Heipä hei! Vietinpä jälleen viikon rippileirillä ja voisin suoraan sanoa, että tämä upposi sinne perusleirien joukkoon. Yksi asia tai oikeastaan kysymys leiriltä jäi kuitenkin mieleen ja siinä meni pasmat sekaisin itsekullakin itseään uskoviksi tituleeraavilla. Kysymys kuului näin:
Onko Jumala sinulle tärkeämpi, kuin oma perheesi?
Niin. Mitäs tähän sanoisit? Vastasin tähän jotain siihen malliin, että Jumalalla on valta antaa ja ottaa ja Hän on jokaiselle sellaisen lähipiirin suonut, kuin on takoitettu ja Hän ottaa pois ihmisiä ympäriltämme, niin kuin tarkoitettu on. Jumala on siellä kaiken yläpuolella ja minä elän täällä tätä elämää sillälailla, kuin Jumala minulle suo.
Kuollut Jumala-suhde vai kuollut perhe? Vaikka kuinka kauheata onkin miettiä itseäni yksinäni ilman isää, äitiä ja veljeäni, on silti helppo luottaa Jumalan huolenpitoon. Hän kyllä pitää heistäkin huolta. Kuitenkin jokainen meistä täällä on yksilö ja jokainen ajattelee asioita omalla tavallaan. Jos joku läheiseni ei halua uskoa mihinkään, en voi sille mitään. Surullista ajatella miten sitten joskus, kun aika täällä päättyy, tiet eroavat joidenkin osalta.
Onneksi meidän ei tarvitse valita Jumalan ja läheisten välillä vaan voimme nauttia toistemme läsnäolosta niin kauan kuin on tarkoitettu. Tehkäämme siis toisillemme niin kuin tahtoisimme toisten tekevän meille. Eiks jeh!
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaTämä kysymys jäi kyllä mieleen ja pohdin sitä uudestaan ja pohdin myös omaa vastaustani uudestaan. Vastasin, etten pystyisi hylkäämään omaa perhettäni. Tätä pidän kohdallani yhä realistisena vastauksena, vaikka kuinka järjellä ymmärtäisin sen, että Jumala pitää huolta.
VastaaPoistaJumalalla pitäisi olla asteikolla 1-5 vähintään kympin arvoinen selitys sille, miksi hylkäisin perheeni. Kaikki mystiset "olen, mitä olen ja teen, niinkuin teen" -vastaukset jäisivät vaille kelpuutusta. Alkaisin vahvasti epäilemään Jumalan hyvyyttä ja täydellisyyttä.
En asioita purematta niele eilen, tänään ja iankaikkisesti. Se kun on luonteelleni ominaista. Onneksi olen tähän asti todennut, että Yläkerran Ukkeli on tästä tietoinen ja kouluttaa minua sen mukaisesti. Tuskin Jumalan epäilemiselle tulee tarvetta.
Mun mielestä Jumala on asettanut meille perheen turvalliseksi kasvuympäristöksi, sellaiseksi jossa meitä rakastetaan. Näin myös tätä kautta ilmenee Jumalan rakkaus meihin: hän rakastaa meitä kuin vanhemmatkin, ehdottomasti ja pyyteettömästi. Tää on meille semmone konkreettinen turva. Ja mielestäni myöskin semmonen ehdoton viivalleasettaminen; Jumala vai perhe on aika julmaa jollain tavalla. Jumala ja perhe on kuitenkin aika eri tavalla läheisiä. Siis sillai, et perhe kumminkin on siinä aina välillä lähellä ja aina välillä ei niin lähellä, fyysisesti olemassa, ja Jumala on kumminkin henkisellä tasolla aina lähellä ja sieltä tulee se viimekäden suojelus mitä ei perhe voi kumminkaan taata.. Njaa-a sekavia ajatuksia, mutta näin mä sen näkisin :)
VastaaPoistaJumala on rakkaus! Perheessä on rakkautta =jumala on perheessä = Jumala on perhe! Ehkä aattelette tätä vähän liian konkreettisesti. Onko se jumala nyt vaan joku "ukkeli", ehkä se jumala on kuitenkin ennemmin siinä rakkaudessa...aineettomana hyvänä..
