näennäisesti. Sen sijaan meidän armaassa kirkossa (jolta saan ilokseni palkkanikin) en olisi asioiden kulusta aivan niin varma. Meillä on jostain syystä selvästi liehitelty valtiota varsinkin tässä viimeisinä vuosina. Tästä esimerkkinä varsin nopea päätös samaa sukupuolta olevien parien puolesta ja kanssa rukoilemisesta (eli samaa sukupuolta olevien parisuhteen siunaamisesta??) Toisena esimerkkinä aiheesta käynee se, miten herkästi kirkkomme on valmis hautaamaan kirkkoon kuulumattomia. Tämä varmasti harmittanee monia kirkollisveronmaksajia riippumatta heidän vakaumuksestaan. Mielestäni Suomen ev. lut. kirkon ja valtion välit ovat siis huonontuneet. Tämän seurauksena valtio vaatii nyt kirkkoa murtamaan rippisalaisuuden. Nyt en valitettavasti mielestäni liioittele, kun puhun vaatimuksesta. Olen nimittäin lukenut lehdistä, että jos kirkko ei murra rippisalaisuutta, valtio tekee sen muuten lainsäädännön kautta.
Mielestäni rippisalaisuutta ei tulisi purkaa, koska papeille ja muille kirkon työntekijöille on jo nyt aivan tarpeeksi vaikea puhua. Kuka teistä tulisi tunnustamaan minulle syntejään, jos rippisalaisuus ei sitoisi minua? Nyt on puhuttu siitä, että rippisalaisuus murrettaisiin vain lastensuojeluun liittyvissä tapauksissa. Luulen silti, että ihmiset epäilisivät sitä, pitääkö rippisalaisuus jossain toisessa asiassa, jos se ei pitäisi toisessa. On myös puhuttu siitä, että rippisalaisuus on vielä ehdottomampi kuin pelkkä vaitiolovelvollisuus tavallisessa sielunhoidossa. Rippihän eroaa sielunhoidosta siinä, että ripissä seurakuntalainen tunnustaa aina jonkin häntä painavan asian. Sielunhoidossa keskustellaan yleisesti elämän vaikeuksista. Luterilaisuudessa ripillä on lähes samanlainen asema kuin kasteella ja ehtoollisella, eli melko huomattava. Luterilaisuudessa on myös painotettu sitä, että synnit tunnustetaan nimenomaan Jumalalle. Kuinka pappi voi kertoa kenellekään kolmannelle osapuolelle siitä, mitä hän on kuullut henkilön tunnustavan Jumalalle? Parastahan olisi, jos pappi nukkuisi sen aikaa, kun ripittäytyjä kertoo synneistään ja mahdollisista aikeistaan korjata elämäänsä;)
Millä kirkko sitten voisi välttää rippisalaisuuden murtamisen? Ajattelen, että ainoa keino tähän pääsemiseksi on saada aikaan entistä selkeämpi ero valtion ja kirkon välille. Olisimmeko me valmiita luopumaan esimerkiksi kirkollisesta avioliittoon vihkimisestä? Tällöin vihkiminen tapahtuisi maistraatissa. Jos pari haluaisi, liitto voitaisiin siunata kirkossa. Avioliittoon vihkimiseenhän ei oikeastaan liity mitään erityisen kirkollista, joten miksei vihkioikeudesta voitaisi luopua? Miltä kuulostaa? Lisäksi valtion olisi varmaan syytä lakata antamasta kirkolle yhteisöveroa (kirkkohan saa osan yhteisöverosta, ja yhteisöveroa maksavat myös kirkkoon kuulumattomien yritykset). Toisaalta sellaiset valtiolle/kunnille kuuluvat toimet, joita kirkko hoitaa tällä hetkellä, siirtyisivät luonnollisesti valtiolle (hautausmaiden hoito, virkatodistuksista huolehtiminen, entä diakonian avustusten jako?)
Haluaisin mielelläni kuulla, mitä ajatuksia rippisalaisuuden murtaminen/tämä kirjoitus on teissä herättänyt. Hyvää kesää toivottaen Ilkka;)
Katsoin kympin uutiset, ja kevennyksen Upin lähdöstä eläkkeelle;) Valtio ei nyt aiokaan onneksi murtaa rippisalaisuutta lainsäädännön keinoin. Kirkot kuitenkin pohtivat erilaisia keinoja...
VastaaPoistaRippisalaisuuden murtamisesta on todennäköisesti vain enemmän haittaa kuin hyötyä. Jos se murretaan, tuskin esimerkiksi lasten hyväksikäyttäjät tulevat enää ripittäytymään kyseisestä asiasta, mikä tarkoittaa, ettei se juurikaan edistä tällaisten tapausten kiinnisaamista. Haittapuolena on se, että mistä sitten kukaan uskaltaa tulla ripittäytymään enää, kun yleistä luottamusta absoluuttiseen vaikenemiseen rikotaan?
VastaaPoistaMielestäni rippisalaisuuden tulee säilyä koskemattomana.
Oon kyllä Jounin kans ihan samaa mieltä tosta!
