Ensi sunnuntaina alkaa kirkkovuodessa Pääsiäisjakso, ainakin mun kalenterin mukaan. Ja menin vahingossa lukemaan sunnuntain evankeliuminpätkän (matt. 20:1-16).
Ja se tavallaan vähän olisi löyhästi liittyvinään Jempun kirkkosessioon tuossa taannoin.

Meillä ihmisillä kun on tapana asettaa toinen toisiamme arvojärjestykseen, kuka on toista parempi ja kivempi ja mukavampi ja, kyllä, jopa hurskaampi. Ja varmaankin tämän seurauksena ihmiset myös yrittävät olla mahdollisimman hyviä, kertovat mitä ovat tehneet enemmän, paremmin tai nopeammin, kuin toiset kanssaeläjät. Kilpailuyhteiskunta siis.
Tavallaan tällainen kilvoittelu on hyväksi; jokainen yrittää parhaansa. Varjopuolena on tekemisillään ylpeily, josta Raamattu varoittaa useampaankin otteeseen (esim. Jer. 9:22-23, joka myös on ensi sunnuntain tekstejä), sekä tekemisiensä liioittelu, a.k.a. valehtelu.
Ja näistä asioistahan Jumala _ei_ pidä.

Mitenkä tämä sitten liittyy case Jemppuun?

Noh, kuten muuallakin, niin varmastikin myös Virroilla seurakuntapiireissä ihmisten keskuudessa arvostellaan ihmisiä. "Tuo käy kirkossa vain jouluisin, tuo ei koskaan osallistu mihinkään, tuo ei tykkää kirkkoherrasta..." etc. Ja tällaisten arvioiden jälkeen ihmiset sitten asettavat kanssaeläjänsä "hurskausjärjestykseen". En nyt tarkoita, että kaikki näin tekisivät, mutta jokaisesta seurakunnasta varmasti näitä ihmisiä löytyy. Arvioidaan ihmisen "hyvyyttä ja hurskautta" sen perusteella, kuinka usein tämä käy jumalanpalveluksessa tms.

Pieni Jemppu astuu suureen kirkkoon ja saa osakseen kummallisia katseita. Osa katsoo häntä (kuka positiivisen, kuka hämmästyneen) ihmetyksen vallassa miettien, ei niin negatiivisesti, "Mitä tuo täällä tekee". Ja sitten se arvioiva ja arvosteleva marginaaliporukka miettii "Mitä _tuo täällä_ tekee, eihän tuollaista koskaan ole missään näkynyt, mikä lie huligaani (ei muuten ole suomea, sitten, ei saa käyttää aineissa)"

Ja kuitenkin tämä Jemppu, joka juuri tuli ensimmäistä kertaa kirkkoon, ansaitsee saman denaarin, minkä kaikki muutkin Kristuksen ristintyöhön uskovat ihmiset. Kui kivaa se sit on?
No tosi kivaa! Me täällä tiedämme, millaisesta taustasta ja vähän myös millaisesta hengellisestä tilasta Jemppu on Virroille lähtenyt, virtalainen kirkkokansa ei siitä tiedä.

Uskoville ihmisille, olipa tuo uskon taival kestänyt 5 minuuttia tai 50 vuotta, annetaan kaikille sama palkinto, kävipä hän seurakunnassa joka päivä, tai vain kerran vuodessa. Senpä takia, kun seurakunnan tapahtumaan tulee uusi ihminen, hänestä pitäisi kaikkien iloita ja ilolla hänet pitäisi myös vastaanottamaan ja jättää se arvostelu sikseen. Jumala kyllä aikanaan hoitaa sen puolen. Ja kuten Jempun tapauksessa, me emme läheskään aina voi tietää sitä hengellistä taustaa, mistä ko. ihminen tulee.

Olipas lennokasta ajattelua... ajatus lensi nopeammin, kuin sormet näppiksellä, senpä tähden pahoittelen, jos jotain voi ymmärtää väärin tahi on muuten vain sekavaa tekstiä. Viimeinen kappale (ennen tätä kappaletta) kokoaa ajatusten pointin yhteen.

Niijuu... ja jokainen tämän lukeva, kommentoikaa jotakin. Saisi vähän kartoitettua ketkä kaikki tätä sivustoa seuraavat. *Utelias luonne*

Ihmettelen

Elämä on toisinaan aika ihmeellistä... tai oikeastaan joka päivä. Jumalan matkassa saa nähdä pieniä ihmeitä päivittäin. Ei välttämättä mitään maata mullistavaa, mutta joku hymyilee kun itseä väsyttää tai joku pysähtyy kuuntelemaan tai sitten Jumala kuiskaa hiljaa Raamatun lehdiltä: Minä rakastan sinua.

Eilisen konsertin jäljiltä jäi erään biisin sanat soimaan päähän ja haluan jakaa ne kanssanne. Tämä on erityisesti omistettu sinulle, joka et eilen tätä ollut kuulemassa :)

IHMETTELEN
FI P9L 04 00001
säv. Matti Laitinen / san. Pekka Laukkarinen / sov. Matti Laitinen

Tänään eteesi Jumala tieni vei.
Särkyneenä, haurain askelin.
Jälleen häpeän sitä, mitä sisältä oon.
Mutta pyydän: päästä valoon.

Sinä käänsit katseesi minuun päin.
Näit kaiken, ja silti viereen jäit.
Otit sydämeni heikon ja särjetyn
annoit takaisin puhtaan ja pyyhityn.