VastaaPoistaOotte sokeita uskossanne...oikeesti...ja kuvittelette tietävänne kuka jumala on...kysykää nyt ihmeessä ennemmin "kuinka se jumala ilmenee?". Jumala on vain sana, jota uskovaiset käyttävät rakkaudesta...uskokaa rakkauteen, älkääkä vaan johonkin"yläkerran ukkeliin".
Noniin, sen verran mielenkiintonen blogimerkintä, että kirjauduin jopa sisään kommentoidakseni \o/
VastaaPoistaMuita syrjimättä Jonskilla oikein hyvä vastaus, me likes.
Perhe versus Jumala, mielenkiintoinen dilemma. Tossa ennen joulua oli puhetta jossakin, mikä on joulussa tärkeintä. Tai oikeastaan kysymys taisi kuulua: Mitä ilman et voisi viettää joulua? Itse päädyin lopulta perheeseen, enkä Jeesukseen, kuten monet muut läsnä olleet. Mutta koko elämää ajatellen... perhe vai Jumala. Luopuisinko siis uskostani perheen takia? En. Luopuisinko perheestäni uskon takia? Toivottavasti ei tarvitse koskaan tehdä tällaista päätöstä.
Kuitenkin on syytä muistaa, että Jumala on. Aina. Sen epäilemiseen tuskin koskaan tulee tarvetta, vaikka muut uskonasiat välillä mietityttävätkin. Perhettä tulee ja perhettä menee, ihan kuten ihmisiä muutenkin. Se ei ole pysyvää, kuten Jemppu alkuun kirjoitti. Siinä mielessä näitä kahta on vaikea tunkea tärkeysjärjestykseen, kun tietää toisen kuitenkin olevan aina ja toisen kuitenkin muuttuvan ajan saatossa.
Jumala on rakkaus. Ja paljon muutakin. Ja me olemme (Raamatun mukaan) Jumalan perhettä, sisaruksia Kristuksessa.
Mutta mitäpä, jos (tällaisessa ihmisten välisessä) perheessä ei ole rakkautta (ja hyvänen aika näitä perheitä nyky-Suomesta löytyy)? Eikö Jumala tällöin ole/voi olla perheessä läsnä?
Itseäni on pitkän aikaa kiehtonut Raamatun ja rakkauden suhde, Suomessa kun on köyhästi vain yksi "rakkaus"-sana, jota käytetään kuvaamaan niin himoa, ystävyyttä, äidinrakkautta kuin Jumalankin rakkautta. Jumalan rakkautta (agape) on ymmärtääkseni kuvattu Raamatussa luvussa 1.Kor. 13. Ja siellä, missä tällaista rakkautta esiintyy, on Jumala.
Tämä on siitä mielenkiintoinen ja epämatemaattinen yhtälö, että vaikka Jumala = rakkaus, rakkaus < Jumala. Jumala ei ole sidottu siihen, missä ihmiset rakastavat toinen toisiaan, vaan Jumala on valona myös siellä, missä ihmisten välillä on eripuraa, katkeruutta ja vihaa. Olisi se kamalaa, jos me pienet immeiset voisimme päättää, missä Jumalalla on mahdollisuus olla ja vaikuttaa.
Ja pieni selventävä lausahdus: Tämä ilmaus "Yläkerran ukkeli" on, etenkin itselläni ja ymmärtääkseni myös Jounilla, lähinnä tapa puhua Jumalasta, ei niinkään konkreettinen, Jumalasta jotakin kertova nimitys.
Uskon sokeus olisi ehkä jopa viisautta. Raamatussa kerrotaan puhtaimman uskon olevan lapsenkaltaista, kyseenalaistamatonta uskoa. Kuitenkin, kuten Jouni sanoi, purematta nieleminen on hankalaa ja pohdinta osa luonnettani.
Ja tosiaan, koska suomenkielessä "rakkaus"-sana on monimerkityksinen, aina kun joku kehottaa "uskomaan rakkauteen", olisi mukava kuulla vähän tarkemmin, mitä sillä tarkoitetaan. Koska uskomalla Jumalaan väitän uskovani myös rakkauteen. Siihen Jumalan suureen rakkauteen, joka on näytetty Golgatalla.
Menee välillä vähän offtopic, mutta minkäs teet, kun hiiret juoksee pitkin näppistä.
