Joulusaarnojani

En tiedä, kuinka kriisissä nämä puheet nyt olivat/tulevat olemaan. Tässä kuitenkin Mietoisissa klo 15 ja Mynämäen yömessussa pitämäni saarnat toivottavasti jouluiloksenne.

Mietoinen klo 15 (tässä aattohartaudessa tapahtui suht pitkä sähkökatkos, valot lähtivät alkuvirren kohdalla, ja palasivat vasta uskontunnustuksen jälkeen)
Joulu on hiljentymisen ja pysähtymisen aikaa. Näin vuoden pimeimpänä aikana rauhoitumme hetkeksi kaikkein läheisimpien ihmisten vierelle. Myös joulukirkkoon osallistuminen kuuluu monien, kuten tänään teidän, joulunviettoonne. Ehkäpä olemme näin joulunaikaan valmiita esittämään perimmäsiä kysymyksiäkin. Mikä sinun ja läheistesi elämässä on hyvää, ja minkä toivoisit olevan toisin? Mitä kaipaat?
Kuulemassamme evankeliumissa on esikuvia meille 2010-luvun kyselijöille. Marialle, Joosefille ja paimenille tapahtui kuulemassamme evankeliumissa käsittämättömiä asioita. Eivät he voineet käsittää heti kaikkea tapahtunutta, vaan heidän tuli hieman sulatella tapahtumia mielissään.
Voinemme pitää Mariaa ensimmäisenä epäilevänä tuomaana. Hän kuuli rippikouluikäisenä synnyttävänsä lapsen, jonka isästä ei olisi selvyyttä. Todennäköisesti Maria on hetken aikaa pohtinut, miten lapsi voisi syntyä ilman isää. Kun hän kuitenkin todella huomasi olevansa raskaana, saattoi hän kokea epävarmuutta. Miten hän, kokematon ja köyhä tyttö pystyisi elättämään ja kasvattamaan lapsen? Marian painiskellessa näiden kysymysten kanssa, hänen miehensä , Joosef, aikoi purkaa avioliittosopimuksen. Näin ollen Maria ei tulisi saamaan kunniallisen naisen asemaa. Joosef pysyi kuitenkin vaimonsa vierellä, kun hän sai enkelin viestin Marian odottaman lapsen ihmeellisestä alkuperästä. Nämä pikkuvaikeudet olivat kuitenkin vasta alkusoittoa Marian vaikeuksille. Suurmiehet, Augustinus ja Quirinius nimittäin päättivät pienten ihmisten askelten suunnan. Heidän tulisi tehdä pitkällinen, vaikeakulkuinen matka Nasaretista Betlehemiin.
Sen lisäksi, että Joosef luuli Marian pettäneen häntä, joutui hän sukunsa hylkäämäksi. Suvun majatalojen ovet eivät avautuneet tälle erittäin pitkän ja vaivalloisen matkan tehneelle pariskunnalle. Saattoi siinä mies hieman hävetä, kun piti eläinten viereltä seurata vaimonsa synnyttämistä. Hetken kuluttua köyhä pariskunta katseli eläinten syöttökaukalossa lepäävää poikaansa. Marialle oli ennustettu aasien ja härkien vierellä makaavasta lapsesta näin: ”häntä kutsutaan korkeimman pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle hänen isänsä Daavidin valtaistuimen”. Saattoi siinä muutama kysymys viritä mieleen: tänne talliinko kuningas todella syntyi? Eikö hänen olisi pitänyt syntyä hienoihin oloihin jollekin korkea-arvoiselle pariskunnalle?
Maria ja Joosef eivät kuitenkaan jääneet märehtimään omia epäilyksiään. Maria sen sijaan tallensi sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut. Myös monet lapsesta lausutut sanat hän painoi mieleensä. Ei hän olisi muuten voinut olla mukana ensimmäisten kristittyjen toiminnassa, vaan hän olisi jäänyt suremaan poikansa kuolemaa. Voinemme näin ollen sanoa, että Maria painoi esikuvallisesti muistiinsa Jumalan hänelle ilmoittamat sanat.
Voimme nähdä Joosefissa puolestaan esikuvallisen rukoilijan. Hän ei purkanut kiireesti avioliittosopimusta, vaan kuunteli, mitä Jumalalla oli sanottavanaan. Ei hän herättyäänkään ajatellut, että se nyt oli vain sellaista unta. Enhän minä oikeasti voi kuulla Jumalan puhetta. Ei, vaan hän toimi niin kuin Jumala kehotti.
Tämän pariskunnan, Joosefin ja Marian, lapsen syntymästä ilmoitettiin ensimmäisenä aikansa hyljeksitylle ihmisryhmälle, paimenille. Nähdessään enkelin, he joutuivat ensimmäiseksi pelon valtaan. Kun he olivat selvinneet peloistaan, he saattoivat kysyä, miksi tällaisen suurmiehen syntymästä ilmoitettaisiin ensimmäisenä juuri meille. Kenelle tänä päivänä ilmoitettaisiin ensimmäiseksi maailmankaikkeuden suurimman kuninkaan syntymästä? Kenties spurkuille tai romaanikerjäläisille? Paimenet ymmärsivät varmasti meitä paremmin käsitteiden Herra ja Kristus merkityksen. Juutalaisina he tiesivät, että koko kansan odottama henkilö oli syntynyt. Mutta johtaisiko enkeli heidät oikeaan paikkaan? Löytäisivätkö he todella Kristuksen eläinten syöttökaukalosta?
Menemme aattohartauden lopussa perinteiseen tapaan ulos laulamaan virren Maa on niin kaunis . Tuossa virressä sanotaan: ”maassa nyt rauha”. Kun laulamme virren ulkona, me osoitamme, että rauha kuuluu koko maailmalle. Mutta voisiko rauha ja toivo olla totta tänä päivänä? Onko Jumala todella tullut ihmiseksi, ja näin osoittanut rakkautensa meitä kohtaan? Minuakinko? Sinun ja minun ei tarvitse jäädä yksin kysymystemme kanssa. Voimme sen sijaan etsiä niihin vastauksia Raamatusta. Uskon, että Herra tahtoo edelleen tulla löydetyksi.