VastaaPoistaVoipi olla että tämä kommentti herättää ihmisissä ärtymystä mutta kommentoidaan nyt. Sen enempää suuria teologisia pohdintoja harrastamatta olen sitä mieltä, että kun lapseen kohdistuvaa seksuaalista hyväksikäyttöä tulee ilmi, pitää ajatella lapsen parasta ja olla lapsen puolella riippumatta siitä, millaiset seuraukset sillä on kirkolle, tai kirkon ja valtion väleille. Koska onko mitään kamalampaa kuin se, että pappi tai kuka tahansa muu ihminen tietää lapseen tai lapsiin kohdistuvasta todennäköisesti toistuvasta järkyttävästä ihmisoikeusrikoksesta, eikä tee asialle mitään? On totta, että pedofiliatapaukset eivät vähenisi rippisalaisuuden murtamisen myötä, mutta miten se eroaisi tämän hetkisestä tilanteesta, kun nytkään asioihin ei puututa.
VastaaPoistaEn ajattele oikeastaan seurausta kirkolle, vaan kaikille niille ihmisille, jotka tarvitsevat sielunhoitoa/ripittäytymistä. Kun rippisalaisuuden murtamisen hyöty on todennäköisesti nolla ja haitat suuremmat, niin en kannata asiaa. Siltikin ymmärrän, että lapsen hyväksikäyttö on enemmän kuin törkeää ja sitä ei saisi missään muodossa tapahtua.
VastaaPoistaHmm... asia on niin monisäikeinen ja vähintäänkin kolmipiippuinen, että toivon kirkon tekevän viisaan päätöksen.
Samaa mieltä Jounin kanssa ripistä.
VastaaPoistaJa mitä tulee kirkon ja valtion väleihin, niin olen myös sitä mieltä, että parempi olisi, jos ne eivät olisi niin kiinni toisissaan. Kirkon ja valtion hyvistä väleistä on toki ollut paljon hyötyä, erityisesti taloudellista, mutta kun nykyaikana kirkko ei ole enää se auktoriteetti ja kansan moraalitaju, jollainen se muutamia vuosikymmeniä sitten on ollut, on tilanne kääntynyt kirkolle haitaksi. Kirkon asema on selvästi heikentynyt ja valtio on päässyt niskan päälle väärissä asioissa. Kirkko on tehnyt (ja tekemässä) aivan vääränlaisia kompromisseja yleisön painostuksesta Raamattua vastaan. Ero valtioon voisi siis palauttaa kirkon perustehtävänsä ääreen eli julistamaan evankeliumia.
Kuitenkin se olisi kirkolle suuri muutos, ehkä liian suuri. Kirkon talous kun on niin sidottu valtioon. Monet työntekijät pitäisi irtisanoa ja koko toiminta miettiä uusiksi. Myös esim. rippikoulun kannatus saattaisi laskea merkittävästi ja siten monet nuoret jäisi kohtaamatta. Kuitenkin kuunnellessa uusia kirkkomme pohdintoja erilaisista (turhista) aiheista ja seuratessa älytöntä byrokratiaa tulee sellainen olo, että jotain tartteis tehrä.
Tämä meidän luterilaisen kirkon erityinen asema valtioon nähden on sekä etu, että haitta. Tavallaan kateellisena seuraan monen vapaan suunnan seurakuntien ja herätysliikkeiden toimintaa, joka rahoitetaan ainoastaan kannattajien vapaaehtoisilla lahjoilla. Välillä on talous tiukalla, mutta ainakin se ajaa rukoilemaan. Meidän kirkolla on asiat liian hyvin ja siksi jää aikaa keskustella turhista asioista ja Jumala hukkuu kaiken krääsän alle.
Mutta tämä on ehkä asia, johon parhaiten voi vaikuttaa vaan rukoilemalla. Mulla ei ainakaan ole viisautta sanoa, millainen olisi täydellinen kirkko. Pyydetään kuitenkin, että Herra johdattaa meitä ja meidän kirkkoa. Eräs viisas ystäväni sanoi (viitaten kirkkoomme), että vaikka laiva uppoaisi, pitää pumpata loppuun asti, niin kauan kun kapteeni käskee. Siinä ajassa voi joku vielä pelastua.
Oho, tulipa pitkä löpinä :) Toivottavasti saitte ajatuksen päästä kiinni.
Onhan tuo hirmuisen monisäikeinen kysymys... rippisailaisuus ja sen murtaminen.
VastaaPoistaJos niin kävisi, että rippisalaisuus osittain murrettaisi, mistä asioista papin sitten pitäisi tehdä poliisille ilmoitus? Pedofiliasta? Murhasta? Varkaudesta (ei siitä paikkakunnasta)? Mihin siis vetää raja?
Toisaalta, meillä ei ole samanlaista ripittäytymisen kulttuuria, kuin esim. katolisella kirkolla; kuinka moni rikollinen edes tänäpäivänä, kun rippisalaisuus on käytössä, käy papille tunnustamassa syntejään?
Päätettiinpä asiasta sitten niin tai näin, ratkaisu on joissain mielessä aina väärä.
-kirjautumaanvaivautumaton Hemmo-
Tätä olen nyt mielessäni fundeerannut ja tullut tulokseen, että oli se sitten kuinka irvokasta tahansa niin mielestäni on yhteiskunnassa hyvä olla jokin taho, jolle voi kertoa ihan kertakaikkiaan mitä vain suurella luottamuksella.
VastaaPoista