Vaikka rakkautta ei näkisi/tuntisi, se on aina siellä jossakin. Vaikka joku ihminen ei tunne rakkautta sinua kohtaan, voit sinä rakastaa häntä...rakkautta siis on yksipuolistakin...Eivätkä perhettä ole vain ne, jotka sinulle ovat sukua...vaan nimenomaan ne, jotka sinua rakastavat. Perhe=rakkaus. Ja vaikka tuntisit ettei sinua rakasteta...osaat kuitenkin kaivata rakkautta.
VastaaPoistaRakkautta ei voi selittää, eikä tarvitsekaan. Kaikki me tiedämme, mitä rakkaus on...koska me tunnemme sen. Me turvaamme rakkauteen, uskomme siihen, vaikka meitä kuinka kolhittaisiin, me odotamme sitä. Kuulostaako tutulta?
Heippa!
VastaaPoistaRakkaus on äärimmäisen vaikea asia ja niin moniulotteinen, kun Hemmokin sanoi. Ja rakkautta on pohdittu blogissa ennenkin mm. näissä teksteissä:
http://omatpolut.blogspot.com/2011/02/hajanaista-pohdintaa-rakkaudesta.html
http://omatpolut.blogspot.com/2010/03/jumalarakkaus.html
Varsinkin tuo eka, Hemmon teksti, kertoo hyvin rakkauden monista muodoista, ja tuo toinen, oma tekstini, kertoo enemmän Jumalan rakkaudesta. Jos kiinnostaa voipi käydä kurkkimassa.
Onko Jumala sinulle tärkeämpi, kuin oma perheesi?
Tää on aika perus riparilaisten kysymys, koska sillon kuvittelee, että jos mä nyt uskon Jumalaan menetän kaiken mulle rakkaan ja tärkeen. Vaikka eihän asia niin ole. Mutta niin sitä alkaa kuvitella kun kerrotaan mikä kaikki ei ole hyväksi ja miten käy jos ei usko. Tästä kaikesta saat sitten äärettömän rakkauden ja taivaspaikan. Eihän se nyt perusteinin mielestä ole mitenkään tavoittelemisen arvoista koska:
1. ei me ihan vielä kuolla. Taivaspaikkaa mietitään joskus myöhemmin
2.” Mä en tartte mitään rakkautta. se on ihan turhaa ja pärjään varmasti yksin.”
Mutta mitäs me, Jumalaan uskovat, sitten ajateltaisiin.
Tässä ylläpuolella on nyt mietitty miltä oman perheen hylkääminen tuntuisi. Raamatussa on ihmisiä, jotka ovat sen oman, rakkaan, perheensä joutuneet hylkäämään, koska uskoivat Jumalaan. Entä jos itsellä kävisi näin? ”Yläkerran ukkeli” niin kuin Jumalaa on tässä tituleerattu voi sitä meiltä myös pyytää. Me voimme nähdä kuinka läheisemme ovat matkalla eri suuntaan viimeisenä päivänä. Kysymys kuuluu: Luotammeko rakkauteen, Jumalaan, niin paljon että pystymme tekemään kaiken tämän?
Tavallaan jos asiaa ajattelee, on ihan sen ja sama, mitä me ajattelemme ja toivomme. Me uskomme Jumalaan ja sitä ei voi muuttaa. Vaikka joutuisimme luopumaan omasta perheestämme, Jumala on ja pysyy. Hetki voi mennä että ihminen tajuaa mitä on tapahtunut ja miksi, mutta uskon siihen että Jumala ei päästä meitä pois huolenpidostaan silläkään hetkellä kun oman perheen on joutunut hylkäämään (tai perhe on hylännyt sinut).
Onko Jumala sinulle tärkeämpi kuin oma perhe? Heti kun miettii, uskovan pitäisi vastata ”totta kai”. Mutta eihän se niin mene. Asiat kun eivät ole kauhean vertailukelpoisia.
Itse en määrittelisi asiaa perhe=rakkaus, koska niin ei läheskään aina ole. (niin kun Hemmo mainitsi) Enkä myöskään niele sitä että kaikki tietävät mitä rakkaus on. Ja tämän perustelen sillä, että tässä maailmassa on niin paljon vääristyneitä rakkauskäsityksiä. Ihminen kuvittelee jonkun asian olevan rakkautta vaikka se ei sitä ole.