Jouluyön messu:
Miten ihminen pelastuu? Tämä kysymys esitetään yleensä rippikoulun loppukertauksessa. Lähes kaikki riparilaiset vastaavat tähän: uskomalla Jeesukseen tai uskomalla Jeesukseen ja Jumalaan. Valitettavasti monet menevät metsään, kun he jatkavat näitä oikeita vastauksia sanomalla: ”ja noudattamalla käskyjä.”
Nämä rippikouluvastauksetkin kertovat ihmisten pyrkimyksestä hyvään. Kuulemamme evankeliumin lopussa sanottiin: ”maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa”. Näin jouluaikaan me toivomme ja pyrimme saamaan ihmisten välille hyvän tahdon. Joulumaa-nimisessä laulussa sanotaan ”Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä Joulumaa jos jokaiselta löytyy sydämestä”. Tämän laulun mukaisesti me haemme rauhaa sydämistämme. Näin jouluaikaan monet osallistuvat erilaisiin Hyväntekeväisyyskonsertteihin ja Kauneimpiin joululauluihin. Näissä tilaisuuksissa kerätään rahaa apua tarvitseville. Kun annamme omastamme, saatamme ajatella, että olenpa minä hyvä ihminen. Kyllä tämän nyt pitäisi muille ja Jumalallekin kelvata.
Mutta entä jos en hyväntekeväisyydestäni huolimatta löydä rauhaa sydämestäni? Entäpä, jos hyväntahtoisuuteni on pelkkää pakotettua ulkokultaisen kaunista käytöstä? Miten löytäisin tyhjästä sydämestäni rauhan? Onhan sanottu, että tyhjästä on paha nyhjäistä. Niinpä en voikaan löytää tyhjästä sydämestäni rauhaa. Luterilaisuudessa on korostettu ihmisen pahuutta, ja sanottu, ettei meissä itsessämme ole mitään hyvää. Ei ole helppo hyväksyä, ettei minussa olisi mitään hyvää. Enkä minäkään sitä suoraan hyväksy. Väitän sen sijaan kunnioittavani lähimmäisiäni ja pyrkiväni kohtelemaan heitä niin kuin toivoisin itseäni kohdeltavan.
Mikäli aavistan vähääkään Jumalan pyhyydestä, on minun kuitenkin tunnustettava, ettei minussa ole mitään hyvää. Tällöin minun on luovuttava yrityksistäni kiivetä hänen puoleensa. Sen sijaan meille käy kuin paimenille. Me lankeamme maahan kasvoillemme. Maassa maatessamme meille tulee kuitenkin yllätysvieras. Paimenille tämä yllätysvieras saapui jouluyönä. Kuulemamme evankeliumin lause ”Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli” voitaisiin oikeastaan kääntää: ”heidän edessään seisoi täydellisenä yllätysvieraana Herran enkeli”. Kun paimenet kohtasivat Herran kirkkauden, he joutuivat ensimmäiseksi pelon valtaan. Jumalan sanansaattaja kuitenkin rauhoitteli heitä, ja kattoi heidän eteensä juhlapöydän. Hän kattoi pöydälle autuuden ja anteeksannon, kaikki taivaan tavarat. Hän kertoi paimenille suuren ilosanoman. Tänään on teille koittanut pelastuksen päivä, taivas on tullut maan päälle. Eräässä joululaulussa sanotaan: ”maa taivaalle kättä nyt lyö”. Voisi paremminkin sanoa: ”taivas maalle kättä nyt lyö”:
Jouluyönä meitä kehotetaan luopumaan kaikista omista yrityksistämme miellyttää Jumalaa. Omien yritystemme sijaan meille tuodaan apu ylhäältä. Jouluna Jumala syntyi keskellemme. Näin hän tuntee ihmiselämän, sen iloine ja suruineen. Sen tähden hän voi auttaa sinua elämäntilanteestasi riippumatta. Meille katetaan tänään juhlapöytä, ja aavistan, että saamme ottaa siinä vastaan yllätysvieraan. Ehtoollisella on juuri sinulle taivas avoinna, sillä sinulle on syntynyt Vapahtaja.


