Mihin ihmeeseen tätä kirkon aikaa oikein tarvitaan?

Kirjoitellaanpa nyt tähänkin blogiin jälleen (olen muuten alkanut kirjoittaa Mietoisten kyläportaalinkin blogiin osoitteessa mietoinen.fi);).
Kirjoitan oikeastaan jo pari viikkoa vanhoista pohdinnoista, jotka jälleen tänään nousivat pintaan. Pidin tuolloin saarnan tekstistä, jossa Jeesus opettaa opetuslapsilleen lopunajoista (Matt.24:stä). Tein tuosta evankeliumijaksosta sen johtopäätöksen, että tässä ajassa tapahtuu paljon kaikkea pahaa: kuuluu sanomia sodista ja on nälänhätää. Mitä itse kullakin sitten onkaan. Kuitenkin tuossa evankeliumissa on vahva viesti siitä, että Jumalalla on valta tässä maailmassa. Siinähän nimittäin puhuttiin valtakunnan evankeliumista. Evankeliumi on tarkoittanut alunperin hallitsijan hallintomääräystä, eikä ole ollut väliä, onko määräys ollut hyvä vai huono. Kun puhumme evankeliumista pohjimmaisessa mielessä, voimme siis sanoa, että ihmisistä välittävällä (heidät luoneella) Jumalalla on tässä maailmassa kaikki valta. Tämä valta on hänellä jo alussa ollut. Kuitenkin syntiinlankeemuksen seurauksena jopa luomakunta on langennut. Jeesuksen ristinkuolemassa ja ylösnousemuksessa hän kuitenkin otti vallan takaisin itselleen.
Mutta miksi, miksi pitää olla tällainen kirkon aika. Tässä ajassa on kaikkialla seurakuntia, joissa itsekkäät ihmiset tuijottavat omaan napaansa (minä myös). Näin ollen ei liene sattumaa, että seurakunnat ovat aina olleet hajanaisia ja taistelleet itse asiassa mitä pienemmistä asioista. Lisäksi tähän aikaan kuuluvat sanomat sodista, kuten olemme juuri lähi-idästä kuulleet, ja esimerkiksi Suomessa kärsitään tällä hetkellä aika kovasta anemiasta, mistä kertoo yhden puolueen saama todella nopea kannannousu. Vaikka perussuomalaiset olisivat kuinka hyviä, niin voinemme sanoa, ettei mikään puolue voi saada edellisistä vaaleista näin nopeaa kannannousua, ellei ilmassa ole jotain todella hälyytävää.
Olen itse esim. ripareilla opettanut yksitynkään, että Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen koitti helluntai, jolloin PH laskeutui opetuslasten päälle, jolloin syntyi kirkko, ja siitä asti on eletty kirkon aikaa. Mutten ole kertaakaan perustellut sitä, miksi näin on käynyt.
Joku voinee heti sanoa, ettemme voi päästä Jumalan pään sisään, ja onhan se hyvä, että saamme elää. En minäkään voi kuitenkaan päästä J:lan pään sisään, mutta kuitenkin ymmärrän pelastushistorian noin järjellisestikin muuten melko hyvin. Mutta tätä kirkon aikaa en. Sitä paitsi, mikseivät Isä, Poika ja Pyhä Henki vaan voineet aloittaa bileitä n. vuonna 33, ja sitten minäkin olisin vaan syntynyt niiden bileiden keskelle v. 1985? Olisiko joku kuullut tai olisiko jollakulla joku hyvä selitys tähän?

Hajanaista pohdintaa rakkaudesta

Noh, Sanni tuolla jossain aiemmin vähän puhuikin rakkaudesta, sieltä voi lukea alustukseksi 1.Kor.13-tulkinnan, siihen en nyt tällä kertaa koske, tai ainakin yritän olla koskematta.

Tuossa männävuonna eräällä leirillä mieleenpainuvasti kaksi isoa miestä, minä ja Jouni, jaoimme iltahartaudessa viisauttamme niinkin äijämäisestä aiheesta kuin ”rakkaus”. Mistään pinkeistä pilvilinnoista ei sentään juttua väännetty, mutta siltikin tuo ilta jäi itselleni mieleen koomisen puhuttelevassa mielessä. Vähän samaan tapaan, kun pidän hyvällä tapaa hauskana sellaisia gospelbändejä, joissa isot karvaiset miehet laulelee Jeesuksesta, koruttomasti, ilman ylimääräistä koristelua.

