Mukula kirkossa

Tässä kun ensimmäistä viikonloppuani viettelen Virroilla, niin iski ajatus sunnuntai - kirkkoon menemisestä. Pitkään aikaan ei ole tullut käytyä missään seurakunnan tapahtumissa, jotenka ajatus tuntui miellyttävältä. Laitoin herätyskelloni herättämään ja tapani mukaan tietysti torkutin muutaman kerran. :D

On kyllä todella kätevää, kun kirkko on naapurissa. Matka ei siis näin ollen ollut henkeä ahdistavaa. Oli myös ensimmäinen kerta, kun pääsen näkemään miltä tuo ulkoa komea puukirkko sisältä näyttää, sillä en aikaisemmin ole sisälle asti päässyt. Heti ovesta sisään astuttuani sain osakseni kulmakarvat-kaakkoon-katseita. Käytävää eteenpäin kulkiessani muutamat ihmiset väistivät jopa pitkälle sivuun tieltäni.

Valitsin hyvän penkin ja istahdin alas. Jumalanpalveluksen alkuun oli vielä hieman aikaa, jotenka bongailin hienoja yksityiskohtia kirkon koristuksesta ja väreistä. Väkeä alkoi lipua sisään enemmän ja tietysti kuten suomalainen mentaliteetti sanoo, penkit täytettiin takaa eteenpäin. Mielessäni arvioin, että kirkkoon tulleiden mahdollinen keski-ikä oli n. 50+. Olin selkeästi nuorin kirkossa olija. Istuin melko edessä ja huomasin, että ympärilläni on melko tyhjää. Puoliajatuksissani vilkaisin taaksepäin ja huomasin miten takapenkkiläiset minua tuijottivat. Melkein osasin lukea heidän ajatuksiaan ilmeistä; "Onkohan neiti eksynyt väärään paikkaan?" "Pitääkö tulla neuvomaan missä se baari oikeasti sijaitsee?" Muutama tomera mummo uskaltautui istumaan hieman edemmäs ja asettautuivat taakseni. Heillä oli kova juoruilusessio käynnissä ennen jumalanpalveluksen alkua.

Niinpä sitten kanttori käveli paikalleen urkuparvelle ja aloitussoitto kajahti soimaan. Palvelus sujui mukavasti. Melko alussa kanttori veti yksin joitakin välisäkeistöjä yms. en tiedä miksikä sitä kutsutaan, mutta anyways, laulun jälkeen takanani istuvat mummot tokaisivat toisilleen, että "eipä ole kanttorilla hyvä ääni." Hetken aikaa mietin kuulinko oikein. Noh, keskityin sitten kuitenkin itse pääasiaan ja seurasin palveluksen kulkua. Päivän evankeliumina oli kohta, jossa Jeesus muuttaa veden viiniksi häissä. Pappi piti ihan semihyvän saarnan aiheesta. Toimitus sujui sukkelaan ja homma oli ohi jo ennen kuin ehdin huomatakaan. Ihmiset alkoivat lipua ulos kirkosta. Poistuessani katseeni kohtasi erään naisen kanssa ja hymyilin hänelle ystävällisesti. Nainen kuitenkin katsoi minua kuin halpaa makkaraa ja käänsi äkkiä katseensa pois.

Jumalanpalveluksen jälkeen oli kaikille tarjolla keittolounas seurakuntatalolla. Päätin tapojani vastoin olla menemättä, koska ruokaillessani en pidä siitä jos tunnelma on vaivaantunut. Sitä se tosiaan olisi ollut jos olisin päättänyt mennä joukkoon.

Eipä tässä horinassa oikeastaan mitään tavallisesta poikkeavaa ole, mutta se sai minut pohtimaan monia asioita, kuten sitä, että mikä ihmisten suurin motivaatio kirkkoon tulemisessa on? Kenties hyvä paikka juoruiluun, oman maineensa säilyttämiseen, saada itsensä näyttämään hurskaalta vaiko ilmainen keittolounasko ihmiset saa likkeelle? Kuinka moni oikeasti tulee vartavasten aikeenaan kohdata Jumalaa?

Myös se miten kaukana toisistaan nuoret ja vanhat seurakunnissa ovat on surullinen fakta. Jos 50+ mummo tai vaari tulee esim. HB:n keikalle, heitä katsotaan pitkään tai jos nuori tulee kirkkoon, häntä tuijotetaan. Oli kyllä mahtava idea viime syyslomaleirillä järjestää leiriseurat, jossa kaikenikäiset saivat kokoontua yhteen. Valitettavasti kuitenkin vanhemman väen osallistuminen jäi aika vähäiseksi. Olisi hienoa järjestää uudemman kerran samanlainen.