Moi!
Tässä tänään Mietoisten kirkossa pitämäni tulosaarna. Saarna ei ole koskaan sama luettuna ja puhuttuna. Kommentoikaa silti rohkeasti, miltä näyttää. Myös kritiikkiä saa ja pitääkin esittää!
"Uskotko ennemmin silmiäsi vai korviasi? Kuulemassamme evankeliumissa mainitut naiset olivat nähneet, kuinka arimatialainen Joosef oli haudannut Jeesuksen. Naiset olisivat voidelleet Jeesuksen tuoksuöljyillä heti hautaamisen jälkeen, ellei heidän olisi pitänyt mennä viettämään pääsiäisjuhlaa.
Lopulta pakolliset juhlat oli juhlittu, ja naiset palasivat haudalle jatkamaan Jeesuksen voitelua. Matkalla he olivat muistelleet Opettajaansa, ja keskustelleet siitä, kuinka Jeesuksen voitelu käytännössä tapahtuisi. Heillä oli kuitenkin suuri ongelma, haudan suulle laitettu valtava kivi. Kun he tulivat haudalle, he eivät yllättäen nähneetkään kiveä. Tämäpä onni, nyt öljyllä voitelu voisi alkaa. Tässä on voiteet, mutta missäs se ruumis onkaan?
Jeesuksen ruumiin katoaminen ei ollut naisille mikään iloinen uutinen. Sen sijaan heidät valtasi hämmennys siitä, missä Jeesuksen ruumis voisi olla. Onko se siirretty johonkin muualle vai onko se peräti varastettu? Yhtäkkiä naiset näkevät jonkin näyn: miehiä sädehtivän kirkkaissa vaatteissa. Naiset eivät todellakaan olleet odottaneet näkevänsä tällaista näkyä. He joutuivat näkemästään täysin ymmälleen, täysin hämmennyksiin. Naiset olivat nähneet jotain huonoa: heidän rakkaansa ruumis oli kadoksissa.
Miten meidän käy, kun näemme ympärillämme pahoja asioita? Kun näemme kilpailuyhteiskunnan jälkeensä jättämiä jälkiä: henkistä pahoinvointia tai työpaikka- ja koulukiusaamista? Miten käy uskollemme Hyvyyden voimaan, kun meidän tai läheistemme elämä särkyy? Kirkon jäsenmäärä on laskenut koko elämäni ajan, ja kristinuskolla tuntuu olevan yhä pienempi merkitys elämässämme. Miten käy uskollemme Jumalan valtakunnan tuloon, kun näemme täällä Mietoistenkin kirkossa kymmenen osallistujaa jumalanpalveluksissa?
Kaiken näkemämme keskellä saamme kuulla sanat: ”Miksi etsitte elävää kuolleiden joukosta?” Kun naiset kuulivat nämä sanat haudalla, he hämmästyivät entisestään. Emmehän me mitään elävää etsi, me etsimme täysin väärin perustein teloitettua Mestariamme. Tämän jälkeen he saivat kuulla Jeesuksen omat sanat siitä, mitä hänelle tulisi tapahtumaan. Jeesus oli moneen kertaan puhunut lähimmille ystävilleen kuolemastaan ja riemullisesta ylösnousemisestaan. Naisten mennessä haudalle, he eivät kuitenkaan muistaneet Jeesuksen omia sanoja. Niin vähissä heidän uskonsa Hyvyyden Voimaan oli ollut tuona pääsiäisaikana.
Meille on välitetty sama viesti Jeesuksen ylösnousemuksesta, jonka naiset kertoivat yhdelletoista opetuslapselle. Kirkkoa ei turhaan kutsuta sanan kirkoksi, sillä meillä on vain sana. Emme pääse aikakoneella Israeliin katsomaan, nousiko Jeesus todella kuolleista. Oleellista onkin, uskommeko me kaiken näkemämme keskellä siihen, että Jeesus elää. Yksitoista opetuslasta eivät uskoneet välittömästi naisten sanoja, vaan väittivät heidän puhuvan satuja.