Tuosta illasta asti mieltäni on enenevissä määrin painanut rakkauden ongelma. Kärsimystähän on pidetty kristinuskossa suurimpana ongelmana halki vuosisatojen, mutta nykyisessä, individualistisessa maailmassa, rakkaudesta on tullut ongelma. Ja sitäkös tämä Hemmo on päänsä sisällä pyöritellyt.

Lopullinen niitti tämän tekstin kirjoittamiselle tuli, kun tv7:lta tuli ennen joulua vanhan ameriikkalaisen sedän ohjelmaa, jossa puhuttiin jostain Raamatun rakkautta käsittelevästä kohdasta, ja siinä käsiteltiin pieni hetki kreikan kielen ”rakkaus” -sanoja.

Suomenkieli on siinä mielessä köyhä, että siitä löytyy vain yksi ”rakkaus” -sana, jolla on monta merkitystä. Tämän seurauksena Raamatusta saa, etenkin niin halutessaan, helposti väärän kuvan, kun siellä puhutaan rakkaudesta. Esimerkiksi kreikan kielessä rakkautta kuvaavia sanoja on useita; epithumia (suomenkielen vastine olisi aika lähellä sanaa ”himo”), storge (käytetään yleensä kuvaamaan perheenjäsenten välistä rakkautta, esiintyy myös Raamatussa), eros (seksuaalinen, romanttinen rakkaus), phileo (ihmisten välinen rakkaus, ystävyys). Mutta Uudessa Testamentissa, kun puhutaan rakkaudesta, käytetään useimmin sanaa ”agape” (myös tuossa korinttilaiskirjeen kohdassa), jolla tarkoitetaan Jumalan rakkautta.

Noh, Jumalan rakkauhan on täydellistä, ja se käy parhaiten ilmi ristiinnaulitussa, ylösnousseessa Vapahtajassa, eikä sitä tällainen pieni ihmislapsi voi mitenkään täysin ymmärtää, ei lähimainkaan.

Mutta mitenkä on meidän ihmisten rakkauden laita? Millaista oikeastaan on ihmisten välinen rakkaus? Tai oikeastaan millaista sen parhaimmillaan pitäisi olla?

Fakta on, että ihmisen rakkaus toista ihmistä kohtaan on aina, näin väitän, jossakin määrin itsekästä. Odotetaan vastarakkautta, tunnustusta, jotakin myös itselle. Väittävät, että kaikkein lähimmäs pyyteetöntä rakkautta pääsee äidin ja vauvan välinen tunneside. Mutta mitä vanhemmaksi vauva kasvaa, sen itsekkäämmäksi tuokin suhde muuttuu.

Aina joskus kuulee vanhemman perustelevan rakkauttaan lasta kohtaan sillä, ettei millään tavoin kurita/rankaise lastaan. Rakastaa niin paljon, ettei halua vähääkään tuottaa mielipahaa lapselleen. Noh, Raamattu opettaa, että silloin, kun lapsi tekee tyhmyyksiä, rangaistus on paikallaan. Ja vertaapa Raamattu Jumalaakin isään, joka kurittaa rakastamaansa ihmislasta tarvittaessa.

Veljiä, ystäviä, sukulaisia, kanssaeläjiä ja lähimmäisiä Raamattu kehottaa tarpeen vaatiessa nuhtelemaan. Ei ilman syytä, ei haukkumaan, eikä syyllistämään, mutta jos tarve vaatii, nuhtelemaan nimenomaan rakkaudella. Ja vastavuoroisesti pitää myös osata ottaa nuhtelut vastaan, kun itse on toiminut väärin. Kuten eräs maineikas äijäbändi tämän kiteyttää: ”Jos sinulla on ystäviä, ne kyllä välittää. Sanoo suoraan, jos teet tyhmyyksiä, se on vastuu lähimmäisestä”. Paremmin en itse asiaa osaisi muotoilla.

Miksi sitten mielestäni rakkaudesta on tullut kristinuskossa ongelma?