Kaikki rakkaus on lähtöisin Jumalasta, koska Jumala on rakkaus. Kaikki rakkaus ei kuitenkaan ole Jumalan täydellistä, pyyteetöntä rakkautta. Esimerkiksi ihmisten välinen rakkaus on Jumalasta, mutta kukaan ihminen ei pysty rakastamaan toista ihmistä niin kuin Jumala rakastaa ihmistä. Kenenkään ihmisen rakkaus toista kohtaan ei ole verrattavissa Golgatan keskimmäisen ristin rakkauteen.
Tästä vedän päätelmän, että Jumala on tärkeämpi kuin oma perheeni, koska Jumala on luonut minut ja minun perheeni. Jumala on rakastanut minua ja perhettäni. Perheeni rakastaa minua, koska Jumala on ensin rakastanut meitä. (1. Joh.4:10)
Kuitenkin se miten meidän tulee käyttäytyä tässä maailmassa ja mihin me turvaamme, on Jeesuksen sanoin kiteytetty Rakkauden kaksoiskäskyyn:
"Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.» Matt. 22:37-40
Meidän tulee siis rakastaa Jumalaa ylikaiken ja lähimmäistä(esim. se perhe) niin kuin itseämme. Itse en ainakaan halua että kukaan lähimmäinen hylkää minua, joten minäkään en hylkää lähimmäistäni. Kuitenkin joskus Rakkaus vaatii äärimmäisiä tekoja.
Mielenkiintoista...
VastaaPoistaSellainen asia nousi näin ulkopuolisena agnostikkona mieleeni tätä lukiessani, että eikö se sitten ole sokeaa uskoa, että sanoo uskovansa rakkauteen ja sen jälkeen väittää, ettei rakkautta voi, eikä edes tarvitse selittää?
Tai väittää, että jokainen tietäisi, mitä rakkaus on? Eihän silloin maailmassa pitäisi olla pahuutta?
Ei sillä, että väittäisin jumaluuden olevan täydellisesti selitettävissä, mutta uskonnossa kuin uskonnossa yleensä on kuitenkin jonkinlainen pyrkimys oppia tuntemaan lisää jumalasta.
-A
Sitä jotenkin unohtaa, että tämä blogi on lähes koko maailman lähes kaikkien ihmisten pällisteltävänä internetissä. Omat kirjoitukseni ja kommenttini ovatkin liian usein suunnattu niille, jotka minut jo valmiiksi tuntevat (eli valtaosa tämän blogin kirjoittajista). Pahoittelen ja yritän korjata tapani. En siis ole tullut ajatelleeksi, että jotkut luovat meistä kuvaa vain sen perusteella, mitä tänne kirjoitetaan. Koen tämän blogin jopa välillä harkitsemattomien uskonnollissävytteisten aivopierujen kaatopaikaksi.
VastaaPoistaEn silti tällä kommentilla todellakaan tarkoita, että tämä blogi kuuluisi jollekin luterilaisen uskonharjoittajien eliitille ja kaikki ulkopuoliset pitäisi polttaa roviolla. Koen suorastaan virkistäväksi ja erittäin tervetulleeksi, että ihmiset blogin startanneen kaveripiirin ulkopuolelta tulevat tänne sanomaan ajatuksiaan. Jok’ikinen tätä blogia lukeva ja kirjoittava ihminen on erilainen ja ajattelee asioita eri tavalla.
Anonyymi Mar 21, 2012 06:52 AM: ”Onko se jumala nyt vaan joku "ukkeli", ehkä se jumala on kuitenkin ennemmin siinä rakkaudessa...aineettomana hyvänä..” (…) ”kuvittelette tietävänne kuka jumala on.. .kysykää nyt ihmeessä ennemmin "kuinka se jumala ilmenee?"”
Ehkä Jumala on olemassa oleva persoona, ehkä Jumala on aineeton olento tai olemus, ehkä Jumalaa ei ole. Näitä ja monia muita asioita on pohdittu ja pohdittu. On tavallaan sääli, ettei kaikkea sitä pohdintaa pysty mahduttamaan tähän blogiin – eli se historia puuttuu, miten jokainen on päätynyt siihen, missä nyt on. Ja tuohon, että kuvittelisin tietäväni kuka Jumala on, sanon vain, että Jumalasta voi oppia loputtomasti (= kiertoilmaus sille, etten todellakaan kuvittele tietäväni, kuka Jumala on). Pidän myös herkullisena pohtia, kuinka Jumala ilmenee ja voin vakuuttaa, että sitä on yhtälailla pohdittu.
Ja pohdinta senkun jatkuu. Siksi meillä on tämä blogi!