Jeesuksen lähimmät, miespuoliset, opetuslapset vaikuttavat kuulemassamme evankeliumissa varsinaisilta vetelyksiltä. He eivät lähde katsomaan, onko hauta tyhjä. Pietaria kuitenkin kiinnosti, voisiko hän vielä nähdä Jeesuksen, ja pyytää tältä anteeksi. Pietari ei useinkaan juossut. Nyt hänellä oli kuitenkin kiire ottaa selvää, olisiko hauta hämmästyttävällä tavalla tyhjä. Pietari oli ainoana opetuslapsista hylännyt Opettajansa kieltämällä hänet kolme kertaa. Tästä syystä hänellä oli tarve ottaa selvää, voisiko Jeesus olla noussut kuolleista.
Pahinta uskon asioissa on välinpitämättömyys. Voimmehan me toki jäädä odottamaan maailmanloppua masentuneina, ja todeta, että ainahan ne kirkon jäsentilastot vain laskevat. Jos me sen sijaan katselemme ja kuuntelemme maailmaa avoimin silmin ja korvin, me voimme positiivisesti hämmästyä. Näemme ihmisten onnellisia kasvoja, ja kuulemme sanomia laskeneista työttömyysluvuista ja nuorten tupakoinnin vähenemisestä. Kun olemme valmiita yhdessä katselemaan ja kuuntelemaan tätä maailmaa avoimin silmin ja korvin, voimme huomata paljon enemmänkin hyviä asioita. Huomaamme niitä arkielämän pieniä, tärkeitä asioita, joista lähimmäisemme iloitsevat.
On myös niitä seurakunnan tilaisuuksia, joiden jälkeen voimme hämmentyneinä kysyä, mitenkäs tätä väkeä nyt näin paljon piisasi. Porissa kaksi vuotta sitten järjestetty Ristin tie on yksi hämmästyttävimmistä asioista, joita olen itse saanut kokea. Ensimmäistä kertaa järjestetyn Ristin tien osallistujamäärää oli etukäteen vaikea arvioida. Lopulta Porin raatihuoneenpuisto oli kuitenkin hämmästyttävän täynnä väkeä, ja osallistuja-arviot vaihtelivat 15 000:sta 25 000:een.
Pienet arkipäivän ihmeet ovat kuitenkin uskon asioissakin tärkeimpiä. Parhaimmassakaan uskoontulokertomuksessa ei osata kertoa kaikkea. Toisaalta lapsesta asti uskossa olleetkaan eivät osaa selittää, mikä heidät on lopulta uskon tiellä pitänyt. Jumala toimiikin juuri hämmentävällä, salatulla tavalla.
Kehotan sinua, hyvä ystävä tänään hämmästymään siitä, miten Raamatun luku, rukous ja seurakuntayhteys kantavat. Juuri kristittyjen keskinäinen kokoontuminen saa aikaan juhlan sydämissä. Johannes Khrysostomos kirjoittaa tästä juhlastä jotain äärettömän hienoa:
Siis tulkaa kaikki sisälle Herranne iloon.
Niin ensimmäiset kuin toiset, iloitkaa juhlasta.
Rikkaat ja köyhät, riemuitkaa toinen toistenne kanssa.
Kilvoittelijat ja välinpitämättömät, kunnioittakaa tätä päivää.
Te, jotka paastositte, ja te, jotka ette paastonneet, riemuitkaa tänä päivänä.
Pöytä on runsas, syökää ylenpalttisuudessa.
Älköön kukaan poistuko nälkäisenä, sillä juhlaruokaa on paljon.
Sinua, hyvä ystävä voi hämmentää, miten ehtoollisleipä- ja viini voivat olla Kristuksen ruumis ja veri. Saatat kysyä, kannattaako ehtoolliselle ylipäätään vaivautua. Kehotan sinua tulemaan hämmästymään siitä, miten Kristus itse palvelee kieltäjiään ja epäilijöitään ehtoollispöydässä."