Individualismi sinänsä on hyvä asia. Jokainen on yksilö, oman itsensä herra. Mutta nykyinen maailmankuva on suorastaan ääri-individualistinen. Ryhmille ei ole sijaa. Ryhmiin ei haluta sitoutua. Minä teen, mitä haluan. Minä kannan myös siitä vastuun. Minua pitää kuunnella. Minä olen oikeassa, turha väittää muuta. Ja tähän kulttuuriin ihmiset kasvattavat lapsensa, rakkauden nimessä. Saat tehdä mitä tahansa, minä en kerro sinulle, mikä on oikein, mikä väärin. Minä en toimi roolimallina. Saat itse löytää tiesi tässä maailmassa. Minä kannan vastuun itsestäni, sinä itsestäsi. En minä sinua moiti, jos teet väärin, virheistä oppii (mutta miten oppii, jos kukaan ei sano, että nyt toimit tyhmästi?).

Ja jos vanhemmat kohtelevat näin lapsiaan, tilanne on vielä pahempi muissa ihmissuhteissa. Ja jos joku meneekin nuhtelemaan toista, kertomaan, että nyt et toimi ihan oikein, saa todennäköisesti näpeilleen. Mikä sinä olet minua neuvomaan? Teen, niin kuin itse haluan. Ja näin me toimimme rakkauden nimissä.

Jos/kun rakkaus perustuu siihen, että jokainen saa tehdä mitä vain, kunhan nyt ei maan lakeja rikota hirveän paljon, kyse ei ole enää rakkaudesta ja sen suomasta vapaudesta, vaan välinpitämättömyydestä. Oikeastaan ongelmana ei siis ole rakkaus, vaan käsitys siitä, mitä rakkaus on. Rakkaus kun ei ole pelkästään niitä iloisia asioita, juhlia ja pinkkejä pilvilinnoja, vaan se sisältää myös sen toisen puolen: sääntöjä ja niiden rikkomuksista seuraavia nuhteluita.

Tilastotietoutta...

Sivun katselut tänään
5
Sivun katselut eilen
9
Sivun katselut viime kuussa
433
Sivun katselujen koko historia
3 524

Viimeisen kuukauden aikana:

Sivua katseltu maittain:
Suomi
397
Yhdysvallat
21
Uusi-Seelanti
14
Ruotsi
1

Sivun katselut selaimittain:
Firefox
197 (45%)
Chrome
87 (20%)
Safari
58 (13%)
Internet Explorer
57 (13%)
Opera
34 (7%)

Sivun katselut käyttöjärjestelmittäin:
Windows
288 (66%)
Macintosh
143 (33%)
Linux
2 (<1%)
Koko ajalta:
Maittain:
Suomi
3 178
Uusi-Seelanti
207
Yhdysvallat
132
Britannia
4
Ruotsi
2
Kanada
1
Japani
1

Haun avainsanat:
hauska jouluevankeliumi
5
jouluevankeliumi hauska
3
jenni juhola
2
omatpolut.blogspot.com
2
"jenni juhola"
1
"soile haverinen" opko
1
herra kädelläsi
1
kirkolliskokousvaalit
1
omatpolut
1
omatpolut, piiri pyörii blogspot
1

Tekstit:
Alkomahoolista: Seurakuntalaiset kaappikännääjiä?
205 Sivun katselut
Homoudesta
192 Sivun katselut
Ystävyys
156 Sivun katselut
Uutta ilmettä?
96 Sivun katselut
Hiekkalaatikkofilosofien rauhankonferenssi
94 Sivun katselut
Maata näkivissä marraskuun manifestissa
91 Sivun katselut
Pieni suuri pyyntö
72 Sivun katselut
Ihan pimeetä
71 Sivun katselut
Namusia ripusteltu...
67 Sivun katselut
Suvaitsevuutta!
49 Sivun katselut

Tälläistä. En saanut tätä millään tottelemaan itseäni joten tästä nyt puuttuu mm. liikenteen lähteet. Niissä oli googlen lisäksi pari sivua mm. http://pingywebedition.somee.com/, joka on mielestäni aika pelottavaa. Myös jotkut googlen hakusanat ovat jänniä, mutta siis tälläistä meidän blogille kuuluu ja mm. tälläisistä paikoista meidät on löydetty.