Kuinka rakkautesi arvoinen
voi olla keskeneräinen?
Miksi kalliilla ostit särkyneen,
sitä ihmettelen. Minä ihmettelen.

Palvelijan paikkaa edessäs hain.
Että jollain kaiken korvaisin.
Minut juhlapöytään kutsuttiin,
sinä palvelijan viitta harteillasi.

En ymmärrä miksi teit sen.
Miksi kärsit puolesta ihmisen.
Mutta tiedän: lahjaksi puhtauden
saa syntinen edessä Jeesuksen.

Kuinka rakkautesi arvoinen
voi olla keskeneräinen?
Miksi kalliilla ostit särkyneen,
sitä ihmettelen. Minä ihmettelen.

Mukula kirkossa

Tässä kun ensimmäistä viikonloppuani viettelen Virroilla, niin iski ajatus sunnuntai - kirkkoon menemisestä. Pitkään aikaan ei ole tullut käytyä missään seurakunnan tapahtumissa, jotenka ajatus tuntui miellyttävältä. Laitoin herätyskelloni herättämään ja tapani mukaan tietysti torkutin muutaman kerran. :D

On kyllä todella kätevää, kun kirkko on naapurissa. Matka ei siis näin ollen ollut henkeä ahdistavaa. Oli myös ensimmäinen kerta, kun pääsen näkemään miltä tuo ulkoa komea puukirkko sisältä näyttää, sillä en aikaisemmin ole sisälle asti päässyt. Heti ovesta sisään astuttuani sain osakseni kulmakarvat-kaakkoon-katseita. Käytävää eteenpäin kulkiessani muutamat ihmiset väistivät jopa pitkälle sivuun tieltäni.

Valitsin hyvän penkin ja istahdin alas. Jumalanpalveluksen alkuun oli vielä hieman aikaa, jotenka bongailin hienoja yksityiskohtia kirkon koristuksesta ja väreistä. Väkeä alkoi lipua sisään enemmän ja tietysti kuten suomalainen mentaliteetti sanoo, penkit täytettiin takaa eteenpäin. Mielessäni arvioin, että kirkkoon tulleiden mahdollinen keski-ikä oli n. 50+. Olin selkeästi nuorin kirkossa olija. Istuin melko edessä ja huomasin, että ympärilläni on melko tyhjää. Puoliajatuksissani vilkaisin taaksepäin ja huomasin miten takapenkkiläiset minua tuijottivat. Melkein osasin lukea heidän ajatuksiaan ilmeistä; "Onkohan neiti eksynyt väärään paikkaan?" "Pitääkö tulla neuvomaan missä se baari oikeasti sijaitsee?" Muutama tomera mummo uskaltautui istumaan hieman edemmäs ja asettautuivat taakseni. Heillä oli kova juoruilusessio käynnissä ennen jumalanpalveluksen alkua.

Niinpä sitten kanttori käveli paikalleen urkuparvelle ja aloitussoitto kajahti soimaan. Palvelus sujui mukavasti. Melko alussa kanttori veti yksin joitakin välisäkeistöjä yms. en tiedä miksikä sitä kutsutaan, mutta anyways, laulun jälkeen takanani istuvat mummot tokaisivat toisilleen, että "eipä ole kanttorilla hyvä ääni." Hetken aikaa mietin kuulinko oikein. Noh, keskityin sitten kuitenkin itse pääasiaan ja seurasin palveluksen kulkua. Päivän evankeliumina oli kohta, jossa Jeesus muuttaa veden viiniksi häissä. Pappi piti ihan semihyvän saarnan aiheesta. Toimitus sujui sukkelaan ja homma oli ohi jo ennen kuin ehdin huomatakaan. Ihmiset alkoivat lipua ulos kirkosta. Poistuessani katseeni kohtasi erään naisen kanssa ja hymyilin hänelle ystävällisesti. Nainen kuitenkin katsoi minua kuin halpaa makkaraa ja käänsi äkkiä katseensa pois.

Jumalanpalveluksen jälkeen oli kaikille tarjolla keittolounas seurakuntatalolla. Päätin tapojani vastoin olla menemättä, koska ruokaillessani en pidä siitä jos tunnelma on vaivaantunut. Sitä se tosiaan olisi ollut jos olisin päättänyt mennä joukkoon.

Eipä tässä horinassa oikeastaan mitään tavallisesta poikkeavaa ole, mutta se sai minut pohtimaan monia asioita, kuten sitä, että mikä ihmisten suurin motivaatio kirkkoon tulemisessa on? Kenties hyvä paikka juoruiluun, oman maineensa säilyttämiseen, saada itsensä näyttämään hurskaalta vaiko ilmainen keittolounasko ihmiset saa likkeelle? Kuinka moni oikeasti tulee vartavasten aikeenaan kohdata Jumalaa?

Myös se miten kaukana toisistaan nuoret ja vanhat seurakunnissa ovat on surullinen fakta. Jos 50+ mummo tai vaari tulee esim. HB:n keikalle, heitä katsotaan pitkään tai jos nuori tulee kirkkoon, häntä tuijotetaan. Oli kyllä mahtava idea viime syyslomaleirillä järjestää leiriseurat, jossa kaikenikäiset saivat kokoontua yhteen. Valitettavasti kuitenkin vanhemman väen osallistuminen jäi aika vähäiseksi. Olisi hienoa järjestää uudemman kerran samanlainen.