Toivotan kaikille blogia lukeville hyvää ja hauskaa joulujuhlaa, riemullista Vapahtajamme syntymäjuhlaa!

Saarna kriisissä?

Sattumalta juuri näin joulun alla papin mielen täyttää kysymys: onko saarna kriisissä? Joulun alla tätä kysymystä tulisi varmasti muutenkin pohdittua, koska saarnan pyrkii tekemään tavallista paremmin. Kuitenkin itsenäisyyspäivän jälkeen saarnojen laatu on noussut valokeilaan, ja puheen opettajat ovat väittäneet niitä suorastaan ala-arvoisiksi.
Myös viimeisimmässä Kotimaa-lehden numerossa saivat saarnat paljon palstatilaa. Erityisesti siellä kehotettiin valmistautumaan nyt erityisen hyvin saarnoihin ja pyrkimään asettumaan kuulijan asemaan. Eräs kolumnisti kertoi lähteneensä kerran pois kirkosta, kun pappi oli kritisoinut materialistista joulua. Hänen mielestään enää tässä vaiheessa ei olisi kaupallisuutta ja suuria lahjamääriä tullut kritisoida, kun monet olivat niitä juuri menossa avaamaan. En ole ajatellut aattona kritisoida kaupallisuutta. Kuitenkin suoraan puhumisessa ovat omat hyvät puolensa. En nimittäin tiedä, kuinka montaa muuta saarnaa tuo kolumnistikaan muisti yhtä hyvin kuin tuota, minkä kesken hän poisti.
Kotimaa-lehden innoittamana mietin kysymystä: millaiset ovat hyviä kuulemiani saarnoja? Mieleeni ei ensinnäkään noussut yhtään saarnaa yli muiden. Kuitenkin hyvä saarna on sellainen, minkä jaksaa kuunnella. Siinä ei siis ole liian teologista pohdiskelua. Hyvä saarna kuitenkin osoittaa myös monipuolista ajattelua, ja pystyy tuomaan tutustakin kohdasta esille uusia asioita.
Mitä mieltä olette? Millainen on hyvä saarna? Mitä asioita hyvässä joulusaarnassa käsiteltäisiin?

Namusia ripusteltu...

Niin, joulu alkaa olla ovella. Näin väittävät. Loirin tsiunaukset soi päässä ja kalenteri täyttyy joulujutuista. Ja yleensä tässäkohtaa kysytään, mitä joulu sinulle merkitsee, tai mikä on joulun tarkoitus. Mutta minäpä teenkin poikkeuksen, ja kysyn:

Mikä sinulle tekee joulusta joulun?

Itselleni on muodostunut muutama selkeä merkki joulun lähestymisestä. Kinkun tilaaminen, jouluvalojen asennus, kauneimmat joululaulut etc... Paljon kaikkea kivaa, mistä huomaa joulun lähestyvän. Mutta mikä tekee joulun? Mitä ilman ei joulu voisi olla minulle joulu?

Olisiko joulu joulu ilman pukkia? No kyllä, kokeiltu on. Olisiko joulu joulu ilman lahjoja? Uskoisin niin, vaikkei kokemusta olekaan. Entäpä ilman kuusta? No kyllähän joulu siltikin olisi joulu. Eivätkä laulutkaan itselleni niin suuresti merkitse, vaikka niitä on kiva laulella ja etenkin kuunnella.

Kaksi asiaa kuitnekin nousee itselleni selkeästi muiden ylitse. Toinen on yllättäen jouluruoka. Ilman jonkinlaista joulumenua olisi vaikea kuvitella joulua. Ja ensimmäinen on joulukirkot, etenkin metsäkirkko ja aaton perhekirkko. Niistä on muodostunut iso osa joulunajan aikataulutusta, mutta etenkin ne muistuttavat siitä joulun tarkoituksesta, jota en tässä kysynyt, ja joka kuitenkin meistä monelle varmasti on enemmän tahi vähemmän tärkeä.

Hemmo har talat.