Take care!

Pitkän aikaa pohdittuani haluan taas pitkästä aikaa kirjoitella tänne. Aiheesta huolenpito.

Olen ollut nyt viimeisessä työharjoittelussani raumalla alkoholistien ja huumeidenkäyttäjien sekä sekakäyttäjien asumisyksikössä. Siellä on myös päiväkeskustoimintaa, jossa saa olla päihtyneenä. Harjoitteluani on kestänyt jo nelisen viikkoa, eli kaksi viikkoa jäljellä. Näiden neljän viikon aikana olen oppinut uskomattoman paljon itsestäni, elämästä ja myöskin Jumalasta. (ja jep, tälläkin hetkellä pitäisi opparia kirjoittaa...)

Kuitenkin. Itsestäni opin sen, mihin omat rahkeet riittävät ihmisten parissa työskentelyssä, varsinkin päihtyneiden kanssa. Lisäksi olen saanut äärimmäisen paljon rohkeutta ja saanut siitä myös hyvää palautetta. Olen nähnyt paljon kaikkea ja ymmärtänyt kuinka hyvä meidän onkin olla, kun saamme luottaa ja turvata johonkuhun joka pitää elämämme kuosissa. Sillointällöin tapahtuu ikäviä ja kamalia asioita, mutta loppujenlopuksi kun koko kaarta katselen, huomaan kuinka siunattu elämäni onkin. Puhun vain omasta puolestani, mutta tältä minusta tuntuu ja uskon, että monilla on sama juttu. Vaikka katselisi elämäänsä taaksepäin ja huomaisi vain mustaa ja inhottavia asioita, siellä on aina silti joku pieni valon pilkahdus. Ja usein ihminen kiinnittääkin huomionsa kaikkein kamalimpiin juttuihin eikä niihin valopilkkuihin ja iloisiin kohtiin.

Olen myös oppinut iloitsemaan pienistä asioista. Kaikkien kohdalla elämässä ei välttämättä koskaan tapahdu mullistavia ja tajuntaaräjäyttäviä asioita, suuri ilonaihe elämässä saattaa olla viikko tai jopa kuukausi selvinpäin, oma asunto, päivittäinen ruoka tai terveyden koheneminen, en saanut tänäänkään HIV:tä! Miten pienistä asioista elämän ilo saattaa joskus olla kiinni. Me "hyvinvoivat" suomalaiset emme sitä aina näe ja nurisemme pienistäkin asioista, miten mulla nyt ei oo sitä uusinta puhelinta, miten nettiyhteys pätkii ja miten tuolla taas menee hämähäkki vessanpöntön takana. Toisille nämä asiat olisivat onnen aiheita, minulla on puhelin, internet, tietokone ja se vessanpönttö, ihan oma!

Noh, kuitenkin, lipsahdin vähän aiheesta. Olen nähnyt miten kurjaa ja oikeasti kamalaa voi joidenkin elämä olla ja pienet teot ovat niihinkin vaikuttaneet. Jos silloin nuorena poikana/tyttönä en olisi haistellut sitä tinneriä tai bensaa, kumpa en olisi koskaan tehnyt sitä näpistystä kioskista... Pienet liikahdukset joko suuntaan tai toiseen voivat vaikuttaa koko elämääsi. Ne voivat muuttaa koko tulevaisuuden!
Kun on pohjalla, pohjimmaistakin pohjemmalla, ajattelee että ylöspäin ei ole paluuta. Usein yritetään vetää lääkeöverit tai naru kaulaan ihan vain päästäkseen pois kaikesta liasta ja pahasta olosta. Suomalaisten nuortenkaan yleisin vaiva, masennus, ei ole mitään siihen verrattuna. Heillä on sentään elämä ja tulevaisuus, heillä on mahdollisuus parantua. En nyt vähättele masennusta, se on vakavaa. Huumekoukusta tai alkoholikoukusta ei välttämättä parane koskaan ja useimmilla elämä on useita kymmeniä vuosia lyhyempi kuin meidän muiden.

Vaikka muillakin ihmisillä, kuin vain huume- ja alkoholiongelmaisilla, on paljon ongelmia. On sairauksia, köyhyyttä ja muuta. Silti meillä, kuten kaikilla muillakin on vielä yksi toivo jäljellä. Olen tutustunut muutamaan esimerkkiin: jo nuorena alkanut huumeidenkäyttö ja sekakäyttö ajoi rikollisuuksiin ja siten myös vankilaan. Huume, rikoskierre ja vankilakierre jatkui monta vuotta, kunnes elämä painui täysin pohjaan. Eräälle tuli hermovaurio aineista ja jalat lakkasivat toimimasta, eräs yritti tappaa itsensä muttei jostain syystä onnistunut. He olivat saaneet vankilassa kuulla Jumalasta ja hänen voimastaan ja tulivat uskoon. Tie ei tosiaan ollut näin yksinkertainen, eikä se ollut mikään suuri pamaus joka muutti kaiken. Hiljalleen erehdysten ja onnistumisten ja pienten hiljaisten rukousten avulla, Jumalan henki nosti heidät ylös pohjamudista. Heillä oli mahdollisuus, miksei siis muillakin.

Vaikka itsellenikin on kasattu päälle kaikenlaista, aina asia seuraa toistaan. Silti eräs viisas sukulaiseni sanoi: kenellekään ei anneta enempää kuin jaksaa kantaa. Kun katson elämääni kokonaisuutena, huomaan että minun kohdallani se pitää paikkansa. Jokaiselle on päivänsä määrätty, jokaiselle asiat mitä heidän tulee kantaa. Jotkut jaksavat pidempään, jotkut vähemmän, mutta kaikki on ennalta määrättty. Minulle on annettu paljon; paljon hyvää ja paljon pahaa, silti sopivassa suhteessa molempia, että jaksan ne kantaa. Yksin en siihen kuitenkaan pystyisi, vaan tiedän että minua kannetaan.

~Jonski

Heippa!

En tiedä pyöriikö täällä enää kukaan, mutta sain sähköpostiini kaksi viestiä, että anonyymi on kommentoinut vanhoja tekstejä. Toinen oli Riemuvoitto! Kiitos Herralle! ja toinen Homoudesta. Toinen teksti on viime vuoden toukokuulta ja toinen vuodelta 2010, joten sen verran vanhoja, että kommentit pitää hyväksyä. Näitä kommenttejä en kuitenkaan hyväksynyt, kun ajattelin, että tekstit on niin vanhoja. Riemuvoiton kommentti liittyy käpylehmiiin ja Homoudesta kommentti oli lähinnä loukkaava meitä "Jeesustelijoita" kohtaan.

Että jos joku haluaa kommenttinsa näkyviin, kannattaa kommentoida vähän uudempia tekstejä, kun tässä ei oo mitään toimintoa, mikä näyttäisi uudet kommentit. Loukkaavat ja ilkeät viestit aion jatkossakin surutta poistaa.